<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

 

 

                                  Jaatisen Virkku

 

 

 

VIRKKULAULU

 

 

 

 (Tapahtuu joskus 1950 –luvun alussa)

 

 

VIRKUN LAULU

 

JA

ALKULAULU

 

 

 

                  I   KOULUN PIHALLA

 

 

 

 

Liisa:

Tuutkos sinä meijän kouluun ?

Mikäs sinun nimi on ?

Minun nimi on Liisa.

Onkos tuo sinun koira?

Mites sinä oot nuin musta ?

Ootkos sinä mustalainen ?

 

Iivari:

Tuunhan mie kun koulu alkaa.

Iivarihan minä. Ja tää on minun ja isän koira.

Sen nimi on Virkku.

Mikäs musta minä.

Näkisitpäs neekerin !

Se se vasta musta on.

Mustempi kuin mustalainen.

Ihan kuin murjaani.

Minä oon vain tataari.

 

Kaisa:

Kukas sinun isä on ?

Entäs äiti ?

Missäs sinä asut ?

 

Iivari:

Isäni on nyt Jaatinen. Me asutaan täällä koululla.

Äitiä ei mulla ole, hän kuoli pommituksessa.

 

Matti:

Mitäs rotua tuo Virkku on ?

Haukkuukos se lintuja, oravia tai jäniksiä ?

Osaakos se uida ?

 

Iivari:

Kyllä kai se haukkuu. Me ei vielä ole oltu sen kanssa metsässä.

Siinä on kai aika monta rotua, se on semmoinen monirotukoira.

Se osaa uida koiraa.

 

Pekka:

Osaakos se Virkku mitä temppuja ?

Antaa kättä, tekee mukin, nappaa sokerin, hakee heitetyn kepakon ?

 

Iivari:

Kyllä se kaikenlaista osaa. Ja se oppii helposti uutta.

Koetetaan vaikka !

Mitäs koetettais ?

 

Pekka:

Kun koulu alkaa niin meidän pitää oppia taas lisää lukemaan ja laskemaan.

Oppiskohan Virkku ?

 

Iivari:

Jos vaikka laskemaan.

Virkku, tässä yksi sormi, sano hau, tässä toinen sormi, sano hauhau.

 

Virkku:

Voh,vuh vauh.

(Murinaa, sanoo sitten itsekseen: Sano itse)

 

Pekka:

Ei se tainnut oppia.

 

Iivari:

Sitä pitää ensin harjoitella kunnolla.

Virkku, tässä yksi sormi, sano hau, tässä toinen sormi sano hauhau.

 

Virkku:

Vuh, vuh.

(Murinaa, sanoo sitten itsekseen: Menikös nyt paremmin ?)

 

Iivari:

Hyvä tyttö, hyvä tyttö !

 

 

Matti:

Onkos Virkku tyttökoira ?

Tekeekös se joskus pentuja ?

 

Iivari:

Niin isä sanoi.

Voi se kai tehdäkin.

 

Jaatinen:

Päivää lapset, jokos te olette tulossa kouluun ?

Minä olen koulun uusi talonmies.

 

Muut lapset (ei Iivari)

Ei me vielä, mutta kohta. Tultiin katsomaan, kun nähtiin täällä pihalla tuo Iivari ja Virkku.

Oletkos sinä Iivarin isä ?

Ethän sinä olekaan musta ?

 

 

Jaatinen:

Niin, en minä ole musta, ihan tavallinen vain.

Ja kyllä minä olen Iivarin isä. Tai oikeastaan Iivarin uusi isä.

 

Lapset:

Miten niin uusi isä ?

 

Jaatinen:

Kun Iivarin ensimmäinen isä kuoli sodassa. Hän pelasti minut, kun olin pahasti haavoittunut mutta kuoli sitten itse. Näettekös, minulla on toinen jalka puuta, siihen voi lyödä vaikka naulan.

Minä lupasin sille Iivarin isälle, ennen kuin hän kuoli, että minä otan Iivarin omaksi pojaksi.

Ja niin minä sitten otin. Kun Iivarin äitikin jo oli kuollut.

Sitten minä otin Iivarille kaveriksi tämän Virkun.

 

Lapset:

Olet sinä sitten hyvä mies, kun rupesit Iivarille isäksi ja hankit vielä tuon Virkun kaveriksi.

 

 

Jaatinen:

Ja Iivari on hyvä poika.

Olettekos te olleet koulussa ?

 

Lapset:

Me ollaan jo tokaluokalla.

 

Jaatinen:

No sittenhän Iivari tulee samalle luokalle. Hän kävi ekaluokan tuolla kaupungissa. Minä sain siten uuden  työpaikan täältä teidän koululta ja niin me sitten tultiin tänne kaikki kolme.

 

Lapset:

Kaikki kolme ?

 

Jaatinen:

No minä, Iivari ja Virkku.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

                 II LUOKASSA

 

 

Ope:

Tervetuloa taas kouluun. Te olette jo tokaluokalla. Koulu on teille jo tuttu paikka. Muistakaa olla ystävällisiä noille ekaluokkalaisille. He vasta opettelevat koulussa olemista, ihan niin kuin te viime syksynä. Mutta ensi syksynä he ovat jo tokaluokkalaisia, niin kuin te nyt. Ja te kolmasluokkalaisia.

Kaikki entiset oppilaat on päässeet tulemaan, ketään ei ole muuttanut pois.

Ja entisten lisäksi meillä on ihan uusi oppilas, Iivari.

Iivarin isä on meillä nyt uutena talonmiehenä. Se vanha Miettinen kun jäi eläkkeelle.

 

Liisa:

Ja Iivarilla on uusi  koira. Sen nimi on Virkku ja se osaa laskea.

 

Ope:

Ihanko totta ?

Mites on Iivari ?

 

Iivari:

Joo, kyllä mulla on Virkku, mutta ei se vielä ihan oikeesti taida osata laskea, mutta kyllä sitä voi opettaa.

Jos se vaikka tulisi laskutunnille oppilaaksi ?

 

Ope:

No, katsotaanhan nyt, miten te ensin opitte laskemaan.

Ja johan te jonkin verran osaattekin.

Ja tokaluokalla opitte lisää.

Niin, kertotaulu meillä on sitten talven mittaan urakkana.

Mutta ihan alkuun yksi mukava asia.

Tokaluokkalaiset pääsevät jo tekemään mustikkaretken.

 

Kaisa:

Joko huomenna ?

Minä olen äidin kanssa jo kerännyt monta litraa !

 

Matti:

Ja minä vielä enemmän.

 

Pekka:

Ja minä olen kerännyt jo sieniä !

 

Ope:

Hyvä, hyvä. Sittenhän meillä on jo ihan ammattilaisia mukana.

 

Iivari:

Miten niitä mustikoita kerätään ?

Kaupungissa ei ollut mustikoita.

Mistä niitä löytyy ?

 

Ope:

Niin, Iivari on asunut kaupungissa. Siellä ei todellakaan ole metsiä eikä marjoja, joita kerätä.

Mutta me kyllä sitten neuvomme. Pitää vain siellä metsässä etsiä semmoinen hyvä paikka, jossa kasvaa paljon mustikoita ja sitten ei muuta kun napsii ne irti varvuista ja tiputtelee astiaan.

 

Iivari:

Mitenkäs semmoisen hyvän paikan löytää ?

Voisinkos minä ottaa Virkun mukaan. Jos Virkku vaikka löytäisi niitä mustikoita niin minä sitten keräisin.

 

Ope:

No, kyllähän se Virkku varmasti sinne metsään sopii meidän muiden mukana. Sehän voi ollakin hyvä mustikkakoira, joka löytää meille kaikille hyvät marjapaikat.

Muuten, olettekos te lapset jo tutustuneet Iivariin ja Virkkuun.

 

Lapset:

Ollaan me.

Se Virkku on ihan kiltti koira ja Iivarin uusi isä on muuten ihan tavallinen isä mutta se on Iivarin  uusi isä, kun Iivarin ensimmäinen isä kuoli sodassa ja sen nimi on Jaatinen ja sillä on jalka puusta, kun se haavoittui siellä sodassa.

 

Ope:

Niin, semmoinen se sota oli. Opekin haavoittui siellä kerran, mutta on nyt jo parantunut.

Mutta nyt on onneksi rauha.

Niin, minäpäs jaan teille nyt uudet lukukirjat ja laskukirjat.

Laitetaan niihin nyt heti yhdessä jokainen vielä suojapaperit kansiin.

