Miro Salaris<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

                                           

 

 

 

 

KALLIOLUOLAN VANKI

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

SISÄLLYS

 

Lähdeaineistoa                                           3

 

Hakemistoa                                                 4

 

I  JAKSO                                                    5

 

 

Insinööri ymmärtää                                   5

Kultaa ! Kultaa !                                      40

Kallioluolan vanki                                       55

 

 

II JAKSO                                                    73

 

 

Quippujen arvoitus                                      73

Retkikunta                                                    97

Aarre                                                           111

Karttapeli                                                    133

 

 

III JAKSO                                                   148

 

Sähköt kanttuvei                                   148

 

 

IV JAKSO                                                   206

 

Saritana                                                      206

 

 

Loppukaneetti                                              218

 

 

 

 

 

 

 

 

LÄHDEAINEISTOA

 

 

Seuraava esitys perustuu osin ns. Gai -projketin asiakirjoihin ja lisäksi mm. seuraavaan kirjalliseen aineistoon:

 

Douglas Adamsin ja Isaac Asimovin tuotanto

Pierre Teilhard de Chardin: Tapaus Ihminen

Lecomte de Nouyi: Ihmisen tulevaisuus

Blaise Pascal: Mietteitä, Maaseutukirjeitä

Nicholo Macchiavelli: Valtiollisia mietelmiä, Ruhtinas

 

Lisäksi on käytetty monia historiallisia hakuteoksia, ajan ongelmaa käsitteleviä tutkimuksia, inkoja ja mayjoja koskevaa kirjallisuutta ja yhtä ja toista muuta päivän lehdistä aina television ja radion ajankohtaisohjelmiin.

Jonkun verran on vielä virityksiä ja sylttyä ihan omastakin päästä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

HAKEMISTO

 

 

Henkilöitä:

 

Antonio ja Hotathept, vuoristo - oppaita

Bonnfellowsit, gangesterisuku, jolle Veronica tarkoitus naittaa

Fernando, espanjalainen sotilas

Holmes, John, yliopiston edustaja, sen karttakäärön omistavan

Jose, espanjalainen sotilas

Klenkka-Tom, aarteen kätkijä, ammuttiin heti

Kylmä-Kalle, rosvo,

Popov William, retken lääkäri.

Risuparta, rosvopäällikkö, myöhemmin Pomo

Salaris Miro, viestiyhteyksien hoitaja

Silmäpuoli-Pete, päällikön apuri, myöhemmin Pete ja Pietro Maserati

Tane, Sepon kaveri firmassa, haastattelija

Ventti-Ville, luolan vanki

Veronica, Pomon tytär, Risuparran sukua alenevassa polvessa,

vrt. lääkekasvi V. Officinalis, ruohoyrtti

Seppo Ilmari, mestarinörtti, känny 050-4576891

Mauri Miettinen, Sepon kaveri

Aino Miettinen, edellisen vaimo

Pikku-Liina, Miettisten tytär

 

Paikkoja:

 

Valasniemi, rosvojen sataman edeustalla

Grandaljar, verokeidassaari, jolla olevassa firmassa V:n edellinen työpaikka

 

 

Muuta:

 

Musta Kotka, Risuparran laiva

Rosetten kivi, itämailta löydetty ”kieliavain”.

 

 

Kartan näytöt:

 

1.   Eteläinen tähtitaivas muinaisuudessa

2.   Pyörivä maapallo, mantereet eri asennossa, Atlantis

3.   Etelä-Amerikan kartta

4. Maastokartta

5. Kaupunkikartta

6. Rakennuksen sisäkuva

7. Lautasen kuva

     8. Sisäkuva lautasesta

 

 

 

 

 

 

I  JAKSO

 

 

 

INSINÖÖRI YMMÄRTÄÄ

 

 

”Insinööri ymmärtää kaiken, mitä voi mitata ja koputtaa. Ja tietokoneinsinööri ymmärtää loputkin.”

Näin väitti kantapubissaan nörttimestari Seppo Ilmari viidennen oluen jälkeen.

 

”Pannaankos pieni veto. Satuin tuossa lukasemaan vaimon väitöskirjan oikovedosta.

Se alkaa olla jo loppusuoralla. On tässä saanutkin jo vaippoja vaihdella ja tuttipulloja lämmitellä vuosikausia. Mutta vuoronsa mukaan. Pääsen tässä sitten aloittamaan täydellä teholla tuon oman tutkimukseni.

Mutta ei ole tarkoitus pelata uhkapeliä lapsenhoidosta, vaikka minä sen kyllä hallitsen paremmin kuin sinä vanhanpojan köriläs.

Se veto.

Se vaimon väitöskirja koskee vertailevaa kielitiedettä. Siinä tarkastellaan eri kielten, nykyisten ja entisten, yhtäläisyyksiä ja eroja. Ja uskopahan tahi elä niin kaikenlaisia kieliä niitä on maailmassa on ollut ja on vielä nytkin. Tälläkin hetkellä löytyy yksin erilaisia kirjoitusmerkkijärjestelmiä hyvin äkkiä alun toista sataa. Kielistä puhumattakaan. Monilla kielillähän on samat tai ainakin pääosin samat kirjaimet.

Mitäpä näitä nyt tulee mieleen, nämä täkäläiset latinalaispohjaiset, nuo naapurin kyrilliset, kreikkalaiset, arabialaiset, heprealaiset, lukemattomat kaukoidän kiemurat ja venkulat, egyptin vanhat hieroglyfit ja silleensä. Monia ennen tulkitsemattomiakin vanhoja kieliä on nykytekniikalla, niillä sinun tietokoneillasi, opittu ymmärtämään.

Mutta yksi on ylitse muiden ja taitaa myös pysyä. On jopa väitelty tiedepiireissä siitäkin, että onko kyseessä lainkaan kieli vaiko joku muu merkkijärjestelmä. Jos lie vaikka muinaisten ufojen käyttämää softaa. Rauta vain on hävinnyt vuosituhansien mitassa eikä ”raakaa” softaa pystytä ilman rautaa ymmärtämään. Joku pisti softaa muistiin kaiken varalta ”käsipelissä” mutta eipä pannut mukaan minkäänlaista tulkkia. Olettikohan, että aina sitä rautaa maailmassa sen verran on että sillä saadaan softasta tieto ulos selkokielelle. Mikä tuo kieli sitten lienee ollutkaan.”

 

”Elä sinä Miettisen akan paha Mauri -poika siinä änkytä joutavia. Kakase nyt se vetosi tai minä otan kuudennen, otanpa joka tapauksessa, kurkkuhan tässä kuivuu tuota sinun kurnutusta kuunnellessa, neiti, vielä yksi tuoppi !”

 

”Otahan tuoppis ja kuuntele ! 

 Se nimittäin oli lempivaimoni yhdessä vaiheessa tuolla isossa Euroopan yliopistossakin tutkimushommissa ja siellä se törmäsi satoja vuosia sitten löydettyyn eräänlaiseen karttakääröön, jossa oli kaikenlaisia tähtitaivaan ja maanosien sun muitten kuvia. Selityksinä siinä kartan reunamassa oli omituisia kuvia narunpätkistä. Niitä oli erivärisiä ja niissä oli monenlaisia solmuja erilaisilla etäisyyksillä toisistaan.

Sen karttakäärön mukana oli kulkenut muutama saviruukku, joissa oli ihan livenä säilynyt niitä narukimppuja. Vaimoiseni kyseli, että mitäpä nuo mahtoivat olla ja tunnetaanko niiden merkitys ja onko niiden sisällöstä saatu jotakin selkoa.

Yliopiston väki selitti, että kyseessä oli jostakin merirosvojen ryöstämästä aarrearkusta peräisin olevat tavarat. Ne oli muutama sata vuotta sitten tulleet yliopistolle tutkittavaksi, kun joku sotalaiva oli saanut nitistettyä ne merirosvot ja sitä tietä löytänyt sen arkun.

Ne narunpätkät muistuttivat Etelä-Amerikan inka-valtakunnasta löydettyjä quippu-kimppuja. Niitäkään ei vielä ole pystytty tulkitsemaan. Espanjalaiset olivat pyrkineet mahdollisimman tarkkaan tuhoamaan kaikki moiset pakanalliset kapistukset.

Siinäpä olisi hakkerille varsinainen urakka. Murtaa tuo solmunarujen salakoodi. Otatkos veliseni urakan ?

Vaimoni voisi antaa sinulle lingvististä asiantuntija-apua, jos pelkkä tekniikka ei riitä.

Ja onhan niitä tosiaan jonkun verran saatu tällaisilla työryhmillä ratkaistuksi tuontapaisia ongelmia.

Kielisissähän on tiettyä logiikka. Muistat varmaan vanhana saksan lukijana sen rautaisen loogisen kieliopin, jonka Luther-vainaa oli latinan pohjilta kehitellyt. Ja ne mielenkiintoiset vahvat verbit, yksitavuiset umlautilla monikossa pelaavat feminiinit ja epäsäännölliset maskuliinit, hääyöprepostiolistan ja silleensä. Eikös se saksa ollutkin jonkun teorian mukaan loogisena kielenä erikoisen sopiva puhetta ymmärtäville tietokoneille ?

Siitä vaan logiikkoja testaamaan !

Emännältä saat tarvittavan aineiston ja alustavaa tietoa kieliteorioista.

Hän nimittäin itse innostui jossain vaiheessa tutkimaan sitä karttaa ja noita solmunaruja  tarkemmin.

Näytti se kerran minullekin saamiaan värikopioita niistä karttanäytöistä ja solmukimpuista.

Oli muuten erikoisia kuvia ja erikoinen on sekin käärö jo ihan tekniikaltaan.

Se on päältäkatsoen kuin  metalliputki tai lieriö, mutta kun se kastellaan merivedellä ja painetaan siinä kyljessä olevaa avaustäppää niin voijolaa ! Sepä aukeaakin karttalehdeksi !

Ja siinä vilkkuu näyttövaloja ja kun niitä painelee niin avautuu aina uusia näyttöjä !

Tähtikarttoja, mannerten kuvia, maastokarttoja ja talojen ja patsaiden kuvia.

Jokos alkaa näpit syyhytä ?”

 

”Että näyttöjä ja narunpätkiä. Onkohan noissa mitään tolkkua ? Eikös ne ole jo melko tarkkaan tutkittu ne Etelä-Amerikan muinaiset rauniokaupungit ? Ja turistit tramppaa pitkin Machu Pichua vai mikä se yksi oli jossakin matkailuesitteessä ?”

 

”Kas,kas, kalahan taitaa jo nykiä, kohta se on koukussa ! Tutkittu on, onpa hyvinkin, mutta eipäs vain ole vielä löydetty sitä paikkaa, joka tuolla karttanäytöllä on esitetty.

Se ensimmäinen tähtitaivasta koskeva kartta nimittäin todennäköisesti tarkoittaa sellaista tähtitaivasta, joka tänne Tellukselle on kimaltanut erinäisiä vuosituhansia sitten. Silleen on tähtien tutkijat arvelleet. Tätä arvelua tukee se, että siinä on semmoinenkin näyttö, jossa näkyy maapallo pyörivänä. Mutta mantereetpas eivät olekaan nykyisillä paikoillaan ! Ja kaiken lisäksi näkyy olevan yksi ylimääräinen manner näiden nykyisten lisäksi !”

 

”Elä helevetissä ! Alatko sinä syöttää minulle hamppua Atlantiksesta ?”

 

”Enhän se minä vaan se kartta. Ja näkyy siinä jossakin näytössä kultakasojakin jos sitä nyt on oikein osattu tulkita. Ja hyvin omituinen lentävää lautasta muistuttava möykky.”

 

”Jaa että ufojen kimppuun ?”

 

”En minä ufoista puhunut vaan naruista. Eli tämä on se ongelma. Kun espanjalaiset valloittajat kullanhimossaan tuhosivat kaikkea mahdollista, katosi myös sellainen aineisto, jonka avulla olisi voitu tulkita noita solmunaruja, mitä  ne merkitsevät. Onko kyseessä kieli, numerojärjestelmä, kalenteri vaiko kalamiesten solmukokoelma pyyntivehkeitään varten. No tuskin kuitenkaan tuo viime mainittu. Niitä naruja kun löydetty korkealta vuoristostakin.

Eli tässä se veto: tulkitsepas Sepposeni ihan Ilmari iloksesi mitä narut naureksivat, kertoilevat kepin pätkät. Ne nimittäin on ne narut kiinni semmoisissa ohuissa kepin pätkissä tai tangoissa tai miksi heitä nyt sanoisi.”

 

”Ja oluetkos tarjoisit jos urakka onnistuu.”

 

”No, voisin minä jonkun tuopillisen täällä kantapubissa harjakaisiksi hujauttaa.

Mutta varsinainen maine ja kunnia olisi tuo arvoituksen ratkaisu. Ja tiedä häntä vaikka

sieltä löytyisi kulta-aarre ja saisit siitä löytäjän osuuden.

Meillähän on semmoinen lakipykyläinen kuulemma olemassa, että joka löytää muinaisaarteen, saa löytöpalkkiona puolet sen arvosta.

Mikä lienee sitten laki ulkomailla, se pitäisi tietysti selvittää, jos asiassa niin pitkälle päästään, että peräti löytöretkelle lähdetään.”

 

”Ongelmas olen nyt kuullut, veli hyvä, ja taidanpa siihen ratkaisua pohdinnoida. Vaikka ei eheken ratkaisua ihan itse kysymyksestä löydykään. Tuntuu olevan karvan verran Sepeteuksen poikia mutkikkaampi juttu.

Mutta perskeles ! Eikös ne teoreetikot puhu jostakin semmoisesta kuin kielipelistä ?

Jos siis on olemassa jokin peli, niin sillä pitää tietysti olla myös säännöt, joiden mukaan sitä pelataan.

Eli jos saa selville nuo säännöt, niin pystyy pelaamaan sitä peliä. Jos sinulla on käytössä muutamia pelinäytteitä, niin niistähän pitäisi ihan kohtuullisella aherruksella saada selvitettyä nuo säännöt. Ja kun säännöt on saatu selvitettyä, niin sitten voit alkaa pelata sääntöjen mukaan omia pelejäsi ja pystyt myös ymmärtämään toisten pelaamia muistiin merkittyjä pelejä.

Selvähän tämä, eihän tämän kummempaa, alahan tilata sitä tuoppia !”

 

”Ei se nyt vielä kyllä tainnut aueta ensimmäinenkään solmu narunpätkästä puhumattakaan, mutta voinhan minä sinulle nyt alkuvauhdiksi yhden tuopin tarjota, jos tosissaan aiot aivojasi askarruttaa asialla ankaralla, arvoituksella ajattomalla !”

 

”Helepotahan tuo Kalevala ja kutsu edeskäypää ! Mutta eikös se periaatteessa tuosta lähtisi irtoamaan ?

Kootaan aineistoa, tehdään ohjelma, syötetään tiedot sisään, napsastaan nappulasta ja pannaan elektronit elämöimään, käyvään kaljalla ja tupakilla ja tullaan katsastamaan tulosteita.”

 

”Hjoopa joo, helppoahan se on kun sen osaa, siitä vaan sano siittiö !”

 

”Onkos se sinun emäntäsi milloin käytettävissä näin ammatillisiin tarkoituksiin ?”

 

”Hyvä kun lisäsit tuon loppukaneetin, teistä poikamiehistä kun ei aina tiedä, mikä teillä on mielessä, no se tietysti, mutta jos vielä jotakin muutakin. Vaikka toisekspahan saattasit jäähä jos koittamaan käytäis. Annapas kun ringaan tästä sille kännyllä. Kohta se alkaa savotta roilottamaan.

No minä raksa täällä, sinä armakskos se siellä, olis kuule yks` milenkiintoinen juttu tässä meillä tämän nörtti- Sepon kanssa. Onks´ sulla millon aikaa ?”

 

”Taitaa pojat olla ottanu jo ainakin viisi olutta ?”

 

”No on se tuolla Aino-vaimolla tarkka vainu. ! Et erehtynyt kuin yhdellä, Sepolla on menossa jo kuudes !”

 

”Entäpäs itselläs, kielikin tuntuu jo ottavan lukihäiriötä ?”

 

”Arvasit just okein, nyt on kysymys kielestä ja lukihäiriöstä. Onkos sinulla vielä tallessa ne kopiot siitä omituisesta kartastosta ja niistä solmunarujen pätkistä, joita siellä Eurooppa- retkelläsi kerroit tutkineesi ?”

 

”Mitäs pojat kartoista ja naruista, ei kai tilanne nyt vielä niin epätoivoinen ole, että jo köyttä kaipailette ?”

 

”Ehei sinne päinkään. Meillä on tässä nyt tämän nörtin kanssa veto päällä.”

 

”Minusta kyllä kuulostaa enemmänkin, että imu. No antaahan nyt tulla kerralla eikä tipoittain. Mitäs ne nyt on pojat keksineet ympäristöoppia ja askartelua ? Ja mitäs sillä on tekemistä minun aikojeni kanssa ? Kyllä mulla ihan tarpeeksi kiireitä on tässä väitöskirjan lopettelussa.”

 

”Siitä sinun väitöskirjastahan tämä oikeastaan läksi liikkeelle koko asia  ?”

 

”Niin kuudes tuoppiko . Kakista nyt jo lopulta, mitä te siellä oluthuurussa olette hautoneet. Vai aiotteko tulla tekemään väitöstilaisuuteen yleisökysymyksen olutsanastosta ?”

 

”Arvasit armaani melko lähelle. Oliko se nyt tosiaan tilanne semmoinen, että sitä karttaa ja siihen liittyviä solmunarunippuja ei ole pystytty vielä tulkitsemaan. ?”

 

”ja tekös olette nyt keksineet tuopin pohjasta oikeat opit, mitäs sinä nyt oikein yrität sönköttää, kakase nyt lopultakin kurkkusi kuivaksi ja sanat sisältäsi. Tämähän alkaa vähitellen jo joko kiinnostaa tai käydä pitkäveteiseksi. Muistitkos muuten ostaa vauvalle vaippoja ?”

 

”Vaipoissa löytyy, vaimoiseni. Mutta tämmöisestä tuli tuon kaverin kanssa veto lyötyä ja jo minä sille vauhdikkeeksi yhden oluen tarjosin, kun se väitti nappulan painannalla ratkaisevansa sen sinun karttasi ja narujesi mysteerin.

Mutta vakavammin puhuen.

Mietittiin tuon Seppo Ilmarin kanssa sellaista juttua, että olisko tietokonemenetelmistä mitä apua tuommoisen rolpbleemin tutkiskelussa ?

Me voitais vaikka hiukka katsastaa niitä karttoja ja narunpätkiä, että miltä se näyttää.

Ja sinä voisit kertoa tuolle Sepolle yleisiä oppeja kielistä ja niiden rakenteesta ja kirjoitusjärjestelmistä. ”

 

”Vai aikoo pojat tieteen maailmakartalle !

Mutta tosiaan, olenhan minä itsekin tässä hommelissa käyttänyt tietotekniikkaa apuna monessakin kohdassa.

On siinä kyllä muuten varsinainen urakka. Sitä solmunarujen tulkintaa on yksi jos toinenkin vuosisatojen varrella yritellyt. Taitaa vain jäädä niiden ikuisten arvoitusten joukkoon. Ellei sitten satu jotakin semmoista onnen kantamoista kuin tuolla itämailla. Siellähän löytyi semmoinen Rosetten kivi, johon oli kaiverrettu sama teksti useammalla kielellä, joista yksi oli onneksi semmoinen, joka tunnettiin jo entuudestaan. Siitäpä sitten vain tutkijat töihin ja niin ratkesi se arvoitus.

Espanjalaiset oli kyllä aikoinaan niin tehokkaita hävitysvimmassaan ja kultaa etsiessään, että ainakaan tähän mennessä ei vastaavaa löytöä ole tehty, tuskin tehdäänkään. ”Kirottu kullan himo, aurea sacra famis.” Se panee ihmisen tekemään kaikenlaista.

Ei kai pojilla vain kuki mielessä vielä aarteetkin ? Yhdellä inkojen kultahippusella taitaisi saada useammankin tuopin, ettei peräti saati kokonaisen pubin !

 Anspas vilkaisen hiukan allakkaa. Joskos kokoonnutaan meille ensi lauantaina. Lämmitellään siinä samalla sauna ja otetaan pikku hiukapalaa. Kai se kelpaa poikamiehelle tämmöinen perheilta ?”

 

”Panepas Seppo allakoihisi, ensi lauantaina meille. Tutkitaan karttoja ja solmuja ja lupasi tuo Ainoiseni saunan päälle murusen huikapalaakin tarjota. Ota kannettava mukaasi. Vaikka onhan meillä kyllä pikkukoneet kotonakin nykyään.”

 

”Vielä yksi ja sitten lasku. Minäpäs selailen vähän nettiä noin niin kuin pohjustukiseksi.”

 

”Nytkö se alkoi ?”

 

”No eihän se pitkittämisestä parane, muistahan vetosi !”

 

”Hittolainen, mitäs sinä tarjoot, jos homma ei ratkeakaan ?”

 

”Sepähän nähhään sitten jos ollaan nähäkseen, nyt lähettiin läppäsemään.”

 

 

                                  ****************

”Ymmärsitkös sinä Pietro, mitä ne kaksi heppua tuossa puhelivat ? Ja kenelle se tuo toinen soitti ?