Nämä on ihan uusia kirjoja jokaiselle.

Jos teillä on pikkusiskoja tai veljiä, niin nämä siirtyvät sitten heille kun te olette nämä ensin oppineet. 

Pidetään kirjat sen vuoksi puhtaina ja siistinä, että seuraavatkin käyttäjät saavat niistä selvän ja oppivat yhtä hyvästi kuin tekin.

Minä näytän mallia, miten nämä paperit laitetaan.

 

(Ja niin koulu alkoi tokaluokkalaisilla.

Tuli sitten päivä, jolloin lähdettiin opettajan lupaamalle mustikkaretkelle.

Syysaurinko paistoi helakasti koulun pihalle kokoontuneelle joukolle.

Jokaisella lähtijällä oli astia marjoja varten ja eväspaketti koulurepussa.)

                

 

                                  III MUSTIKKARETKI

 

 

 

MUSTIKKALAULU

 

 

 

 

Ope:

Huomenta kaikille.

No niin, ovatko kaikki nyt paikalla ?

Missäs Iivari on ?

 

Pekka:

Tuolta se tulee. Sillä on Virkku mukana.

Saahaankos me ottaa Virkku mukaan ?

 

Ope:

Kyllähän se sinne metsään sopii.

Nyt on jo metsästysaikakin ja koirat saavat täällä maalla liikkua vapaasti.

Mutta Iivarilla ei näköjään ole polkupyörää.

Huomenta Iivari. Sinulla näkyy olevan  Virkku mukana mutta missäs sinun polkupyöräsi on ?

 

Iivari:

Siitä meni illalla rengas puhki eikä isä ehtinyt  korjata sitä. Minä voin kyllä kävellä Virkun kanssa, kun neuvotte reitin.

 

Ope:

Sinne marjapaikkaan on kyllä melkein viisi kilometriä. Sinä et kyllä ehdi paljon marjoja kerätä, jos jouduttu tulemaan sinne kävelemällä.

Mitäs me nyt oikein tehtäis ?

 

Matti:

Minä voin ottaa kyllä Iivarin tarakalle kyytiin. Olen minä jo pikkuveljen kanssa kotona  ajanut kahdestaan  pihalla.

 

Ope:

Ei se oikein käy kun me joudumme ajamaan ihan yleistä tietä pitkin ja Iivari kyllä on paljon painavampi kuin sinun pikkuveljesi.

Ja pitää olla aikuinen, jotta saa kuljettaa tarakalla toista kyydissä.

Mutta tehdäänpäs niin, että minä pumppaan näihin minun pyörän  renkaisiin lisää ilmaa ja otan Iivarin kyytiin.

Virkku varmasti jaksaa juosta mukana.

Eikä se taitaisi pyörän tarakalla pysyäkään.

 

(Ope pumppaa ilmaa pyöränsä  renkaisiin)

 

Ope:

No niin, nyt ollaan sitten valmiita lähtöön. Minä ajan  edellä. Tulkaa te sitten perässä.

Mennään ensin  tätä kylän  tietä ja käännytään sitten kylän jälkeen  sinne Penkkisuon tielle.

Matti on käynyt Penkkisuolla aiemmin. Aja sinä sitten viimeisenä, niin ei kukaan pääse eksymään.

 

Pekka:

Olen minäkin kerran käynyt Penkkisuolla.

 

Ope:

Hyvä. Tulkaa te pojat sitten perässä ja tytöt heti minun jälkeen.

 

 

(Lähtevät ajamaan jonossa. Virkku juoksee Open ja Iivarin rinnalla. Kaartelevat jonkin aikaa.)

 

 

 

Tulevat Penkkisuolle. Ope nostaa kätensä ylös ja näyttää pysähtymismerkkiä. Kaikki noussevat pyöriltään. Iivari hyppää pois Open tarakalta.)

 

 

Ope:

No, niin  perillä ollaan.

Matti, onkos kaikki mukana ?

 

Matti:

Mukana ollaan.

 

Ope:

Hyvä. Laitetaan  pyörät tänne tienvarteen puita vasten nojalleen. Lähdetään sitten kävelemään tätä polkua eteenpäin. Ne mustikkapaikat löytyy sitten täältä polun varrelta.

 

Liisa:

Virkku on jo löytänyt mustikkapaikan !

Tuolla se jo syö mustikoita mättään vieressä !

 

Ope:

Virkku taitaakin olla hyvä mustikkakoira.

 

 

Virkku:

Vuh,vuhuuhhhuuh.

(Itsekseen: Mustikoita, naimi,naminami)

 

 

Iivari:

Virkku, tseh,tseh, tule mukaan, etsi, esti !

Missä mustikka ?

 

Virkku:

Hau,hauhauhauha.

(Itsekseen: Metsässä, tietty)

 

 

Kaisa:

Kuka tietää, miksi tätä paikkaa sanotaan Penkkisuoksi ?

 

Pekka:

Meidän isä kertoi, että sinne suolle oli joskus ennen kaivettu ojia ja  siitä oli sitten syntynyt semmoisia penkkejä, kun ne ojanpenkat oli  sitten kasvaneet sammalta.

Ja niillä penkeillä kasvaa sitten mustikoita, kun  niissä on niin hyvää maata mustikoille.

 

Ope:

Jokainen muistaa sitten minne pyörät jätettiin, jooko ?

Eikä kukaan saa mennä niin kauaksi, ettei näe jotakin toista.

Minulla on vielä  kaiken varalta tämä vihellyspilli.

Jos kuulleette tämmöisiä pillin  vihellyksiä – piip.piip.piiip.

Niin silloin pitää kaikkien tulla sinne äänen  luo.

Kerätään nyt jonkin  aikaa.

Minä laitan tuonne sopivaan paikkaan pienen nuotion. Voidaan sitten  syödä eväät siellä nuotiolla ja vaikka paistaa vielä makkaraa. Minulla on niitä mukana repussa.

Ja voin minä tarjota kahviakin, jos joku haluaa.

 

 

(Lapset alkoivat kerätä mustikoita. Virkku juoksenteli ensi kerääjien  luona ja pyrki

syömään samasta mättäästä kuin  kerääjä.)

 

Kaisa:

Virkku, hush,hush, etsi oma mättääsi !

Tämä on minun mätäs !

 

Virkku:

Vohvohvbohh !

Hauhauhauhuuuh.

(Itsekseen: Kenen mätäs, metsän mätäs, Virkun mätäs)

 

(Ope keräsi myös jonkun aikaa mustikoita.

Sitten hän rakensi nuotiopaikan ja sytytti nuotion.

Repustaan ope otti vanhan  mustassa kangaspussissa olleen kahvipannun, pienen pussillisen perunoita ja nipun lenkkimakkkaroita.

Kahvipannun hän laittoi nuotion päälle keitinselkään, perunoita hän hautasi nuotion  reunalle paistumaan ja pujotteli makkaroita kepakoihin paistumaan nuotion hehkuun.

Kahvipannuun Ope oli koukannut vettä ohi virtaavasta pikku purosta.

Tovin päästä Ope vihelsi pilliin.

Kerääjät kokoontuivat nuotiolle.)

 

Liisa:

Minulla on jo peelari melkein  täynnä, löysin niin hyvän paikan, että sain kaikki kahdesta määttäästä.

 

Matti:

On minullakin jo peelari puolillaan.

 

Pekka:

Ja minulla !

 

Kaisa:

Olis minullakin, mutta Virkku söi puolet minun mättäästä.

Tuossa se nyt makaa  ja läähättää ja katsokaa nyt, sen kieli  on ihan  sininen !

 

 

Virkku:

Hoijoivoijoihauuuuh !

(Itsekseen: Olipa hyviä, jos ny sais vielä makkaran pätkän, maiskis,mjaiskish)

 

 

Ope:

Taitaa kärkkyä jälkiruoaksi vielä makkaraa !

Ootahan nyt rauhassa, ne on vielä osin raakoja ja kuumia.

On Opellakin jo jonkin  verran.

Syödään nyt tässä kaikessa rauhassa. Ottakaa ensin omat eväänne. Sitten saatte kypsiä perunoita ja näitä lenkkimakkaroita.

Onkos kuka oppinut juomaan jo kahvia ?

 

Iivari:

On isä joskus  Virkulle antanut maitokahvia lautasella. Ja se on latkinut sen kaikki.

 

Ope :

No on se kumma koira !

Minulla  ei nyt ole maitoa mukana, kun minä olen tottunut juomaan kahvin mustana.