Eikös tuo toinen kaljan latkija ollut se Kumian nörttinero, josta on ollut juttuja jopa meidän kotimaan lehdissäkin ?

Olutko poikia nauratti vai puhuivatko ihan asiaa ?

Ja kellekäs se mahtoi soittaa se toinen kaljalalli ? Onko kurssit muuttumassa, kannattaako nyt ostaa vai myydä noita Kumian papruja ?

 

”Sen minkä nyt tuossa korviin kantautui  ja minkä vähän ymmärsin niin tuntui olevan pojilla vedon lyönti jostakin solmunaruista.

Se toinen kaveri tuntui soittavan vaimolleen. Puhuivat jostakin vanhasta kartasta ja kielitieteestä ja väitöskirjasta ja jostakin kumman solmunaruista.

Mitäpä lie humalaisten hurinoita.

Vai arvelitko pomo, että pojista saisi sopivalla käsittelyllä irti jotain sisäpiirin tietoa pörssimarkkinoista ?

Jostakin tietokoneohjelman teosta ja tulkintaohjelmasta siinä tuntui olevan jahkailua.

Voishan olla, että jos niitä tietoja pääsisi ensimmäisenä hyödyntämään, niin pörssissä voisi tehdä melkoisen diilin.

Tai jos siitä nörttipojasta saisi jotain muuta puristeltua ?

Niillä tuntui olevan tapaaminen ensi lauantaina sen toisen kotona.

Näillä täkäläisillähän on niitä outoja tapoja, saunailtoja vai miksi ne niitä nyt kutsuvat. Olin kerran mukana semmoisessa yhdessä porukassa, jumalauta hyvä kun hengissä selvisin.

Mentiin ilkosillaan jonkinlaiseen helvetilliseen höyrypätsiin, jota ne kutsuvat saunaksi.

Ja kun sieltä pääsi jollain tavalla puoli pyörryksissä ulos niin sitten alkoi tolkuton ryyppääminen.

Hyi helvetti ! Pohjolan barbaareja !

Seuraavana aamuna oli semmoinen kankkunen, että luulin ensin kuolevani ja sitten alkoi pelottaa, että entäpä jos en edes kuole vaan tämä helvetillinen olo kestää iankaikkisesti.”

 

”Että Kumian nörttipoikia ja solmunaruja.

Muistuupa mieleen vanha sukutarina. Esi-isäni kaapparikapteeni Risuparta oli aikoinaan muun mukana ryöstänyt jonkin espanjalaisen laivan, jossa oli aarrearkku ja arkussa kaiken muun lisäksi joitakin saviruukkuja, joissa oli ollut omituisia solmunaruja.

Se arkku vain oli sitten kadonnut. Joku porukasta oli sen kätkenyt toisten ryypätessä ryöstön harjakaisia.

Esi-isälle kävi sitten aikaa myöten niin kuin monelle muullekin kunnon rosvolle. Virkavalta alkoi ahdistelemaan ja joku sotalaiva tavoitti ukon uljaan Mustan Kotkan ja ampui sen tuleen. Siinä meni laiva ja miehet.

Mutta olisko se sotalaivan porukka löytänyt sen arkun ?

Missäs se muuten on nyt se meidän Veronica maailmalla ?”

 

”Mitäs pomo meinaa ? Ahaa, tarkoitatkos, että käytetään tiedonhankintaan sitä varmaa vanhanaikaista keinoa ?

Se toinen kuului olevankin vanhanpojan köriläs.

Jos Veronica hiukan veikistelisi veikkoselle, niin sehän voisi olla jatkuva tietolähde. Pomo jumalauta, sulla se leikkaa !

Missäs se meidän missi nykyään on ?”

 

”Isän tyttö on tulossa tänne huomenna aamukoneella. Minulla oli tässä menossa yksi muu juttu, mutta sen voi hoitaa joku tavallinen Tonga-Tanja.

Minähän käytin sillä Veerukallani kalliit Amerikan yliopistot. Se on teräväpäinen tyttö, vaikka muista paikoistaan hyvinkin kaareva.

Nytpäs ei hosuta. Jos tästä on kehittymässä tosi iso juttu, niin se pitää hoitaa vielä taidokkaammin kuin takaisen tavaran kuksaisu. Vaikka taitoahan se vaatii sekin.

Selvittelepäs sen nörttipojan taustat ja työpaikat ja kotiolot sun muut sen kaltaiset.

Ja katselepas jos se firma hakee ammattitaitoista työväkeä. Pannaan Veronican paperit kuntoon. Hänellähän on ihan aitojakin todistuksia suorituksistaan ja ainahan hyviä papereita osataan tehdä lisää tarpeen mukaan.

Tässä voi olla iso kala kutemassa.”

 

”Paperloita, onhan noita, rimpautanpas jo sinne entiselle Stasin pojalle, Herr Helmutille. Sieltä löytyy yhtä ja toista jo valmiina ja työkalut ja taito on hunnilla tallella. Tilauksesta syntyy lähes mitä vain, vaikkapa kuolintodistus syntyvälle.”

 

”Se on tämän nykypiraatin osattava seilata monenlaisissa paikoissa, verkkoja myöten. Ja siihen on Veronica verraton taitaja. Minä isäukko vain ihmeissäni silmiäni pyörittelen.

Ne on ne nuoret, ennen sitä lankulle vaan, nyt voidaan tuhota firman tietojärjestelmä eikä savua ilmoille pullahtele.

Se tyttö teki jo opiskeluaikanaan yhden pikku pankin tilien tyhjennyksen. Ja ne tilit ovat nyt yhdessä pikku ukulelesaaren pankissa ja osa kultaharkkoina isukin nimikkoholvissa Sveitsin pankissa.

Poikaahan armas Amanda ei onnistunut minulle tekemään mutta kyllä tämä tyttö pistää monta pojannulkkia kerralla ketoon.

Otetaanpas Pete vielä yhdet rommit vainaalle arkun ja verkolle nörtin !

Jospa tästä pikku piipahduksesta Pietarin matkalla tänne Brysselin takapajulaan vaikka koituisi aikaa myöten muutaman prossan tuottoa.

Mitenkäs se on täälläpäin tapana sanoa ?”

 

”Skål på den saken !!

 

”Eikös se ole tuolla Tukholmassa tuo hokema. Joku nuokkuja tuossa tapaili jotakin semmoista kuin hoelkynkoelkyn. Mitä mokoma mongerrus tarkoittanee ?

Mutta olkoon nyt maassa maan tavalla, hoelukunkelekun ?”

 

”No hyvinniinniinpähänkinniin hölökynniinniinpä kölökynniinkiinsäkkiissä !”

Toivotteli lähellä baaritiskillä nuokkunut alkuasukas.

 

 

                                                   **************

 

 

”Missäs se sinun Sepposi nyt seivästelee, saunahan alkaa olla jo kylpykunnossa. Ja minä kun lupasin teille pojille vielä pienen iltapalankin.”

 

”Ne on nuo poikamiesten kiireet niin monet, kunhan ei vain olis unohtanut koko juttua.

Vaikka kyllä minä sen tuossa viikolla näin vilaukselta tuolla kirjastossa. Näkyi selailevan jotain tähtitieteen kartastoa. Eikä joutanut paljon jutustelemaan. Ynähteli vain partaansa,  ”enkös minä jo arvannut ja sitähän se minun uneni tiesi.”

Oli vähän kuin metso soitimella, ei kuullut eikä paljon nähnytkään kaiketi mitään muuta, kyllä minuun päin katsoi ja jotain mutisi ja nyökytteli mutta saattoi mutista sille kirjalleenkin.

Kun se kiinnostuu jostakin, niin se keskittyy siihen asiaan sitten niin, että muu maailma katoaa ympäriltä. On vain Seppo Ensimmäinen Itse ja Se Hyvin Tärkeä Asia.

Mutta onhan se Sepeteus kaikenlaista saanut aikaankin.

Ei Kumia sille turhaan optioitaan tyrkyttänyt.

Nyt se ovikello soi !

Tulehan tupaan !”

 

”Terve, terve kappas Taavettikos se oli tämä minun poika nimeltään ?”

 

”Ei saa Seppo- setä aina kiusata, minä olen isän tyttö tylleröinen Pikku-Liina lilleröinen sanoo isä.”

 

”Tässä Liina-lilleroiselle pikku nami paketti, muistahan harjata hampaat sitten nukkumaan mennessä.”

 

”En minä nyt mene nukkumaan kun kerran Seppo- setä tuli kylään, Seppo-sedällä on aina niin hassuja leikkejä sillä tietokoneella.”

 

”No leikitään pikkusen, tässä on vielä tämmöinen pikku levyke Pikku-Liinalle siihen tietokoneeseen. Jospa se sitten tuo unoset tullessaan. Kun sillä vähän aikaa leikkii.

Siinä on kauniita kuvia ja heleitä lauluja.”

 

”Mikä se on Seppo sinua poikamiehenä ihan isoksi asti pitänyt. Kun kuitenkin aina muistat tätä meidän pikku neitiä ?”

 

”Hjaa, minähän pyrin teille vävypojaksi, enkös minä sitä ole vielä tullut sanoneeksi ?

Että poikamiehenä. Jäi silloin kerran olematta tuhma, on tässä vuosien mittaan tullut mieleen olinko sittenkin tyhmä.

Mutta kaikkiansa se katuvi kun kuka nuorena tekemättömiä syntejään.

Otapas tästä näitä tähtiatlaksia sinne olkkarin puolelle, pistän tästä tämän rotsin tuohon eteisen naulaan.

Sauna taitaakin jo olla valmis ?

Unohduin tuossa vielä lähtövaiheessa raplaamaan nettiä. Meillä on firmassa ollut paikkoja haussa ja minun urakakseni tuli tarkistella yhden  erikoisen hakijan taustoja. Neitoperho idästä Intiasta, opiskellut siellä sun täällä Amerikkoja myöten. Mutta jokin niissä sen papereissa vain tuntuu tökkivän. Miten niin nuorella ihmisellä ja vielä naisella voi olla niin mittavia näyttöjä ?

No, tuleehan se aikanaan testeihin ja haastatteluihin, ainakin paperit tuntuvat oleva sitä luokkaa, että tuntuisi pääsevän ihan loppusuoralle asti.

Ja sittenhän se näkyy mikä on naikkosiaan.”

 

”Jotta tuntui olevan ainakin muodollisesti kelvollinen.”

 

”Eihän tuossa papereissa kyllä valokuvaa ollut mutta sittenhän se näkyy kun päästään uimapukukierrokselle.”

 

”Menkääs pojat jo saunaan. Siellä on pari huurteista parvekkeella. Kun tämä meidän Liinukka nyt taitaa jäädä itämaan neitojen varjoon, niin me teidän saunassa ollessa vähän pelaillaan tätä uutta peliä ja mennään sitten nukkumaan. Otetaan sitten saunan päälle  huikapalaa ja katsastellaan noita tähtikarttoja ja näitä minun aapisiani.

Jos sinä Seppo olet jo noin pitkälle päässyt, että olet ihan kirjastossa jo asiaa penkonut, niin ehkäpä tästä vielä syntyy niin villoja kuin porujakin. ”

 

Taisipa olla Aino- vaimossa ennustajan oireita. Se näkyi sitten aikanaan.

 

”Nappaapas isäntä vielä kipollinen kiukaalle ! Löyly se friskaa päätä ja niskaa !

Ähäh, onkos sulla ihan ovaloviittia nuo kivet kiukaassa ?

On tuo löyly niin makoisan ärhäkkä ?”

 

”Kertoikos tähdet mitään komisario Seppo Ilmarille ? Sulla näkyi olevan tähtikartastoja mukanasi ?”

 

”Kyllä ne kertoi, ja aika kummia juttuja. Samoin muutama muu kartta.

Ensinnäkin se tähtihomma.

Tähtitiedettähän on harrastettu itäisillä mailla jo vuosituhansia. Ja siellä on laadittu jo varsin tarkkoja tähtikarttojakin. Etupäässähän se siellä oli astrologiaa eli tähdistä ennustamista. Mutta ne kartat kyllä ovat olleet jo varsin tarkkoja nykyisenkin mittapuun mukaan.

Ja yksi mielenkiintoinen seikka tuli esiin kun niitä vertaili.

Vaikka tähdet ovat ikuisia niin tähtitaivaspa ei olekaan !

Se muuttuu. Muutokseen tosin vaaditaan pitkiä ajanjaksoja. Mutta viitteitä tuohon muutokseen saa jo kun vertailee noita ikivanhoja karttoja näihin nykyisiin.

Saas näkee minkälainen kartta sieltä Ainon kopioista löytyy.

Ja pitkien aikojen kuluessa muuttuu muutkin kartat.

Muun ohessa noiden mantereiden sijainti.”

 

”Vai että semmoisia olet löytänyt. Joskos mennään jo tuohon parvekkeelle katselemaan tätä nykyistä tähtitaivaista. Jo se näin elokuulla alkaa jollakin tavalla erottua. Ja on siellä ne huurteisetkin oottelemasa.”

 

”Kerran vielä ja sitten kasku, jos isäntä sallii !”

 

”Siitä vaan, sano siittiö !” 

 

”Nyt minä kyllä jo pinkasen suihkuun !”

 

”Oikase sieltä sitten parvekkeelle, minä tulen kohta perästä.”

 

”Hiluhiluhilu ei tullu vilulu saunassa kylypijälle eikä suihkussa hoilaajalle, ratiritirallaa se on kylmä hallaa kun maalimallla tallaa ja eikä meed ollaa veeljeeksiää vaikka me ollaan saunassaa ja kohtaa oluusiillaa parvekkeellaa, halitulijallaa ja se siellä tallaa tuollaa maailmalla avaaraaallaaa !”

 

”Minkä maestron maalima tulee vielä sinusta saamaankaan, supramegatenori Sepeteuso Ilmariano !”

 

”On tuolla Mauri -pojalla tarkka korva, minä kun olen koko ikäni luullu olevani mallasbaritoni, suihku vapaa, käppäsen jo parvekkeelle oluselle.”

 

”Noo nih, tässäpä meitä kaksi virkeetä piskiä vois nappailla vaikka viskiä, vaan hyvää se on saunan päälle tämä mietokin mallas, sinä se Mauri pysyt uskollisena tälle vanhalle venäläiselle koffilaiselle ja hyvähän tämä onkin.”

 

”Se on vielä vanhassa muistissa tuo kultainen tsaarin aika. Kaksoiskotka ja silleesä.

Mikä oli suomipoikain pollistellessa suuren kotkan siipien suojassa. Turvassa on paremmassa kuin on tähti taivahalla Suomi kotkan siiven alla. Vaikka kyllähän se kotka lopulta alkoi sitä siivenalustaan nokittelemaan.

Vaan tässä sitä ollaan nyt elokuisen tähtitaivaan alla. Jää nuo pihavalot sen verran sivuun, että tästä voi ihan kohtamoilleen erottaa nuo tuikkivat reiät tuolla yläisessä kannessa.

Ukko-vainoo kerto isovaarinsa kertoneen, jotta yks ukko kerran viinapäissään oli yön paukutellu vanhalla tussarilla tuonne yläsuuntaan ja nuo reiät tuolla ylähällä ovat sitä perua.”

 

”Yksi selitys maailman luomiseenhan tuo sekin. Vaan katoppas nyt tuota tuttua Otavaa. Sehän on kuin viitonen väärinpäin. Mutta yhdessä vanhassa tähtikartassapas tuosta vitosesta ei vielä ollut kuin sekava sikermä. Ja tuolla etelän kantilla oli ihan muunlaisia kuvioita.

Niin suuri on taivas, niin pieni on maa ja ihminen joka sen pinnalla taapertaa.”

 

”Hukkaan on mennyt bittien paimenena suuri laulaja ja runoilija !”

 

”Noo, ei sitä tiedä vielä millä oksalla sitä mitäkin istuu.”

 

”Ahah, pojat onkin jo vilvoittelemassa, tulkaahan sitten iltapalalle niin päästään sen jälkeen katselemaan karttoja ja kuulemaan kieliä ja mieliä.”

 

”Kiitosta, kiitosta ainahan se yksineläjälle kunnon hiukapala eetavarttia tekee. Se kun pyrkii tuo ruokapuoli toisinaan jäämään aika olemattomiin.

Jokos se nuorempi neito on jättänyt meidän seuran, piti sanoman pienempi, ohoh !”

 

”No on se nuorempikin. Nukkuu ja näkee unia keijuista ja menninkäisistä. Mistäs sinä Seppo niin romantillisen lasten pelin olet saanut vai teitkö itse ?”

 

”Noo idis on minulta mutta yksi kaveri pisti sitten sen tekniikan puihin pienenä sormiharjoituksenaan. Saas nähdä lähteekö tuo peräti myymään.

Tässä on vähän mielessä pyörinyt oman firman gryndaaminen.

Kyllähän tää nykyisäntäkin töitä teettää, jopa liiankin kanssa, mutta sitä olis sitten oman itsensä herra. No, aikapahan näyttää mitä sitten näyttää.

Mutta oletpas taas pannut pöydän koreaksi, missä hitossa minä pöhkö silloin olin kun tuo Mauri mokoma kerkesi sinua kosimaan ?”

 

”No tule nyt kuitenkin tähän pöytään.”

 

”Taisit Seppo olla liian kiinni nippeleissä. Ei ne tytöt sieltä löydy.”

 

”Olinhan minä kesällä kerran, mutta liekö ollut tahto herran, kun se oli vain sen kerran eikä edes ollut sen verran, että olis aitassa ovi narahtanut saati  hhmmmyyh karahtanut.

Mutta tyydytytyteenpäs nyt sitten tätä lihan  himoa siitäkin edestä.

Siinähän lohta ja silliä ja kukkia ja tilliä ei kai nuo vaan ole viron pottuja mutta nämä ainakin on ihan aitoja piirakoita ja mallista arvaan että emännän itsensä leipomia.”

 

”Missäs sinä sen mallin muka olet nähnyt ja lakkaa jo höpöttämästä ja ala syömään niin päästään asiaan tai tarkoitan tietysti että katselemaan niitä sinun tuomiasia karttoja ja noita minulla oleva kopioita.”

 

”Kyllä ne on tämän meidän emännän leipomia vaikka yrittelinhän minä jonkun kerran avustaa mutta vaikka tuon mallin nyt pitäisi jo olla minullekin tuttu niin jotain muutakin siinä tarvitaan kuin mallin kurkkimista.”

 

”Taisi pojat ottaa useammankin saunaoluen kun on jutut jo noin vireät.”

 

”Elä nyt emäntäiseni sinäkin ala sanaa muuntelemaan, muutenhaan tämä menee pelkäksi turba-akrobatiaksi.

Kahvi taitaakin olla jo tippasemassa ?

Otettaiskohan ihan pienet jallun piraukset kahvin kanssa ja sitten tutkimaan kuvia ?”

 

”Sait ylipuhuttua, mutta ihan pienet vaan, muuten tämä karkaa tieteestä tipotteluksi, minulla nimittäin olis jo noiden kartastojen pohjalta pieni teoriakin, jollei sitten lingvistiikka tuo uutta sellaista, joka johtaa johonkin muuhun hypoteesiin.

Jahah, kyllä tuo sauna jo sai mielen herkistymään ja nyt kun vielä onnistuis välttämään tämän ylensyönnin paheen niin tässähän panis järjestykseen vaikka minkälaiset  mittasuhteet.

Kerropas emäntä näin ruokaa sulatellessa alkuun näistä kielihommeleista. Minulla kun siitä teoriapuolesta on muistissa enää se saksan prepositioiden hääyörimpsu.”

 

”No olishan sinun nyt sillä pitänyt joku neito hurmata, veli hyvä.”

 

”Niitä kun niitä saksan taitajia on niin harvassa yleensäkin ja neidoissa vissiin vielä harvemmassa, oisko yksi kuitenkin jotain epäillyt, kun tuli ympäri korvia enkä minä päässyt kuin siihen  an auf hinterin neben ueber unteriin. Mutta nyt on Ainolla alustuksen aika.”

 

”Kuunnelkaas nyt pojat kun äiti neuvoo teitä kielimään.

Jotain tämmöisiä yleispiirteitä.

Kielistähän on tutkimusmielessä tehty monenlaisia ryhmityksiä

 

On synteettiset rakenteet ja analyyttiset.

Esimerkiksi tämä suomi katsotaan synteettiseki. On pitkiä sanoja ja niissä vielä liitteitä. Ilmaisu on tietyllä tavalla kokoavaa, kokonaisvaltaista.

Tämä toinen kotimainen taas katsotaan analyyttiseksi. Siinä on pikkusanan ripellystä, artikkelia, prepositiota, kuin pikku palikoita, joiden avulla ajatus kootaan.

Sitten on tietysti nämä samankaltaisuuteen perustuvat ryhmitykset eli ns. sukulaiskielet.

Eli vaikkapa nyt suomalaisugrilaiset, germaaniset, slaavilaiset, romaaniset ja sitä rataa.

Ja vielä löytyy tuosta yhdestä opuksesta muutama ryhmittely lisää.

Semmoistakin on vertailtu, että minkä verran kielissä on vokaaleita ja minkä verran konsonantteja. Onkos pojat käyneet milloin Prahan kaupungissa, ootte ainakin yrittäneet tavailla niitä tsekkien jääkiekkoilijoiden nimiä. Lausuminen vaatii useamman tuopin olutta, ennen kuin kieli oikeaa niistä solmuista, joihin sen joutuu taivuttelemaan.