 

 

(Retkeläiset söivät eväänsä ja saivat sitten kypsiä perunoita ja lenkkimakkaroita

lisäksi.

Ope söi omat eväänsä ja joi kahvin.

Virkku oli saanut pienen lenkinpätkän, syönyt sen yhdellä hotkauksella ja asettunut  makuulle mättään kupeelle nuotion lämpöön.)

 

Ope:

Kaikki on nyt syöneet. Tuota purovettä voi juoda, jos ketä janottaa. Se tulee tuolta ylhäältä vaaran kupeelta ja on kirkasta ja virtaavaa.

Mennään nyt keräämään vielä joksikin aikaa.

Minä kutsun sitten pillillä kaikki koolle, kun lähdetään palaamaan pyörille.

 

Kaisa:

Virkku, sen  ahmatti, näytä nyt minulle hyvä marjapaikka, kun  söit äsken puolet minun mättäästä ja minulla on kaikkein vähiten marjoja  peelarissa.

 

Virkku:

Hauh, vuh,vuh,vouh !

(Itsekseen: Näytä mätäs, näytä mätäs, metsä on täynnä mättäitä, etsi, etsi !)

 

 

Kaisa:

No, etsi, etsi, missä mustikat !

Hush,  pois  minun  peelarista !

Etsi metsästä, tyhmä koira !

 

Virkku:

Mrouh,morouh, voh !

(Itsekseen: Peelarissa paras mätäs, vouh !)

 

 

Kaisa:

Sinnekö  päin ?

No tulen  tulen  kun  kerkeän, oota nyt  vähän tuhma koira, elä jätä !

 

 

Virkku:

(Haukkuu kaukana isoa mätästä, joka on mustanaan  kiiltävän mustia oikeita voimustikoita.)

 

Kaisa:

Oletpas sinä kova juoksemaan !

Ooohooo !

Oletpa sinä hyvä mustikkakoira !

Tästä mättäästä minä saan peelarini täyteen tuossa tuokiossa ja vielä voimustikoita !

Ja varmaan voin kerättä vielä lisää huiviini, kun solmin  sen pussiksi !

No niin, syö nyt sitten sieltä mättään  toiselta puolelta, jos sinulla vielä on nälkä.

Että ei ole nälkä ?

Rupeat nukkumaan ?

Laiska koira, hyvä koira kun löysit näin hyvän mustikkapaikan.

Nuku nyt siinä. Minä kerään.

 

(Kaisa kerää innoissaan mustikoita, Virkku torkkuu lähellä. Yht´äkkiä leimahtaa salama kuuluu ankaraaa ukkosen jyrinää ja alkaa sataa kaatamalla. Virkku loikkaa ylös ja lähtee juoksemaan sateen sekaan. Kaisa yrittää lähteä Virkun perään, mutta ei jaksa seurata sitä. Kompastuu ja kaatuu. Uupuu lopulta ison kuusen juurelle läpi märkänä. On eksynyt sateessa, alkaa itkeä)

 

Ope:

(On puhaltanut pilliinsä kutsun  heti kun huomasi ukkosilman tulon)

 

Onko kaikki paikalla ? Tässä sateessa ei kannata enää jäädä tänne metsään. Mennään pyörille ja palataan koululle. Minä soitan matkan varrelta Jaatiselle, että panee koulun  saunan lämpiämään. Saatte sitten lämmitellä siellä ja kuivatella vaatteenne.

 

Matti:

Kaikki ollaan, vai ollaanko ?

 

Iivari :

Missä on Virkku ?

 

Matti:

Ja missä on Kaisa ?

 

Virkku:

Vouhvouhvouhvouh !

(Tässä, Virkku, Kaisa metsässä, vuh )

 

 

Iivari:

Tässä on Virkku !

 

Ope:

Mutta missä on Kaisa ?

Näkikö kuka Kaisaa vielä eväiden syönnin jälkeen ?

 

Liisa:

Näin minä kun  se meni Virkun kanssa kauemmas metsään.

 

Ope:

Matti ja Pekka, tehän tunnette reitin koululle, kun olette käyneet täällä aiemminkin.

Menkää muiden kanssa koululle ja pyytäkää Jaatista hälyttämään tänne etsijöitä.

Kaisalle on voinut sattua jokin onnettomuus. Minä alan jo etsiä tästä polun varrelta ja puhaltelen samalla pilliin. Jos Kaisa on vain eksynyt, niin osaa tulla pillin ääntä kohden.

 

(Lapset lähtivät palaamaan polkua pyörilleen. Ope palasi polkua pitkin puhallellen pilliin vähän väliä. Sade jatkuu rankkana. Salamat välähtelivät ja kumea jyrinä täytti ilman vähän väliä.)

 

Ope:

Voi surkeuksien surkeus ! Mitenkähän sen lapsen käy ? Jos jää yöksi metsään voi vielä vilustua ja saada kuumetaudin. Syksyinen yö on jo kylmä ja tämmöinen sade kastelee äkkiä litimäräksi.

Jos ei se Kaisa kuule tätä pillin ääntä niin sitten pitää vain yrittää etsiä.

Saisikohan poliisi jostain jälkikoiran ?

Vaikka eihän koirakaan tällaisessa sateessa enää mitään jälkiä haista.

 

 

Virkku:

Hauhvauhvauhauh !

(Vielä haistan, olin Kaisan luona, tuulee tännepäin, haen Kaisan)

 

 

Ope:

Virkku !

Jälkikoira !

Virkku, etsi Kaisa, etsi, etsi !

 

 

Virkku:

Houvouvouhouvou !

(Nyt mentiin, tule perässä !)

 

 

Ope:

Ymmärsiköhän se ?

Sinne se katsoi sateeseen.

Eikä kuulu edes haukuntaa !

                                                   ***********

 

Kaisa:

Ope ! Liisa ! Matti ! Pekka !

Eikö kukaan kuule ?

Apua !

Apua !

Väsyttää, paleltaa, nälkä, jano, jalkaan koskee.

Kaaduinkohan minä miten pahasti ennen kuin pääsin ryömimään tänne kuusen alle.

Virkku !

Mistä sinä siihen tulit ?

Voi Virkku, etsi tie kotiin !

Oih, mutta kun minä en voi kävellä kun jalkaan koskee !

 

 

Virkku:

Hauvhauvh!

Muhvuhumrhhuuuhauuh.

(Oi voi, onko jalka pipi ? Käy nukkumaan, minun turkki lämmittää, kohta tulee estijät)

 

 

(Käy makaamaan Kaisan viereen. Kaisa kiertää kätensä Virkun kaulan ympäri. Nukahtaa Virkun viereen. Virkku nuuhkii varovasti Kaisaa, nuolee tämän kipeää polvea, joka pilkottaa paljaana revenneestä housun lahkeesta.)

 

                                  ******************

 

Ope:

Ei tämä pilli kyllä kuuluu tässä jyrinässä minnekään.

Ja se Virkkukin katosi jonnekin.

On varmaan parasta palata sinne maantien varteen. Jospa Jaatisen hälyttämät etsijät jo olisivat siellä.

 

(Palaa sinne, minne pyörät oli tultaessa jätetty. Paikalla on poliisiauto ja muutamia miehiä. Myös Jaatinen.)

 

Ope:

(Nimismiehelle, joka nousee poliisiautosta.)

Päivää !

Jaatinen sai siis sanan teille.

Yritin tuolla polun suunnassa etsiä kadonnutta, mutta tämä sää on sellainen, ettei siellä pystynyt mitään tekemään.

 

Nimismies:

Päivää !

Kyllä tämä sää on semmoinen, että tuskin kannattaa tuonne metsään etsijöiden lähteä, ennen kuin tämä rajuilma asettuu. Voi vain sattua lisää vahinkoja, maasto on toisin paikoin varsin hankalaa ja jopa vaarallista liikkua pimeässä ja tässä säässä.

Onneksi ei sentään ole vielä pakkasta. Jos se Kaisa älyäisi vaikka etsiä jonkinlaisen suojan yön ajaksi.

Aamulla tänne tulee vielä Rajavartiostosta mies jälkikoiran kanssa.

Eihän se koirakaan tämän sateen perästä mitään jälkiä löydä mutta voihan se saada vihiä tuulen mukana ja kuulla kauempaa kuin ihminen.

Tulehan autoon, olet näköjään kastunut aivan läpimäräksi.

Jätetään tänne kaiken varalta muutama mies vahtiin, jos jotain yllättävää ilmenee. Onhan täällä jälkien perusteella alkukesästä liikkunut karhukin pentunsa kanssa.