Onpa semmoisiakin omituisuuksia, kuin että lukumäärien ilmaisuissa käytetäänkin erilaisia kollektiivistyyppisiä ilmaisuja.

Lienettekö kuulleet mitä neljäkahtakymmentä on ja tuo ranskan erikoisuus on sieltä helpommasta päästä.

Ja intiaaneilla on erikoisia kiertoilmauksia puuttuville substantiiveille.

Kirjoitusjärjestelmät ovat taas oma oppialansa.

Jos aloitetaan sieltä ikihistoriasta, niin muistatte varmaan hieroglyfit. Monen nykyihmisenkin käsiala muistuttaa toisinaan melkein noita muinaisia merkkejä.

Hieroglyfit olivat pääasiassa kuvakirjoitusta ja kuva vastasi yleensä aina yhtä sanaa, ei kuitenkaan aina. Ja eri aikakausina tuntuu olleen erityyppisiä systeemejä.

Sitten on nuo nuolenpäämerkit sieltä Hammurapin maasta. Tavukirjoitusta.

Ja aika vanhaa perua ovat nuo kiinan ja japanin tyylitellyt kuvamerkit.

Sitten löytyy vielä sanskriittiä ja muutamaa muuta vanhaa järjestelmää.

Ja löytyyhän näitä nykyajaltakin. Jos äkkiä muistelen niin hyvinkin satakunta erilaista kirjoitusjärjestelmää on nykyiselläänkin käytössä.

Meille tutuhkoja ovat tietysti nämä latinalaiset, kyrilliset ja kreikkalaiset puukstaimet.

Ja moni turisti on pyöritellyt päätään heprealaisten ja arabialaisten merkkien kanssa.

Yhteenvetona voisi näistä kirjoitusjärjestelmistä todeta, että pitää varautua ensinnäkin että yksi merkki voi tarkoittaa joko sanaa, tavua tai yksittäistä kirjainta tai sitten vielä jotain muuta, vaikkapa äänen korkeutta. Sama sana voi saada eri merkityksiä sen mukaan millä äänenkorkeudella se lausutaan.

Vielä voi törmätä semmoiseenkin erikoisuuteen, että kirjoitusmerkein on pantu näkyviin vain konsonantit. Tuleepa mieleen tuo armeijan käyttämä lyhennyssyteemi. Ja siitäpä voi jo ottaakin esimerkin, minkälaisia hankaluuksia tästä aiheutuu.

Mitäs se  pojat tarkoittikaan se tst ?

Tetsarit vai ?

Nuo raamatunkääntäjät on joutuneet pinnistelemään muun ohessa tämän ongelman kanssa. Vanhimmissa löydöissä kun on käytetty vain konsonanttimerkkejä. Eli pitäisi oikeastaan tietää mitä teksti tarkoittaa, ennen kuin voi sitä edes lukea. Tökkimällä sopivasti erilaisia vokaaleita konsonanttien väliin voidaan saada aivan erilaisia tekstejä.

No, kun tuo hankaluus aikoinaan huomattiin, niin ruvettiin tekstiin lisäämään jonkinlaiset merkit siitä, että tähän väliin pitää sitten panna vokaali eli siinä ei olekaan kyse tuplakonsonantista.

Kielestä toiseen kääntäjillä onkin monenlaisia hankaluuksia. Viittaanpa taas tuohon raamatunkäännökseen. Sieltä löytyy sellainenkin erikoisuus, että on sepitetty semmoinen taidonnäyte kuin aakkosruno. Eikä se suinkaan ole aakkosrimpsu vaan runo jossa jokainen säe alkaa aina seuraavalla heprean aakkosella siis tähän tylliin että

Aamulla varhain

Barbilla parhain

Cecilialla sievin

Dilliä tipottain

ja sitä rataa.

 

”Voihan vilttihatun viilekkeet, minä kun luulin sitä saksan kielioppia ja vahvoja verbejä kielten kierouden kliimaksiksi.”

 

”Näätkös nyt Sepposeni miten maailman onkaan lavea pikku Laurillekin. Mitäs minä vielä kertoisin, ei nimittäin ole loppuneet loruni alkuunkaan.”

 

”Kuule tullaan kuuntelemaan sinun väitöstilaisuuttasi, jatka sitten siellä, kyllä tässä nyt alkaa jo olla jonkinlaista hajua siitä, missä sarjassa tämän homman kanssa joutuu painimaan, vaikka kuinka panis bitit pörräämään.”

 

”Elähän vielä läkähdy tuleva vävypoikamme.

Tulipa mieleen vielä pari merkkijärjestelmää kielten lisäksi. ”

 

”Voihan hitto, eikö noissa jo ole tarpeeksi ?”

 

”On tarpeeksi, varmaankin ainakin aluksi. Mutta jos nyt mietitään niitä narunpätkiä ja solmuja, niin tuleepa mieleen vielä pari mahdollisuutta lisää.”

 

”Lopeta nyt jo helkkarissa !”

 

”Ei tutkija saa olla ennakkoluuloinen. Ja joskushan se kiitos seisoo lopussa, jos on seisoakseen.”

 

”Nono rouva hyvä.”

 

”Onhan sillä poikamiehellä vielä jonkinlainen mielikuvitus tallella.

Mutta ajatellaanpas sitäkin mahdollisuutta, että näissä narukimpuissa onkin kyse matematiikasta. Siis jonkinlaisesta numerojen merkitsemissysteemistä.

Tahi sitten…”

 

”Nyt pakottaa päätä jo muukin kuin olut, mikä nyt vielä, ajattelin kyllä itsekin tuota numerojuttua.”

 

”Jospa ne ovatkin nuottikirjoitusta. Rituaaleissa käytettyjen sävelmien muistiinmerkintöjä.”

 

”Apua, apua, lopeta jo, ei vierasta saa noin pahasti kiduttaa.”

 

”Vävypojaksihan sinä veli olit tarjoutumassa, jos tuossa oven suussa oikein satuin kuulemaan.”

 

”Älkäähän nyt pojat läkähtykö. Otetaanpas ne kopiot katseluun. Siirrytäänpäs tuonne olkkarin ison pöydän luo.

Istu sinä Seppo tuohon pöydän päähän niin me Maurin kanssa käännellään näitä lappuja ja lippuja sinulle ihmeteltäväksi.

Aloitetaankos alusta ?”

 

”Se vois olla ihan hyvä järjestys.”

 

”Annapas Make siitä hyllyltä se vasemmanpuoleinen pinkka. Siinä on ne tähtikartat. Sinähän olet Sepe tähtitieteessä tehnyt  noita alkeisopintoja tuolla kirjastossa, niinhän se oli.”

 

”Sieltähän minä  nämä karttakirjat kävin hakemassa.”

 

”Kuvaus ja kamerat, ensimmäinen näyttö.

Sen verran minäkin näitä jo siellä yliopistolla tutkiskelin, että tämä kartta tarkoittaa eteläistä tähtitaivasta. Eli jossakin pitäisi kimaltaa Etelän Risti. Verrataanpas niihin sinun kirjaston karttoihisi.”

 

”Jahah, eteläinen tähtitaivas, tässähän tämä, etelän taivaan alla. Tuossa on Etelän Risti jhooh, mutta tässäpäs sinun kopiossasi sitä ei olekaan !

Vai voisko tuo sikermä tuossa olla semmoisen jonkinlainen esiaste ?

Ja sittenhän tässä kartan reunassa on jo näitä paljon puhuttuja narunpätkiä.

Mitähän hittoja ne voisivat olla, koordinaattilukemat ?

Olisko ratkaisu niin helppo, että kyseessä olisi jonkinlainen numerojärjestelmä ?”

 

”Vaikkapa niinkin, mutta tuskin se silti ihan yks´kaks´ ratkeaa. Minä taas olen omaa tulevaa väitöskirjaani varten perehtynyt erilaisiin lukuteorioihin.

Ensinnäkin noita lukujärjestelmiä on vieläkin käytössä useampia kuin yksi tämän kymmenjärjestelmän lisäksi. Etkös sinä bittinikkari ole ährännyt pienen ikäsi ykkösen ja nollan kanssa ?

Historiassa vilahtaa ja jopa nykypäivänäkin joissakin yhteyksissä semmoinenkin kuin kaksitoistajärjestelmä. Liekö peräisin juuri sieltä tähtitieteestä. Kuu kiertää maan kahdestitoista siinä kun maa kerran auringon. ”

 

”Jotta Maurilta matikkaa soppaan sekaan. Ootte tekin kumma perhe, kirjaimet ja numerot. Onko teillä mitään muuta mielessä ?”

 

”Etkös sinä tuleva vävypoika ole huomannut ?”

 

”Hno hniin. Eli homma laajenee siis ainakin sen verran, että kyseessä voi olla joko kirjoitusmerkit tai numerot.

Ja hankalimmassa tapauksessa molemmat sekaisin. Tsikin tsokin. Onhan vieläkin jossakin käytössä nuo roomalaiset numerot.

Mielenkiintoista, erittäin mielenkiintoista. Tässähän alkaa ihan veret kiertää vanhankin suonissa kunis rippikouluaikaan.

Taitaa mennä useampikin kuin tämä ilta tämän homman kanssa.”

 

”Seuraava näyttö, tahi tietysti kopio.

Palataanpas maanpinnalle. Tämä kopio on sikäli hankala, että siinä alkuperäisessa apparaatissa näytössä näkyy pyörivä maapallon kuva mantereineen.”

 

”Sanoopas rouva nyt tuon äsköisen uudestaan. Pyörivä näyttö ? Kuis helevetissä se on mahdollinen ?”

 

”Ei helvetissä vaan siinä näytöllä.”

 

”No minkäslainen vekotin se alkuperäinen karttakirja sitten oikein on ? Elä vain valehtele, että kyseessä on tietokonenäyttö ?”

 

”En minä sitä alkuperäistä käsiini saanut, mutta minulle kerrottiin, että siinä on varsin erikoinen tekniikka.

Se vekotin näyttää putken pätkältä. Tosiasiassa se on kaiketikin jotain hyvin ohutta ja notkeaa metallia tai sen tapaista oleva käärö.

Kun se kastellaan merivedellä ja painetaan sen kyljessä olevaa avaustäppää, rulla aukeaa reilun neliön kokoiseksi tasopinnaksi.

Pinnalla on sitten valohehkuinen näyttö, niinkuin nyt tuo tähtitaivas.

Ja seuraavaan näyttöön pääsee täppäämällä vilkkuvaa valoa.”

”Täpätäpätäätäpättää. Enhän minä mikään maantieteilijä ole, mutta eikös nuo ole mantereita ? Mitäs mieltä rouva itse on?”

 

”Mantereitapa hyvinkin, Sepeseni. Mutta katsopas tarkemmin !”

 

”Nyt pitää Make-pojankin sanoa jotakin. Mantereitahan ne on, mutta eivät nykyisillä paikoillaan. Ja mikäs se lojottaa läiskä tuossa keskellä Atlantia ? Atlantis, vai ?”

 

”Kyllä tämä nyt menee tarujen puolelle. Voinko minä rehellinen bittipoika enää uskoa mokomaan ?

Mutta heipäli hei ! Jos kerran tähtikartta on joltakin muinaistuhansien takaiselta ajalta niin täsmäiskö tuo mannerten sijainti maapallolla sitten tuohon ajankohtaan. Eikös se ole joku teoria olemassa, että nämä nykyiset mannerlaatat liukuvat vieläkin erilleen toisistaan.  ? Eli tästähän saataisiin jollakin kaaviolla laskettua taaksepäin tuo ajankohta. Ja päästäisiinkös siitä sitten kiinni siihen, mihin paikkaan nuo koordinaatit viittaavat ? Ja siitä taas edelleen, mistä paikasta on kyse nykyhetkellä ?”

 

”Kas, kas täytyypä näin kieli-ihmisenä tunnustaa, että Seppohan tavaa jo !

Se vain voi olla pikkuinen ongelmio siinä, että noilla alueilla on nykyisinäkin aikoina sattunut maanjäristyksiä, tulivuorten purkauksia sun muita mullistuksia. Eli maisemat on saattaneet muuttua geologisten ajanjaksojen kuluessa hyvinkin paljon. Pitäisi siis saada lisätietoa jollakin tavalla. Tuo kartassa oleva täppä näyttää vain likiarvona sen muinaisen paikan, mikä se tänä päivänä on.”

 

”Eli quippujen kimppuun on päästävä. Mutta selataanpas nyt nämä näytöt läpi. Sieltä tietysti löytyy lisää hirttäytymisvälineitä. Taisi tulla lyötyä varsinainen veto ! Mutta mielenkiintoista, mielenkiintoista. Saa kerrankin kokeilla, mihin meikäpoika pystyy oikein tosipaikassa. Että ei ole tullut turhaan koulua käytyä.”

 

”Tässäpä näitä. Tämä näyttäisi Etelä-Amerikalla, sitten on jo maastokartta, tämä näyttää kaupungin asemakaavalle, sitten tulee rakennuksen sisäkuva ja herkut lopussa, mitäs sanot tästä vekottimesta, tämä viimeinen on varmaankin sen sisäkuva.

Ja narunpätkiä on aina lisäapuna.”

 

”Johan rouva pisteli panoraamat ! Sano nyt Make sinäkin jotakin !”

 

”Siinäpä sinun urakkasi. Vaikka minä kyllä ehdotan, että perustetaan kolmen kopla.

Jos sinä hoidat tuon raaan orjatyön noilla bittimilläsi niin minä voin konsulteerata tuon matikan osalta ja Aino aakkosissa.”

 

”Sen verran minä aikoinaan omassa väitöskirjatyössäni noita tekniikoita käytin, että tuli mieleen semmoinen juttu, että kielistähän on tehty semmoisiakin kuin frekvenssisanokirjoja.”

”Kerropas nyt minulle koneorjalle mitä se tarkoittaa, taajuutta, tiheyttä, toistuvuutta ?”

 

”Sepe-orjahan oppi nopeasti, annapas Make sille yksi olut palkinnoksi !

Vähän sinne päin. Eli on laadittu hakemistoja siitä, millä tiheydellä, kuinka usein, tietyt sanat ja äänteet kussakin kielessä esiintyvät.

Ja kun noita narunpätkiä vähän vertailin, niin kyllä siellä noissa solmuissa ja niiden sijainnissa ja sen semmoisissa voi jo noissa kartoissakin olevien näytteiden perusteella olettaa olevan jotain frekvensismiä havaittavissa.

Jos aineistoa sitten laajentaa vielä niissä saviruukuissa olleilla naruilla. Kartan mukanahan löytyi muutama ruukullinen ”oheisaineistoa. Niin joskohan saisi jo jotain irtoamaan.

Vielä jos lisäisi löylyä kiukaaseen muutamalla kipollisella.

Siellä Andien seuduilla puhutaan vielä jonkin verran noita muinaisia kieliä. Jos niistä tekisi sitten tuommoisia frekvenssimalleja ja sitten vertailisi niitä niihin malleihin, joita noista solmunaruista kehittyy.

Niin sanokaas pojat sitten mitä ?”

 

”Onkos sinulla aineistoa noista andikielistä ? Ei muuta kun ruvetaan töihin !”

 

”Annapas Make Sepelle sieltä hyllystä tuo oranssiselkäinen aapinen.”

 

”Hepskukkuu, tässäpä tämä.”

 

”Annapas kun Sepe-setä selailee !

Jumprahuja ! Täällähän on ihan samanlaisia sanoja kuin meidän omassa Kalevalassa.

Onkos suomesta tehty minkälaisia koneanalyysejä ?

Niistähän sais jo pohjaa ohjelmille ?”

 

”Ongelman olen kuullut ja taitaapa siihen löytyä vastauksia jo tuosta minun väitöskirja-aineistoa.

Mutta elähän nyt vielä nuolaise ennen kuin tipahtaa.

Onhan se yksi Vettenhovi-Aspa tehnyt suomen ja kreikan ja oliko laitinan ja hepreankin osalta semmoisia vertailuja, että ne muka olisivat sukulaiskieliä. Löytyy nääs muutama satunnainen semmoinen sana, jotka ovat lähes samanlaisia. Merkitykset kyllä ovat aivan eri juttu. Niin, löysipä se Aspa-herra semmoisenkin erikoisuuden, että joku sana takaperin kirjoitettuna merkitsee samaa olikohan suomessa ja vanhassa kreikassa, oliskohan ollut sirkka, akkris.

Ja samanalaisia ne nuo yhtäläisyydet taitaa olla suomen ja noiden andikielten välillä.

Totta kyllä, ne ovat useampitavuisia, niissä on paljon vokaaleita ja tuplakonsonantteja.

Miten lienee sitten sijamuotojen ja muun kieliopin kanssa. Sitäpä sietäiskin vähän tutkaista. 

Mutta pinkaisepas tuossa joku päivä tuolla meikän kämpässä tuolla verstalla, niin saat noita suomen kieltä koskevia prujuja ja ohjelmia.”

 

”Taitaa kyllä tulla työlle hintaa, mutta jospa se poikisi sitten kylkiäisinä muitakin sovelluksia. Niinhän se monesti käy. Isolla urakalla voi olla vaikka minkälaista pikku sivutuottoa, niinkustas avaruusmatkoista nuo teflonpintaiset padat, pannut ja kasarit.

Ja jospa noihin vanhoihin karttoihin liittyisi vaikka aarteita !

Aarresaari ja vanha Stevenson !

Ja ihan kuin olisin pikku poikana lukassu jonkun rompsun, jossa vanhalle pergamentille tai nahankappaleelle tehdyn kartan avulla löydettiin Andeilta aarre. Joko se alkaa historia toistaa itseään !

Vaikka onhan tässä nyt kyllä paljon parempi kartta !

Aatelkaapas armaat Ainot ja Mauripojat ! Siellä meitä ufojen kulta-aarre oottelee !

Sen kun vain ratkaistaan tuo solmukirjoitus, löydetään nykyaikaa vastaavat koordinaatit noille kartan pisteille, sitten kipitetään sinne paikan päälle parin kuorma-auton kanssa ja kärrätään kulta kotiin !

Eikös ne espanjalaisetkin sieltä nimen omaan kultaa jahdanneet ?

Mitä häh !”

 

”Sitä häh. Montakos olutta te pojat siellä parvekkeella jo kerkesitte kumota ?

Niin, eihän tuossa kovin montaa muttaa olekaan.

”Wenn das Wenn nicht im Wege wäre, so wuerden die Kuehe fliegen.”

 

”Mitä häh ittelles, an, auf, hinter. Ja in. Ja vielä ueber alles. Kyllähän siinä muutama mielenkintoinen rolpbleemio taitaa vielä välissä olla. Niin kun nyt että mistäs ne saadaan ne kuorma-autot siellä paikan päällä. Ja vuoristo-oppaat ja muulit ja laamat  ja daalait ja sen semmoiset.”

 

”Niin jokos sinä nyt tältä istumalta menet kämpilles ja räppäät bitit jonoon ja aamulla ajallat masiinaltasi quippukielen sanakirjan ?”

 

”Elä sinä Mauri mekota.

Ai hitto, paljonkos kello muuten ? Minunhan piti aamulla vielä vilkaista niitä hakupapereita. Se on maanantaina se niiden hakijoiden testaus ja haastattelut.

Tiejäpä vaikka vois sitä yhtä hakijaa jekuttaa näillä solmunaruilla. Nimestä päätellen vois olla vaikka espanjalaista juurta. Joku Veronica y Sieltä ja toinen y Täältä.”

 

”Vai pääset neitoja testaamaan. Maltahan olla hipelöimättä ja käpälöimättä tai pääset suoraan omaan firmaasi töihin. Se on tämä nykyaikana niin herkkää noille kaikenlaisille ahdisteluille. Make-setä varoittaa.”

 

”Siinä yksi varoittaja, ukkomies. Taitaa kyllä se Veera olla kuiva tiedenaisen korppu. Paperia löytyy Harvardista ja Oxfordista ja vielä muutamasta muusta paikasta. Ja vähän erikoisia työtodistuksia melkoinen nivaska. Ja jos oikein muistan niin vielä alle kolmekymppinen. Millä hitolla siihen ikään on ehtinyt moiset meriitit hankkia ?”

 

”Kuulinko minä Sepen puhuvan jotain kuivasta tiedenaiskorpusta ?”

 

”Minä tunnen yhden loistavan poikkeuksen tiedenaisten joukosta, ihan Aino -helmen, suorastaa margareetan, tämän iltani ehtoisan emännän, suutelen kättänne madam, ja mitä syvin kiitokseni tästä ihanasta ja mielenkiintoisesta illasta.”

 

”Saat nyt tämän kerran rontti anteeksi nuo hävittömät puheesi. Jokos se muuten on Veronican vaikutusta, kun herra noin lipeväksi muuttuu ?”

 

”Häätyy harjoitella, jottei munaa maataan ja itseään ulkomaan otusten kanssa kun joutuu tekemisiin.

Mutta tosiaan kello on jo vaikka minkä verran.

Kiitokset vielä ihan venkoilematta. Saunassa oli muhevat löylyt ja ainahan se poikamies mielellään nauttii perheen lämmöstä ja kyllä nuo piirakat joka kerta vie kielen ties vaikka minne mennessään.

Ja olihan tosi mielenkiintoiset nuo kartat ja solmut narut ja nappulat.

Minäpäs pinkaisen alkuviikosta siellä sinun verstallasi hakemassa niitä prujuja sun muita.