 

(Seuraavana aamuna sade lakkaa. Etsijät kokoontuvat polun alkupäähän, siirtyvät sitten polkua pitkin Penkkisuolle. Siellä etsijät hajaantuvat kahteen ketjuun polun molemmin puolin ja alkavat edetä metsässä tarkastellen pöheikköjä.)

 

                                  *****************

 

Kaisa:

(Herää horroksestaan auringon noustessa. Sade on lakannut. Virkku kömpii ylös ja venyttelee itseään.)

 

Huomenta Virkku ! Olit sinä hyvä kaveri kun lämmitit minua yön ajan.

Ai,ai,ai kun minun polvi on kipeä !

Varmasti se kolahti kiveen kun minä kaaduin.

Voi Virkku, osaisitko sinä hakea apua ?

Virkku, etsi Iivari, etsi,etsi, Iivari, Iivari, hae, hae !

 

Virkku:

Murhvauh ! Hauvauvauh !

(Virkku hakee !)

 

 

Kaisa:

Ei kun Iivari ! Etsi Iivari !

Virkku, Virkku, ole nyt viisas koira ja etsi Iivari ja isä Jaatinen, etsi, etsi !

 

 

Virkku:

Vouhvouhvauh !

(Lähtee Kaisan luota. Nyt mennään ))

 

 

                                  *********************

 

Jaatinen:

Minä nyt en pysty kovin hankalissa paikoin kävelemään, muitta jos se Virkku kuulisi minun äänen ja tulisi luo. Jos se vaikka olisi löytänyt sen kadonneen.

(Viheltää kimakasti. Kutsuu Virkkua.)

Virkku, Virkku, tseh, tseh, Virkku tänne, tseh, tseh !

(Jonkun ajan päästä metsästä kuuluu koiran haukuntaa.)

 

Jaatinen:

Virkku, Virkku, onko se Virkku ?

Virkku tänne, tsehtse, tänne, tänne !

Hyvä koira, hyvä koira, missä sinä olit yön ?

Näitkös sinä Kaisaa ?

Missä Kaisa, etsi Kaisa, Virkku etsi Kaisa !

 

Virkku:

Murvauhvauh, hauvauhauh !

(Kääntyy takaisin metsään päin.)

 

Jaatinen:

Virkku oota, minä tulen mukaan !

Etsijät ohoi !

Se meidän Virkku löytyi metsästä ja nyt se palaa sinne takaisin, tulkaa tännepäin.

Jossakinhan se koira on yön ollut.

 

(Etsijät kääntyvät Jaatisen suuntaan)

 

 

Virkku:

Vouvouhuuhhvaauuuuh.

( ”Tulkaa nyt tänne minun perässä”. Juoksee eteenpäin ja vilkuilee välillä taakseen. Jaatinen tulee perässä)

Virkku saapuu Kaisan luo.)

 

Kaisa:

Virkku, Virkku, missä sinä kävit ?`

Näitkö sinä ihmisiä ?

Tuleeko sieltä apua ?

 

Virkku:

(Katsoo taakseen päin, heiluttaa häntäänsä.)

Murhhuuuh !

Hauhauh !

(”Kohta ne tulee”)

 

 

Jaatinen:

Virkku, Virkku tseh, mitä sinä löysit ?

Oota siellä kun minä pääsen sinne asti.

 

Kaisa:

Jaatisen setä, Setä Jaatinen !

Virkku on täällä ja minä olen täällä !

Minun polvi on kipeä enkä pääse kävelemään.

Virkku oli täällä yön minun kanssa ja lämmitti minua kun oli kylmä.

Sitten se lähti pois ja minä luulin, että minä jään tänne metsään koko loppu iäkseni.

Mutta se kävikin hakemassa Jaatisen sedän apuun.

On se viisas koira !

 

(Muita etsijöitä saapuu pian paikalle. He tekevät parista riuusta ja pusakasta pikapaarit. Kaisa nostetaan paareille ja peitellään kahden etsijän takeilla.

Kaikki lähtevät palaamaan polku myöten tielle)

 

 

                                                   ******************

 

 

 

 

 

                                  IV KOIRANÄYTTELY

 

 

 

NÄYTTELYLAULU

 

 

(Myöhemmin syksyllä on koululla ja sen pihalla koiranäyttelyt. Pystykorvia, ajokoiria, paimenkoiria, villakoiria, terrierejä.

Koulun pihalle on järjestetty näyttelykehiä. Tuomari kiertelee kehissä arvioimassa koiria. Lapset tulevat sivummalta koulun pihalle. Iivarilla on Virkku mukana talutushihnassa.)

 

Pekka:

Voitaisiinkohan me viedä Virkku tuonne tuomarille arvioitavaksi ?

 

Matti:

Olisikohan se pitänyt ilmoittaa etukäteen ?

 

Liisa:

Maksaakohan se arvioiminen miten paljon ?

 

Kaisa:

Jos me luvattaisiin maksuksi vaikka siivota paikat sitten näyttelyn jälkeen.

 

Iivari:

Kysytään Opelta. Se näkyy tulevan tännepäin.

 

Ope:

Päivää lapset. Olette tulleet katsomaan näyttelyä. Sehän mukavaa. Ja Iivarilla on Virkku mukana.

 

Iivari:

Niin kun arveltiin, että voisikohan se tuomari arvioida myös Virkun.

 

Pekka:

Me ei kyllä osattu ilmoittaa sitä etukäteen.

 

Liisa:

Eikä meillä ole rahaa jos se arvioiminen maksaa.

 

Kaisa:

Mutta me voitaisiin kyllä maksuksi siivota täällä koululla sitten näyttelyn jälkeen.

 

Matti:

Meidän isän Jeppekin on täällä näyttelyssä. Se on pystykorva. Onhan Virkullakin toinen korva pystykorva.

 

Ope:

Tosiaan, niinpä.

Minäpäs käyn kysäisemässä tuolta tuomarilta. Ootelkaa tässä vähän aikaa.

(Menee tuomarin luo.)

 

Ope:

(Tuomarille, vanhalle tuttavalleen.)

Kuulehan Veikko, minulle ilmoittautui juuri äsken vielä yksi osanottaja. Voisitko ottaa sen jossain välissä arvioitavaksi ?

Se on tuolla vähän sivummalla noiden lasten kanssa.

Tuo tuolla, Virkku. Se pelasti tässä syksyllä yhden noista lapsista nääntymästä myrsky-yönä syksyiseen metsään.

Osaat varmasti antaa siitä sellaisen arvion, jonka lapset ymmärtävät ?

 

 

Tuomari:

Tarkoitat tuota punaruskeankirjavaa pitkäkarvaista pörhöhäntäista koiraa, joilla toinen korva on pysty ja toinen luppa ?

 

Ope:

Juuri sitä.

 

Tuomari:

Löytyiskös sinulta sellainen oranssivärinen palkintonauha tai vastaava ?

 

Ope:

Käväisen tuolla käsityöluokassa.

(menee ja tulee pian takaisin, antaa tuomarille kirkasvärisen nauhan, jossa on oranssia, sinistä, punaista, mustaa ja keltaista)

 

Tuomari:

Minäpäs otankin sen heti seuraavaksi.

(menee lasten ja Virkun luo)

 

Päivää, lapset. Tuo teidän Ope kertoi, että tämä teidän koirakin haluaisi osallistua tähän näyttelyyn. Minulla olisi nyt sopivasti aikaa ottaa se arvioitavaksi.

Mikäs sen nimi on ?

 

Iivari:

Se on Virkku.

 

Virkku:

Vuvuhhauh.

(”Se olen minä itse”)

 

 

Pekka:

Maksaakos se osallistuminen ?

Me luvattiin Opelle, että siivotaan paikkoja täällä näyttelyn jälkeen maksuksi.

 

Tuomari:

Ope kertoi siitä minulle. Asia on kunnossa.

No niin, otetaanpas se Virkku  esiin.

Onkos se sinun koira ?

Mikäs se muuten oli sinun oma nimesi ?

 

Iivari:

Minun tai oikeastaan minun isän.

Minä olen Iivari.

 

Tuomari:

Iivari, jahah.

Talutapas aluksi sitä Virkkua tässä pihalla pikku kiekko, niin katsotaan miten se liikkuu.

Sillä lailla, vakaastihan Virkku astelee.

Käynti vakaa ja tasainen, ei ongelmia liikkumisessa.

Asento hyvä, liikkuvuus joustava ja tasapainoinen.

Hengitys rauhallinen.