Ja terveiset vielä sille pikku tähtisilmälle, kun aamulla herää.

Solmuillaan kun tavataan ja ringaillaan kännyllä kunstas jotain kehityy.

Missäs mun rotsini on, ahah, tuossa mihin sen viimeksi jätin.

Öitsemisiin!”

 

”No nyt se unohti nuo tähtikirjansa, kun otti noita sinun opuksiasi kainaloonsa.”

 

”Minä vien ne verstalle, saapihan se ne sieltä kun tulee käymään.

Miten olis mainio Makeni, jos tuossa parvekkeella vielä otettais lasit valkkua ja katseltais tuota tähtitaivasta.Tuo tähtisilmä tuntuu nukkuvan niin sikeästi, että voitais rauhassa tutkailla avaruutta. Vaikka hän ufo vilkuttelisi ja lähettäisi valmiin ratkaisupaketin, säkillisen solmunaruja sanakirja mukana.”

 

”Voiskin Sepe keskittyä siihen Veronicaan. Pääsis vanhapoikakin hmmmhh.”

 

”Mitä sinä ukkoseni siinä hymiset ? Otetaan nyt kuitenkin ne valkut ensin.”

 

”Ja mitäs sitten ?”

 

”Sinäpä ukkomiehelle miettimistä !”

”Hjaa, ongelman olen kuullut, taisi joku tuossa illan mittaan sanailla.

Tahdonpa siihen mieluusti ratkaisua pohdinnoita.”

 

”Jos nyt kuitenkin tekisit muutakin kun pohdinnoisit !”

 

”Ootahan sinä omakulta, konstit loppuu pojilta vaan ei ne lopu multa!”

 

”Noh, näpit irti ja käydään ensin ne valkut, hipelöijä, käpälöijä !”

 

”Mmmm, eikös vielä kopeloija ja kropeloija !”

 

”Elä nyt herätä sitä pikku tähtisilmää, ja sormet pois pikkupoika, eläkä kutittele !”

 

”Kuti kuitikutikuti, vaan ei hutihuti !”

 

”Nyt mentiin, mutta parvekkeen kautta !”

 

 

 

 

                                                   ************

 

 

 

”Jokos sinä olet haastatellut sen ulkomaan otuksen, mikä Veronica Officinalis se nyt oli ? Varohan vanhapoika, jos oikein muistan latinasta, niin se taitaa olla joku lääkeyrtti tuo Veronica. Saat vielä vaarallisen elinikäisen myrkytyksen, jos sitä liikaa mutustelet. Lääke on hyvä vain oikein annosteltuna. Ylimäärä voi aiheuttaa myrkytyksen:”

 

”Se olis esissä iltapäivällä. Arvelin tässä ohikulkiessa poiketa hakemassa niitä sinun kielijuttujasi.

Mutta onpas karu tämä yliopiston tutkijankammio. Eikö nuo liene nykyvankiloissakin jo viihtyisämmät kämpät. Muistuu mieleen joku lehtijuttu, konnilla pitää olla telkatkin kärsimystä lisäämässä huoneissaan.”

 

”Hyvän  kun tämmöinen assaripahainen sai täältä kielten laitokselta edes oman kämpän. Yleensä tällaisessakin sellissä on pari käyttäjää. Koeta siinä sitten vuorotellen jotenkin tuhertaa. Mutta kun oikein ruinasin ja lupauduin vielä pitämään yhden luentosarjan niin sainpas kuin sainkin tämän omiin nimiin.

Tuossapa sulle vähän nörttihommiin evästä.

Ota nuo pari mappia ja sitten tuosta nuo romput. Niissä on näitä täällä verstalla käytettyjä sovelluksia. Jospa ne antais vihiä ainakin tekniikoista, joilla voitais hyökätä solmujen kimppuun.

Se Aleksanterin temppu ei taida tässä tapauksessa tehota.”

 

”Kenenkäs Aleksanterin kanssa Aino- rouva oikein muhinoi ? Eikös Make-herra riitäkään, kukas se minun tulevan vaimoni isä oikein onkaan, joutuukos tässä perumaan aiempia puheitaan ?”

 

”Tämän Aleksanterin kanssa on niin moni muhinoinut, että minä tuskin pääsen edes jonon hännille.

Etkös sinä nörttimaakari ole kuullut sitä ikivanhaa tarua Gordionin solmusta ?”

 

”Eikös ne meille riitä nämä narut joita silloin teillä lauantaina katsasteltiin ?”

 

”Riittää, riittää. Ja tämä nyt on vain se juttu Aleksanteri Suuresta antiikin ajoilta.

Hänelle tuotiin avattavaksi joku omituinen solmuköysi. Ennustuksen mukaan se joka osasi avata tuon solmun oli hallitseva maailmoita.

Aleksanteri katseli sotkua aikansa, sipasi miekan sivultaan ja sivalsi sillä solmun poikki ja auki.

Taitaa kuitenkin tuo miekkamenetelmä huonosti soveltua näihin meidän solmuihin.”

 

”Älästäs nyt, voishan siinä olla vihje meillekin. Jospa analysoitaisiin niiden solmujen poikkileikkauksia ? Siitähän vois hyvinkin ruveta löytymään jotakin yhtäläisyyksiä.

Mutta nyt minun pitää kyllä jatkaa matkaa sinne meidän firmaan. Ei saa antaa naisten odottaa.

Mistä kaukaa maan äärestä lie tämä nyt tänne Brysselin takaläpeen matkustanut.

Mikä häntä nyt täällä sitten kiinnostaa, oliskohan tämä meidän firma, onhan sillä nimeä ympäri maailman.”

 

”Tai jospa vaikka firman poikamiehet, olehan tarkkana tiedä mitä myrkkyä siellä rohdoksen seassa muhii.”

 

”Tokko se nyt enää näin vanha kettu mitään myrkkyjä, kun se Mauri mokoma kerkesi sinut koukkaamaan. Millähän sekin  semmoisen tempun teki ? Kuiva matikan narisuttaja.”

 

”Jospa vaikka sillä. Alahan vain lankkailla tangotohveleitasi. Joudut vielä edustamaan Suomea tanssilattialla sen Veeran kanssa.”

 

”Elä yllytä. Se minun tanssitaito kyllä rajoittuu siihen etuperin-takaperin, hitaasti ja vielä hiljempää.”

 

”Arvaahan vain jos vie Veruska sinut vaikka miten nopeeseen tangoon !”

 

”Tango tunkee yössää, tsattsuptsapsatttaataa. Onkos tässä nyt kaikki kamitsuunit kasassa ?”

 

”Otahan vielä tuo yksi romppu. Siinä on sitä sanskriittia. Jos vaikka tarvitset jo siinä haastattelussa.”

 

”Niin varmaan. No heippa ja sano Makelle ja sille minun pikku-morsiolle terveiset .”

 

 

                                  *********** 

 

”Voi helevetin helevetti, mistä se tuo parkki-Pirkko nyt tuohon kerkesi ? Sen hetkeks kun jätin auton tähän katuvarteen.

Eläs nyt kuule kehtaa kirjoittaa sitä lappua, mulla on pirun kiire, en minä muuten olis tätä kotteroa tähän jättänyt.”

 

”Olishan tuossa ollut kulman takana tuo yliopiston parkkipaikka. Kyllä tästä nyt pitää pieni osanottomaksu näihin kaupungin yleisiin rientoihin vain määrätä. Tämä sitä paitsi tukkii tämän kapean kadun muulta liikenteeltä.”

 

”No äkkiä sitten, mulla palaa vielä suuremmat rahat tuolla työmaalla, jos en kerkee sinne  tällä punaisella minuutilla.”

 

”Tässäpä tämä, olkaa hvyä.”

 

”Näistä ei kai yleensä kiitellä, vai ?”

 

”Harvemmin, mutta palveluhan se on tämäkin.”

 

”Niin varmaan ja nyt mentiin.”

 

”Katsokaahan ettei sinivuokot anna uutta palvelua matkan varrella, niillä on kuulemma nyt uusia tutkia.”

 

”Sekin vielä !”

 

                                                   ************

 

 

 

”Huomenta, päivää ja iltaa yhteen syssyyn, se  pirun parkki-Pirkko, anteeksi Tane, sullahan on täällä vieras, olenkos minä myöhässä ?”

 

”Onhan nyt Sepe-susi innoissaan, no taisit juuri sekunnilleen ehtiä sovittuun aikaan mutta tämä meidän vieraamme onkin hiukan etuajassa, kuninkaitten, korjaan tietysti kuningattarien kohteliaisuuttahan se täsmällisyys onkin.

Saankos esitellä, meidän haastateltavamme, Veronica de Silva y Garcia y Straussbart.

And this mister is our boys, mister doctor  and chef of informatics Seppo Ilmari.”

 

”Hyvee paivee, hera Ilmaai.”

 

”Tane, hitto onkos hän hän ?”

 

”Kyllä hän on she. Ja sanoo opiskelleensa hieman jopa suomea, mutta kyllä me tämä haastattelu tietysti käydään nyt yleiskielellä.

Olikos sulla ne hakupaperit missä ? Sanoit vielä vilkaisevasi niitä ennen haastattelua ?”

 

”Oota yksi punainen minuutti, otan ne tuolta huoneestani ja jätän nämä muut roippeet sinne.

Ja näitten takia piti vielä saada parkki-Pirkon pikavoitto.

Täälläkös me se haastattelu hoidetaan vai mennäänkö sinne ”kolmanteen asteeseen ?”

 

”Se tila näkyy olevan varattuna. Kyllähän tähän kolme henkeä sopii jonkin aikaa turisemaan. Tilaan tänne kahvia ja pullaa. Johan tässä kahvin aika alkaa ollakin.

 

Anteeksi, miss pieni viivytys, tämä Sepe-ystävämme oli tavannut tulomatkallaan kohtalokkaan naisen, joka viivytti hänen tuloa. Pääsemme aivan pian alkamaan.

Saanen tarjota Teille tällä välin kahvia ?”

 

”Kiitos, sopii.

Onko herra Sepolla paljonkin tällaisia kohtalokkaita naisia, luulin että tämä Suomi on yksivaimoinen maa ?”

 

”Tämä kohtalokas nainen oli kyllä pysäköinnin valvoja ja taitaa tuon vanhanpojan naiset yleensäkin olla enemmän virallista lajia.”

 

”Voiko noin charmanti herra olla vanha poika ? Millaisia naisia tässä massa oikein onkaan ?”

 

”Hjaa, mitäpä tuohon voisi sanoa ? Jos jäätte Suomeen, niin tulette sen varmaan pian huomaamaan.

No, siinähän se Seppo jo tulee ja kahvi taitaakin tulla jo perässä.

 

Kiitos, laittakaa se tuohon neuvottelutilan pöydälle.