Kiitoksia, kävely riittää.

Tulkaapas tähän minun luo, noin.

Katsotaanpas sitten tarkemmin yksityiskohtia.

Annahan Iivari Virkun  seistä.

Rakenne vankka.

Ei selkä – eikä lantio-ongelmia.

Jalat vahvat.

Kuono kookas, viittaa hyvään  vainuun.

Korvat pysty ja luppa. Hyvä kuulo, luppakorva hyvä sateella, ei mene vettä korvaan, kuulon tarkkuus säilyy hyvänä huonollakin säällä.

Väritys selkeä, osin vaihteleva.

Häntä tuuhea, terhakasti pysty.

Lantio luja ja syvä, mikä naaraskoiralle on hyvä ominaisuus ajatellen pentumista.

Yleisvaikutelma  vakaa ja rauhallinen.

Ilme valpas ja tarkaavainen.

Virkulle annetaan palkinnoksi tämä monivärinen nauha. Se on näyttelyn laaja-alaisin ja monipuolisin koira.

Lisäksi olen kuullut, että se on neuvokas, kekseliäs ja kestävä.

Kerrotaan, että se on syksyn aikana pelastanut metsään loukkaantuneena jäänen lapsen.

 

Kaisa:

Se olin minä.

Kyllä Virkku oli viisas !

 

Tuomari:

Tämän nauhan voi sitten solmia tuohon Virkun kaulapantaan merkiksi siitä, että se voittanut tässä näyttelyssä ensimmäisen palkinnon monialaisten koirien sarjassa.

Onnea voittajalle !

 

 

Virkku:

mrhhvhhoouhh !

(”Virkku eka, hurraa !!)

 

 

 

Iivari:

Kiitoksia kovasti. Tämä nauha pitää varmaan panna näyttelyn jälkeen talteen, ettei se likaannu, kun Virkku on semmoinen koira, että se haluaa mennä joka paikkaan ja kaapia ja kuopia vaikka mitä.

 

 

Tuomari:

Kyllä sitä tämän näyttelyn ajan voi pitää tuossa kaulapannassa, mutta sitten se on tosiaan varmasti hyvä panna kotona talteen.

Jahas, minäpäs jatkan sitten tuonne ajokoirien osastolle, hyvää päivänjatkoa, Virkku ja Iivari ja muut lapset.

 

 

Lapset:

Kiitoksia kovasti !

 

 

Virkku:

Murauhdus !

(”Paras on paras, sillä selvä”)

 

 

 

                                  ************************

 

 

 

                                  V KALAKILPAILUT

 

 

 

 

Matti:

(Talon pihalla)

 

Onpas kaunis päivä. Aurinko paistaa, tuulee etelästä.

Lähtisiköhän joku ongelle kaveriksi ?

 

Iivari ja Pekka:

(Tulevat Matin kodin pihalle)

 

Matti:

Hei pojat, lähetäänkös Niittypurolle ongelle ?

Nyt olis hyvä sää ja tuulee etelästä.

 

Pekka:

Onkos sulla onkia ?

Minä voin kyllä juosta kotoa hakemassa.

 

Matti:

On mulla oma vapa ja isonveljen vapa ja sitten on vielä yksi vapa, johon äkkiä  voi laittaa siiman.

Ota sinä Iivari tuosta lapio ja matopurkki ja kaivakaa tuolta perunapenkin vierestä matoja.

Minä käyn sillä aikaa hakemassa onget.

(Menee talon taakse)

 

(Pekka ja Iivari ottavat peltipurkin ja lapion ja menevät kaivamaan matoja.)

 

Matti:

(Tulee onkien kanssa, virittelee yhteen vapaan siimaa)

Jokos teillä minkä verran on matoja purkissa ?

 

Pekka:

Jo tuossa parikymmentä sättää on.

Ja löytyi pari ihan isoa kastematoakin.

Tuosta kun vielä käännän pari kertaa lapiolla, niin eiköhän nuo ala riittää.

 

Iivari:

Ohoh, löytyi taas iso mato !

Ja monta tavallista.

 

Matti:

No niin, tässä on onget, nyt mentiin. Minulla on puukko, katkaistaan tuossa menomatkalla pajupuskasta kalavitsakset.

Kun kalan panee vitsakseen ja sen sitten veteen kivenkoloon, niin kalat säilyy

tuoreina, kun katsoo, että ne pysyy elossa.

On minulla toisinaan mukana ihan kalaämpärikin, se on vielä parempi.

Otetaanpas jokainen siitä purkista muutama mato taskuun. Pannaan purkkiin vähän heiniä ja purkki sinne onkipaikan lähelle varjoon, jotta säilyy lierot virkeinä.

 

Pekka:

Minnekäs asti me sitten mennään ?

 

Matti:

Siellä purolla on äitin pyykinpesupaikka. Siinä on semmoinen pikku laituri.

Siltä on hyvä onkia.

Sitten siellä on kiviä, joilta yltää heittämään ongen ihan puron toiselle puolelle asti.

Oletkos sinä Iivari käynyt aiemmin ongella ?

 

Iivari:

Käytiin me isän kanssa joskus siellä kaupungissa joella veneellä.

Isä lainasi yhdeltä tuttavaltaan veneen.

Isällä oli semmoinen pohjaonki, jolla se onki syvältä. Minulla oli semmoinen lyhyt vapa, jolla oli hyvä onkia veneestä.

Virkku oli joskus mukana, mutta ei sitä oikein voinut ottaa mukaan, kun se innostui keikuttamaan venettä, kun joku sai kalan.

Ja sitten se saattoi syödäkin kalan semmoisenaan ihan elävältä.

 

Pekka:

Missäs se Virkku nyt on ?

Jos se vaikka tulee tänne ja syö meidän kalat ?

 

Iivari:

Sinne se jäi kotipihalle aurinkoon torkkumaan. Taisi olla yöllä jossakin juoksentelemassa.

Isä sanoi, että se pitää kohta panna kiinni, kun sille tulee juoksuaika eikä niitä monirotuisen koiran pentuja saa minnekään myytyä, joutuu lopettamaan ja se on semmoinen hankala homma.

 

Matti:

Tuolta se Virkku muuten taitaa tulla. Ainakin haukkumista kuuluu.

 

Iivari:

Ollaan hiljaa ja mennään piiloon tuon kuusen alle.

Jospa se ei löydä meitä, kun ollaan tuulen alla.

 

 

(Virkku, Liisa ja Kaisa tulevat paikalle.)

 

Liisa:

Missähän ne pojat on ?

Olis voitu leikkiä vaikka piilosta ?

 

Kaisa:

Minä kyllä näin joku aika sitten Matin vilaukselta kauempaa. Sillä taisi olla onkivapoja kainalossaan.

Oliskohan ne menneet ongelle ?

 

Liisa:

Mennään Niittypurolle, jos ne on vaikka siellä.

 

(Menevät Virkun kanssa. Kääntyvät ylävirtaan oikealle).

 

Matti:

Ohi menivät ja Virkku niiden mukana. Jos menevät vaikka sinne sillalle heittelemään siltapalikkaa.

Mennään nyt äkkiä tuonne mutkan taakse alavirtaan.

 

Menevät.

 

Matti:

Perillä ollaan.

Ongitaankos kilpaa ?

 

Pekka:

Kyllähän se muuten kävisi, mutta sinä tunnet ne parhaat kalapaikat ja voitat kuitenkin, kun tämä puro on tässä teidän lähellä.

 

Iivari:

Ongitaan vaan, mutta arvotaan paikat ja vaihdetaan sitten paikkoja aina välillä, niin että jokainen saa onkia yhtä kauan joka paikassa.

 

Matti:

Mitkäs paikat valitaan ?

Tuo pykkilaituri voisi kai olla yksi.

 

Pekka:

Käiviskös tuo iso  kivi toiseksi ?

 

Iivar:

Tuossa mutkan kohdalla on varmasti aika syvä paikka. Se voisi olla kolmas.

 

 

Matti:

No niin, paikat on sitten nuo, nyt vedetään pitkää tikkua.

Minä katkaisen tästä pajun oksasta kolme eri pituista tikkua.

Pitkä tikku on pyykkilaituri, toka tikku on iso kivi ja kolmas on mutkan kohta.

Minulla on tikut tässä kädessä piilossa päät tasalla.

Uskallatko Pekka vetää ?

 

Pekka:

Se pitkä on tietysti tuossa keskellä.

(Vetää keskimmäisen tikun Matin kädestä)

 

Iivari:

Minä otan sitten tämän peukalonpuoleisen. (Vetää tikun.)

 

Matti:

Minulle jää siten tämä viimeinen.

Mikäs on tulos ?

 

Iivari ja Pekka vertailevat tikkujaan.

 

Pekka:

On se sinun tikku pitempi ?

Entäs Matti ?

 

Matti:

Tämä on toka tikku.

Iivari aloittaa sitten laiturilta, minä kiveltä ja Pekka mutkasta.

(Katkaisee puukolla pajupehkosta kolme haarukallista vitsasta ja antaa Pekalle ja Iivarille kummallekin oman vitasaksensa, jättää kolmannen itselleen. Laittaa matopurkin puskan juurellle)

 

Pekka:

Mitenkäs aika lasketaan ?

Kellään ei ole kelloa.

 

 

Iivari:

Jos seurataan tuota laiturin tolpan varjoa. Kun se on siirtynyt vaaksan mitan, tulee aina paikan vaihto.

 

Matti:

Entäs jo aurinko menee pilveen ?

 

Pekka:

Viskataan tuonne ylävirtaan kalikka. Kun se on  seilannut mutkan taakse näkymättömiin, vaihdetaan paikkaa.

 

(Kaikki menee paikoilleen.

Iivari laittaa maahan merkin tuota varjon siirtymistä varten.)

 

Ota Matti tuosta laiturin luota tuo puoliksi palanut polttopuu ja viskaa se sitten sieltä kiveltä ylävirtaan kun kaikki ovat valmiina paikoillaan.

 

(Menevät kukin paikalleen, Matti viskaa kalikan, pujottavat madot koukkuun ja alkavat onkia. Kauempaa kuuluu koiran haukuntaa.)

 

Iivari:

Mitähän se Virkku haukkuu tuolla sillan suunnassa ?

Kuulikohan  se meidän äänet ja tulee tänne ?

 

Pekka:

Ollaan hiljaa ja ongitaan. Se voi olla siellä sillalla tyttöjen kanssa. Haukkuu sitä kun ne viskelevät palikoita ylävirtaan ja ryntäävät sitten sillan toiselle puolelle katsomaan kenen palikka tulee ekana sillan alta.

 

(Kauempaa kuuluu loiskahdus,  sitten  koira haukkuu kiivaasti.)

 

Matti:

Joku taisi pudota veteen. Pitäisiköhän mennä katsomaan ?

 

Pekka:

Osaahan ne tytöt uida. Siinähän on vanha uimapaikka ihan sillan vierellä.

Osaakos se Virkku uida ?

 

Iivari:

Osaa se. Vaikka ei se kovin mielellään  veteen mene, kun sillä on niin pitkäkarvainen turkki.

Mutta kyllä se sitten tulee uimaan, jos joku menee ensin veteen.

Ei kai ne tytöt enää näin syksyllä uimaan mene, vesikin on jo kylmää.

 

Matti:

Niin on, mutta nyt voikin olla jo isot ahvenet syönnillään, kun vedet on alkaneet jäähtyä.

Ahaa !

Se oli eka ahven eikä olekaan mikään sintti !

Ihan paistokala !

 

 

Iivari:

Entäs tämä !

(tempaisee melkoisen  ahvenen körilään laiturille sätkimään, ryntää kiireellä kontalleen laiturille tavoittamaan kiinni sätkivää ahventa, joka irtosi koukusta ja putosi laiturille)

 

Pekka:

Kala se on täälläkin kiinni !

Vai tarttuikohan pohjaan ?

Kestääköhän siima vetää miten kovasti ?

Vaikka onhan tämä näköjään ihan karhulankaa.

 

(Virkku juoksee paikalle, pysähtyy Pekan kohdalle ja pöristelee vettä turkistaan, on näköjään ollut uimasssa.)

 

Pekka:

Virkku,  senkin  rontti, elä kastele minua !

Hush, mene pois, minulla on iso kala ongessa !

 

Virkku:

Muurrrhhh !

vouvouhvauha !

”Mikä kala, missä ongessa ?”)

 

(Liisa ja Kaisa tulevat. )

 

Kaisa:

Onkos  pojilla  kalakilpailut ?

 

Liisa:

Me arvattiin, että täällä on jotain tekeillä, kun Virkku lähti juoksemaan tännepäin.

Se varmasti kuuli teidän äänet.

 

Pekka:

Kutsukaa se pois, se kastelee minut.

Ja karkuuttaa vielä minun  ison kalan !

Ahaa !

Nyt se nousee !

Hauki !

Ja iso !

Nyt se irtosi ja lensi rantakaislikkoon. Onneksi ei pudonnut takaisin puroon !

Virkku, senkin rontti, päästä se kala irti, se on minun !

Nyt  se lähti juoksemaan kala suussa metsään !

Koira, senkin karvakasa, kala tänne !

 

(Ryntää Virkun perään ).

 

Kaisa:

Taisi Virkku voittaa koko kilpailun !

 

Pekka:

(Tulee vähän ajan päästä takaisin.)

Se mokomakin karvakasa juoksi matkoihinsa minun kalan kanssa !

Se oli ainakin kilon hauki.

Siinä nyki ensin joku pikkukala, olisko ollut särki tai pikku ahven. Se hauki varmasti tavoitteli sitä pikkukalaa ja jäi sitten koukkuun.

Kyllä se ainakin puolentoista kilon hauelta tuntui !

Ja katsokaa nyt, siimakin katkesi !

 

Liisa:

Ei taida teidän kilpailussa enää olla puhtia.

Kyllä minusta Virkku oli voittaja.

Se kala tarttui tietysti ensin Pekan onkeen, mutta sittenhän se lensi tuonne kaislikkoon, kun siima katkesi. Ja olisi varmasti karannut sen tien, jos ei Virkku saanut sitä kiinni.

Vai pitäisikö ensimmäinen palkinto jakaa Pekan ja Virkun kesken ?

 

Matti:

Olkoon koko kilpailu,

Tulitte sotkemaan hyvän kisan sen Virkun kanssa.

 

Iivari:

Ei tästä nyt enää tule mitään, kun täällä tämmöinen lauma pulisee.

Kalat lähtee karkuun.

Viedään onget pois ja ruvetaan piilosille.

 

(Lapset lähtevät menemään, vähän ajan päästä tulee Virkku metsästä ja heiluttaa hampaissaan  haukea. Varsinainen voittaja !)

 

Virkku:

Vrruuhuuuh ?

(”Minnekäs kaikki menivät ? Tässä on voittaja ”)

 

 

 

                                  *********************************

 

 

 

 

 

                                  VI SUSI

 

 

( Talvi, pojat hiihtämässä,  Virkku juoksentelee perässä pitkin latua.)

 

 

Pekka:

Nyt alkaa jo olla lunta niin paljon, että voitaisiin taas rakentaa Naurisvaaralle hyppyrimäki.

Miten olis ?

 

Iivari:

Siellä kaupungissa oli pieni hyppyri rantapenkassa.

Siinä voi hypätä yli 20 metrin hyppyjä, jos oli hyvät sukset.

Mitenkäs iso se Naurisvaara on ?

 

Matti:

Kyllä tässäkin lähelle 20 pääsee. Ja jos laitettaisiin vauhtimäkeen koroketta, niin varmasti ylikin.

Meillä on ollut siinä joka talvi itse tehty hyppyri.

Laitetaan kuusenhavuja ja lunta ja tampataan sitten kovaksi. Pakkanen sitten kovettaa sen ihan tiukaksi.

Pekalla on siinä ennätys viime talvelta. Askelilla mitaten kahdeksantoista metriä.

Nyt päästään aiemmin aloittamaan, kun tuli lumi jo marraskuun alussa.

Urheiluseura avasi ladun. Se kulkee Naurisvaaran kautta.

Päästään sinne hyppyripaikalle valmista latua.

Eihän se tuo Virkku vain säre tätä latua ?

Se urheiluseura voi suuttua, niillä on ensi pyhänä talven ensimmäiset kilpahiihdot.

Karsivat joukkuetta maakuntaviestiin.

 

Iivari:

Virkulla on melkoisen leveät tassut. Ja vielä neljä käpälää.

Minä jo tuossa lähdettäessä katsoin, että ei siitä jää latuun kuin vähän kynnen jälkiä.

Vaikka melkoinen karvaturrihan se kyllä on.

 

Virkku:

Vrrrrhhhhrrrh.

(Hyppää ladulta pusikkoon. ”Onkohan täällä jäniksiä ?”)

 

Iivari:

Mitä siellä on ?

Etsi, etsi !!

Onko jänis, onko kettu, onko karhu ?

 

Pekka:

Karhut on nukkuneet talviunta jo vaikka kuinka.

Mutta jänis tai kettu siellä voisi kyllä olla.

Tai joku lintu, joka on mennyt kieppiin suojaan.

Onkos se Virkku metsäkoira ?

 

Iivari:

Kaikkea se haukkuu, mutta ei se ihan oikea metsäkoira ole. Vaikka voi siinä olla vähän metsäkoiraakin kun siinä on niin paljon niitä rotuja.

Virkku, Virkku tule pois, ei siellä taida mitään olla.

 

Virkku:

Murrrvauuhrr.

( Rymistelee pusikossa. ”Missä se jänis on ?”)

 

Matti:

Tämä mäki kun lasketaan niin ollaan Naurisvaaran juurella.

Sitten siirrytään tältä valmiilta ladulta sivuun ja hiihdetään vähän matkaa tuonne vaaran eteläpuolelle hyppyrin paikalle.

Katkotaan tässä mennessä jo jokainen kantamus kuusen oksia.

Saadaan sitten hyppyri pian kuntoon.

Virkulla taitaa olla muita hommia, voisihan se tulla kyllä kuopimaan lunta hyppyrin nokalle.

 

 

Iivari:

Virkku,  Virkku, tsehtseh, tule tänne !

 

 

Virkku:

( Ääni kuuluu jostain kauempaa vaimeana)

Hauvauhvauh !

(”Tullaan kun keretään”)

 

Iivari:

Sinne se nyt meni.

No, tulee aikanaan kun väsyy rämpimään umpilumessa.

 

Pekka:

Tässähän se kumpareen nokalla on se vanha hyppyrin paikka.

Ylämäki  antaa aika hyvän vauhdin ja alastulorinnettä riittää tuonne suon reunaan asti.

Onpas onneksi kaatunut tuo pökkelö koivu tuolta suon reunalta.

Viime talvena kerran vahingossa hyvällä kelillä ajoin sitä päin ja tuli melkoinen kuhmu otsaan, onneksi oli karvahattu päässä niin selvisin pelkällä kuhmulla.

Oli siinä kyllä kotona selittämistä, kun huomasivat patin otsaluussa.

Äiti mekasti puolen iltaa.

Isä kysyi, että minkälainen kuhmu se on sillä toisella pukarilla.

Minä sanoin että ei sille tullut kuin nirhama nahkaan.

Mjaa, sanoi isä. Mikäs se semmoinen pukari on.

Minun piti sitten sanoa, että se oli koivu.

Isä sanoi, että saahan tuon kaavettua.

Olisko savottaan mennessään syksyllä sitten kaatanut sen. Katsotaanpas, kun saahaan hyppyri valmiiksi.

Eihän tuossa kyllä juuri kantoakaan näytä olevan.

 

(Pojat rakentavat hyppyrin havuista ja lumesta. Tamppaavat sitten alastulorinteen suksillaan poikittain rinteessä seisten. Lopuksi tekevät ylärinteeseen laskuladun.)

 

Pekka:

Jospa minä sitten aloitan sen kuhmun kunniaksi.

Lasketaan alussa muutama kerta vain puolella vauhdilla.

Lujittuu tuo vauhtilatu ja tuokin alastulorinne.

 

(Laskee varovasti lepsauttaen mäen puolella vauhdilla, sitten Matti ja Iivari)

 

Matti:

Olisko tuota hyppyrin nokkaa korotettava ?

Tuntuu kuin heittäisi liian matalalle ?

 

Pekka:

Samaa vähän arvelin.

Mitäs sanot Iivari ?

 

Iivari:

Voisi olla.

Se kaupungin mäki heitti korkeammalle, mutta siinä olikin vähän pitempi  vauhtirinne.

 

(Pojat kasaavat suksillaan lisää lunta hyppyrin nokalle ja tekevät sitten ladun hyppyriin. Kauempaa kuuluu hiihtäjien ääniä. Kutsuvat Virkkua. Liisa ja Kaisa tulevat poikien hiihtämää latua hyppyrille. Virkku rymistelee heidän perässään.)

 

Liisa:

Ahaa, pojilla alkaa olla taas hyppyri valmiina.

Joko siitä voi laskea ?

 

Matti:

Pitää vähän korottaa tuota nokkaa, heittää nyt liian alas.

 

Liisa:

Mikäs on tämän talven ennätys ?

 

Pekka:

Ei tässä vielä ole ennätyksiä merkattu. Koehyppyjä vasta.

Meinaatkos uskaltaa hypätä ?

 

Liisa:

Hyppäsinhän minä jo viime talvenakin, enkös hypännytkin, vai mitä Kaisa ?

 

Kaisa:

Hyppäsit, hyppäsit ja hyppäsin minäkin, vaikka tulikin akka ensimmäisellä kertaa.

Liisa pääsikin melkein sinne ennätysmerkille asti, kun sillä oli uudet isoveljensä voitelemat sukset.

Meinasi kyllä alhaalla laskea päin sitä pökkelökoivua, johon Pekka kerran törmäsi.

Missäs se koivu muuten nyt on ?

 

Pekka:

Se on kaadettu. Olisko isäukko kaatanut sen syksyllä savottaan mennessään.

Nyt voi rauhassa lasketella alhaalla vaikka tuon suon yli. Ei tarvihe ruveta turhaan jarruttelemaan ryteikössä.

 

Matti:

(Tekee korotetulle hyppyrinnokalle laskulatua)

No niin, nyt alkais olla taas hyppyri laskukunnossa.

Kukas uskaltaa aloittaa ?

 

Liisa:

Vaikka minä !

 

Matti:

Onkos isoveljesi taas voidellut sinun sukset ?

Se voi tuo korotettu hyppyri antaa luistaville suksille melkoisen lennon.

 

Liisa:

Se voiteli omia suksiaan niitä hiihtokilpailuja varten ja siinä samalla se voiteli nämäkin minun sukset.

Kyllä näillä voisi jo heti alkuun  tehdä vaikka uuden ennätyksen, jos tuo vauhtimäen latu vain on tarpeeksi kova.

 

Iivari:

On se jo ehtinyt kovoa ja sitä vielä erikseen vähän tampattiin.

Virkku, hush, mene pois tieltä, rumilus, rikot vielä sen hyppyrin nokan, joka juuri saatiin  korotettua.

Hush,hush, mene tuonne alas etsimään vaikka jäniksiä suon reunasta.

 

Virkku:

Murrrhhhuhrrh,vauh,vauhvoh,vovovovo.

( Menee mäkeä alas suon laitaan pusikkoon rymistelemään. ”Jäniksiä ja jäniksiä, osaisin minäkin laskea mäkeä, jos olisi sukset”)

 

Liisa:

(Kiivennyt sillä välin vauhtimäen päälle)

Onko latu auki ?

Täältä tullaan !

 

(Laskee mäkeä alas, tulee hyppyrille, ponnistaa, lentää lähes edellisen talven ennätykseen, josta merkkinä maahan juntattu paksu liki metrinen kepakko)

 

Matti:

Kyllä se nyt heittää jo kunnolla. Jos vielä korotetaan niin nostaa liian korkealle ja hyppy jää lyhyeksi.

Hei, mikäs Liisalle tuli ?

 

(Kaikki lähtevät laskemaan alarinteeseen ja suon reunaan. Virkku ryntää kaatuneen Liisan luo, samalla paikalle ryntää ryteiköstä iso harmaan hallava eläin, joka ryntää Liisan kimppuun. Virkku hyökkää eläimen kimppuun, tappelevat rajusti, eläin lähtee karkuun kun muut lapset tulevat paikalle)

 

Iivari:

Miten Liisan kävi ?

Missäs Virkku ?

 

Pekka:

Katso Liisan jalkaa, siitä vuotaa verta ja vaatteet on riekaleina.

 

Matti:

Siihen pitää panna side, ettei veri vuoda kuiviin, Kaisa, anna kaulaliinasi.

 

Kaisa:

Voi hirveetä, miten me saahaan Liisa täältä kotiin ?

Ja Virkku makaa tuolla ja uikuttaa !

Olikohan se susi, joka puri Liisaa ?

 

Pekka:

Tuossa on tuoreet jäniksen jäljet. Jos se susi ajoi sitä jänistä ja jänis lähti Liisaa karkuun. Susi hyökkäsi sitten Liisan kimppuun kun  ei  saanut jänistä. Onneksi Virkku ehti apuun.

 

Matti:

Iivari, sinä olet nopein hiihtämään, lähde heti kilpalatua takaisin päin, varo vastaantulijoita, jos et tapaa ketään aikuista, niin hiihdä kylälle ja pyydä, että vaikka Ope ja Jaatinen tulevat hevosella reen kanssa vastaan siihen kohtaan, missä latu kulkee lähellä savottatietä. Me koetetaan hilata Liisa jollakin tavalla suksien päällä siihen kohtaan. Tiedäthän paikan ?

 

Iivari:

Tiedän, tiedän, nyt on kiire ! (Lähtee rivakasti hiihtämään tuloladulle)

 

Matti:

Tehdään Liisan suksista ja yhdestä meidän kummankin suksesta vetolava, näin ne neuvoi partiossa.

Ota sinä Kaisa Virkku tuolta omien suksiesi päälle eteen poikittain ja yritä tuoda sitä meidän perässä tuonne kilpaladulle ja sitten sitä myöten sinne savottatien kohtaan.

 

Kaisa:

(Menee Virkun luo, joka makaa lumessa ja uikuttaa hiljaa, vuotaa verta, niskasta on revennyt pala nahkaa, joka repsottaa melkein irti)

 

Voi Virkku, vanha kaveri !

Sinä pelastit Liisan !

Voi hirveetä ! Sinustahan vuotaa verta !

Mitäs minä nyt teen ?

Tuo vuotava haava pitää jotenkin tukkia.

Minä laitan tämän piponi tuohon haavan päälle. Kun laitan sen tuosta kaulan pannan alitse niin jospa se pysyy siinä paikoillaan.

Vielä kun pujotan tuohon pari oksan kappaletta painamaan  tiukemmin tuota pipoa haavaa vasten.

Sitten minun pitää saaha sinut vielä tähän suksien päälle.

Oot sinä kyllä aika painava !

No, yritetäänhän nyt lähteä liikkeelle.

Voi mahoton, miten upottaa !

Huh, huh, kunhan päästäisiin  tuohon poikien tekemälle ladulle, sitten olis jo helpompaa.

Pojat on päässeet jo tuonne kilpaladulle.

Kohta päästään mekin !

Kamala, miten sinusta jää verinen jälki lumeen !

Nyt ollaan jo kovalla latupohjalla, voin ruveta lykkimään  tasatahtiin.

Tavoitetaan kohta nuo pojat ja Liisa.

Onkohan se Iivari saanut sen hevosen sinne tien varteen ?

 

 

(Matti ja Pekka ovat päässeet Liisan kanssa jo hyvän matkaa eteenpäin kilpalatua pitkin. Vetävät Liisaa suksien päällä, ovat katkaisseet vetoaisoiksi pari vahvaa seipakkoa, joissa on tyvipäässä on oksanhaarat, ne on pujotettu suksisauvaan, joka on ujutettu suksien poikki siteiden läpi.

Liisa makaa suksien päällä pitkällään ja ähkii ja puhkuu.

Pääsevät latua myöten hitaasti eteenpäin, tulevat lopulta vajaan kilometrin ähellyksen jälkeen kohtaa, jossa ladun vieressä kulkee hevostie.

Kauempaa kuuluu lähestyvän hevosen kavioitten kopinaa)

 

Pekka:

On se Iivari pistänyt vauhtia sivakoihin, tuolta mutkan takaa porhaltaa jo hevonen ja  reki !

 

Hevosmies:

Ptruu !

Pysäyhän Valko, sieltähän ne autettavat tulevat !

 

(Iivari tulee myös paikalle hiihtäen heti hevosen jälkeen)

 

Iivari:

Tässä ne jo ovat !

Olipa hyvä että satuit tulemaan vastaan hevosella.

 

Hevosmies:

Piti kesken savotan käydä kylällä, kun siellä savotalla yhdellä miehellä luiskahti tukki laanissa jalan päälle ja se murtui.

Tässähän alkaa olla kuin sota-aikaan sairasajoneuvona.

 

Matti:

Nostetaan Liisa rekeen.

 

Hevosmies:

Annahan kun minä nostan !

Ootte pojat saaneet näköjään melkoisen rehkiä, kunneka pääsitte tänne asti.

 

Iivari:

Ja tuolta tulee Kaisa Virkun kanssa !

Onkos Virkku kuollut ?

 

Kaisa:

(Pääsee paikalle huohottaen Virkun kanssa)

Huhuhhuhhh !

Oot sinä Virkku kyllä iso ja painava rohjake !

 

Iivari:

Virkku, vanha veijari, elä vain kuole !

Puriko se susi sinua miten pahasti ?

Verta ainakin on valunut paljon.

Kaisa, taitaa sinun pipo mennä ihan pilalle.

 

Kaisa:

Kyllä se pesemällä puhdistuu. Panen vaikka yöksi likoamaan.

 

Virkku:

uihvuihuiuih !

(”Susi puri, mutta purin minäkin sutta”)

 

 

Iivari:

Elää se kuitenkin !

Kuulittekos !

Ja häntäkin heilahti pikkusen !

 

Hevosmies:

Nostetaanpas se Virkku tänne rekeen Liisan kaveriksi.

Osaa se kunnanlääkäri panna tikit koirankin nahkaan.

Onneksi ei kuitenkaan ole susi saanut koiran niskaa poikki.

Jaksattekos te muut hiihtää kotiin ?

Otetaan muuten nuo Liisan sukset ja sauvat myös rekeen mukaan.

 

Lapset yhdessä:

Jaksetaan me.

 

(Hevonen lähtee menemään kovaa vauhtia poispäin. Lapset hiihtävät hiljakseen tietä myöten sen jälkeen.

Kylän miehet käyvät myöhemmin katsomassa tapahtumapaikkaa. Järjestetään susijahti. Saadaan kaadettua vanha nälkiintynyt susi, jonka yksi jalka on joskus katkennut ja purtu poikki. Olisiko suden jalkaan jäänyt kiinni metsästäjän virittämiin rautoihin ja eläin sitten tuskissaan purrut sen poikki ?)

 

 

 

 

                                  *******************************  

 

 

KEVÄTLAULU

 

                                      VII KOULUN KEVÄTJUHLA

 

 

(Kuuluu kevätvirsi voimistelusalin ikkunasta, sitten Ope ja oppilaat tulevat luokkaan = yleisön eteen).

 

Ope:

No niin, nyt on sitten todistusten jaon aika.

Talvi meni kaikilta oikein mukavasti. Ensi syksynä olette sitten kolmasluokkalaisia.

Ihan yläkoululaisia !

Niin se vain aika kuluu.

Osaatte nyt jo lukea, kirjoittaa ja laskea sujuvasti. Kertotaulukin on opittu. Niitä taitoja tarvitsette sitten ensi talvena, kun olette jo yläkoululaisia.

Olihan meillä tämän päättyvän tokaluokan aikana muutakin kuin vain koulun käyntiä, ihan seikkailua ja jännitystä.

Se syksyn mustikkaretki ja talven susitapaus.

Missäs muuten Iivari se meidän sankarikoira Virkku oikein on ?

Olittekos te kumpikin sairaana ?

Sinullahan oli se tuhkarokko ja jouduit olemaan poissa koulusta pari viikkoa.

Se taisi Virkku olla sinulla hoitajana, kun ei sitä juuri täällä koulu pihoilla näkynyt.

Onneksi olet nyt jo tervehtynyt.

 

Iivari:

Sillä Virkulla oli semmoinen oma homma. Mutta kyllä se nyt jo alkaa päästä liikkumaan.

 

(Oven takaa kuuluu raapimista ja haukahtelua)

 

Ope:

Taitaa olla Virkkukin tulossa todistusten jakoon.

Avatkaapas ovi !

 

(Pekka avaa oven)

 

Virkku:

(Tulee luokkaan, perässä taapertaa neljä juuri silmänsä auki saanutta koiranpentua.)

 

Vurrhhhvauhvuhvuih !

(”Vai toikkareita täällä jaetaan ! Tässä olis minun toikkarit !”)

 

 

 

Lapset:

(Yhteen ääneen)

Eläköön Virkku ! Hei, hei, hei !

 

Ope:

No tämäpä yllätys !

Taitaa ensi syksynä olla ekaluokalla aikamoinen mekkala !

Minulla oli kyllä Virkulle ihan oma todistuskin kirjoitettuna, mutta Virkku onkin hankkinut itse oman todistuksen !

 

                                                   LOPPULAULU.