 

Jahah, olkaa hyvä, käytättekö kermaa ?”

 

”Kiitos, mustana.”

 

”Ja mustanahan se taisit Sepe sinäkin kahvit ryypätä ?”

 

”Kahvi kuumana tyttö tummana, ai niin piti pysymän yleiskielessä.

Voinemme tässä jo kahvin kanssa aloittaakin tämän pienen juttutuokion.

Hakupapereistahan näkyvätkin nuo tutkinnot ja aiemmat työpaikat.

Teillä näkyy niiden mukaan olevan mittavat meriitit niin opintojen osalta kuin työkokemuksenkin suhteen.

Niinpä tulikin papereita selatessa mieleen, mikä sai Teidät kiinnostumaan näinkin syrjäisestä paikasta kuin Helsinki ja tästä meidän firmastamme ?”

 

”Kyllähän tämä teidän firmanne on varsin tunnettu jo aivan maapallon laajuisesti. Minulla oli aikoinaan yliopistossa yksi opiskelutoveri täältä Suomesta.

Hän haikaili aina toisinaan koti-ikäväänsä ja kertoili maastanne monenlaisia mielenkiintoisia asioita.

Kaunis mutta karu luonto, vaihtelevat vuodenajat, kauniita naisia, uljaita miehiä, suuria muusikoita ja urheilijoita, pitkälle kehittynyttä tieteellistä tutkimusta varsinkin tällä tietoalalla. Värikäs mutta raskas historia.

Sauna ja sisu.

Etyk- kokous, tunnettuja YK-henkilöitä.

Erityisesti jäin ihmettelemään noita saunaa ja sisua.

Voiko todellakin olla totta, ihmiset istuvat yhdessä alastomina jossakin höyryhuoneessa ja vielä miehet ja naiset samassa tilassa ?

Ja mikä on se sisu pjerkeles ?”

 

”Voisinhan minä Teille esitellä sitä saunaa tuossa tuonnempana aivan henkilökohtaisestikin.”

 

”Sepe, saamari, pysyhän asiassa.”

 

”Siihenhän tässä pyritään.

 

Anteeksi, niin se sisu pjerkeles. Sitä on vähän hankala selittää näin teoreettisesti. Mutta se ilmenee esimerkiksi sitkeänä, peräänantamattamatomana uurastuksena asetetun päämäärän saavuttamiseksi. Joskus myös valtaisena yht´äkkisenä voimainponnistuksena.

Mutta Teillä itsellänne näyttää olevan kokemusta tuosta sisusta, kun katsoo Teidän saavutuksianne jo tähän mennessä

.

”Kiitoksia kohteliaisuudesta herra Seppo.”

 

”Huomiotani kiinni noissa työtodistuksina eräs yksityiskohta. Olette työskennellyt lyhyen jakson myös eräässä varsin tuntemattomassa pikku firmassa eräällä Karibian meren pikku saarella, mikä sen nimi nyt olikaan.

Työtodistuksessa on maininta, että tehtävänne liittyivät rahoitustehtäviin.

Haluatteko tai voitteko tarkemmin kertoa tästä tehtävästä ?”

 

”Ah, herra Seppo tarkoittaa varmaan vuotta 2017 ja Grandaljaria. Ihana saari. Eikä vielä kovin pahoin turistien pilaama.

Niin, olin siellä tosiaan hoitamassa pikku projektia.

Se liittyi tuon firman sanoisinko rahoitushuoltoon. Olin  yhtenä asiantuntijana kehittämässä tuolle firmalle ajanmukaisia tietojärjestelmiä sanoisimmeko noin yleisluontoisesti rahoitushuoltoa ja valuuttaliikennettä varten. Yksi erikoisongelma oli varautua siihen, että Tobin vero tullee sittenkin lähiaikoina käyttöön hyvinkin laajalti. YK:n rahoitusongelmat näyttävät pakottavan tällaiseen ratkaisuun. Eräs suuri jäsenmaahan ei vieläkään kaiketi ole maksanut kaikkia jäsenmaksujaan ja muita rästejään. Tuo vero helpottaisi YK:n toimintaa rahoitushuollon osalta.

Mutta yksityiskohdat ovat luonnollisestikin liikesalaisuuksia.”

 

”Kuinka satuitte kiinnostumaan juuri tuosta projektista ?”

 

”Eräs tuttavani oli saanut siitä tiedon ja aikoi lähteä sinne mutta hänelle tuli yllättävä este. Niinpä hän tavallaan värväsi minut tilalleen.

Olin silloin juuri saanut valmiiksi erään laajahkon projektin ja ajattelin, että tuollainen sopiva pikku urakka lomaparatiisimaisissa oloissa rentouttaisi mukavasti ennen kuin alan katsella jotain pysyvämpää ja pitkäaikaisempaa työtä.”

 

”Ehkäpä minä vuorostani tiedustelen erästä pientä käytännön asiaa, kun tuo herra Seppo nyt on tentannut Teiltä noita ammattiasioita.

Hakemuksessanne oli palkan osalta maininta, että haluatte keskustella siitä henkilökohtaisesti, mikäli valintamme kohdistuu Teihin.

Siltä varalta, että tapaisimme täällä toistekin ja pysyvämmissä merkeissä kysynkin, miten haluaisitte määritellä palkkanne ?

Rahapalkka, luontoisedut, muut mahdolliset ehdot, työsuhteen päättymistä koskevat mahdolliset erityisehdot etc.”

 

”Rahapalkka teidän firmanne vastaavien henkilöiden palkkatason mukaa. Kun nyt tulen ulkomailta olisi asunto kyllä hyvä saada firmalta.

Olen lukenut alan lehdistä, että firmassanne on käytössä tietynlainen optiojärjestelmä. Olisko tähän tehtävään mahdollista liittää jonkinlainen vastaava järjestely. Tai provisio työn tuloksesta, projektin tuotosta tai vastaava järjestely ?

Tuossa edellisessä tehtävässä minulla oli määrätynlainen provisio projektin kokonaistuotosta.

 Olenkin voinut tehdä nyt pieniä sijoituksia eri pörsseihin harrastusmielessä. Pysyy tuntuma suureen maailmaan. Ja netin kauttahan voi täälläkin sivummalla kätevästi hoitaa pikku toimeksiantoja. Pysyy mieli vireänä ja ammattitaito siltä osin ajan tasalla.

Mutta voisinko puolestani tiedustella mahdollisen tulevan tehtäväni sisältöä, minkälaisesta projektista on kyse.

Olen ymmärtänyt, että tarvitsette erityisasiantuntijaa johonkin varsin laajaan sovelluskehitystyöhän tai vastaavaan näin ensi vaiheessa.”

 

”Tämä sisältöpuoli on enemmänkin tämän mister Sepon alaa.”

 

”Niin, sen verran voinen tässä vaiheessa kertoa - liikesalaisuusnäkökohdat huomioon ottaen - että kyse on eräänlaisesta luonnontieteisiin liittyvästä laajan ennustusohjelmiston kehittämisestä.

Tulemme käyttämään siihen maahamme äskettäin hankittua supertietokonetta.

Tuo kone on varsinaisesti Valtioni teknisen tutkimuslaitoksen kone, mutta firmamme tulee ostamaan siltä projektin tarvitsemaa käyttöaikaa siinä vaiheessa kun alamme päässä sovellusten ensimmäisiin testausvaiheisiin. ”

 

”Tuntuu varsin haasteelliselta - ja mielenkiintoiselta. Kuka on projektin vetäjä ?”

 

”Kyllä se on tämä mister Seppo itse.”

 

”Todellako, ah ymmärrän, haluatte varmistua henkilöstöstänne omakohtaisesti, olisi varmaankin suuri kunnia saada työskennellä kanssanne, mister Seppo.”

 

”Kryöhmmmhkrhmh!”

 

”Anteeksi, en ymmärtänyt ?”

 

”Herra Seppo puhui innoissaan vahingossa äidinkieltään. Hän olisi ….”

 

”Tane perkele, turpa kiinni, äidinkieltä jumaliste kun meinasin tukehtua tuohon kahvipullaan !!”

 

”Mitä, mitä, kato, kato, säikähtikö se vanha poika  jo poikuuttaan. No, kakistelehan kurkkusi selväksi.”

 

 ”Anteeksi, hyvä herrat, onko minun ymmärrettävä, että tilaisuus on päättänyt ?”

 

”Oh, ei suinkaan, ei suinkaan, tämä herra Tane tässä vain vähän vitsaili.

Hän on suuri humoristi.

Mutta ennen kuin unohtuu, kuinka voimme ottaa Teihin yhteyttä tarvittaessa ?

Tavoittaako Teidät hakemuksessanne mainitusta numerosta myös täällä Suomessa ?

Tuo palkkaustanne koskeva optio - tai provisioehto vaatii näin uuden työntekijän osalta aina johtoryhmän hyväksymisen.”

 

”Tässä ajantasainen korttini. Se hakemuksessa oleva onkin  jo  vanhentunut kännykkänumeron osalta.

Ihastuin teidän uuteen malliinne, erittäin miellyttävä käsitellä ja todella chic koteloratkaisu. Värissäkin löytyi mieleiseni. Niinpä ostin uuden heti tänne saavuttuani. Siinä yhteydessä jouduin kuitenkin ottamaan myös uuden numeron. Oli niin edullinen kokonaistarjous.”

 

”Kiitos. Vielä yksi kysymys. Ehkä tämä nyt hieman poikkeaa kansainvälisestä käytännöstä, mutta meillä täällä Suomessa nyt on eräitä omituisuuksia tuossa työlainsäädännössä.

Saanko tiedustella perhesuhteitanne ?”

 

”Seppo, saakeli !

Vaikka hyökkäyshän se on paras puolustus. Virkistyyhän se vanha poikakin !”

 

”Itepähän oot aina yllytellyt !”

 

”Anteeksi, hyvät herrat. Vielä yksi kysymys. Mikä tulee olemaan työskentelykielemme? Onko minulla mahdollisuus opiskella työn ohessa suomea ?

Siitä varmaan olisi ihan käytännön hyötyä.

Herrat näkyvät, tai kuuluvat, kuitenkin puhuvan suomea aina silloin tällöin.”

 

”Oh, suokaa anteeksi, tämä herra Tane se pyrkii vain olemaan  aina niin vitsikäs!”

 

”Olisi todella mielenkiintoista ymmärtää herrojen huumoria. Minun täytynee aivan ensi töikseni todellakin mennä kielikurssille.”

 

”Firma hoitaa sen jos todella haluatte opiskella suomea aivan harrastuksenannekin. Työkielenä meillä luonnollisestikin on yleiskieli.

Firmassamme on hyvinkin paljon väkeä eri puolilta maailmaa.”

 

”Siis perhesuhteeni ? Tarkoittaako herra Seppo, että onko minulla mies ja lapsia ?

Työ on ollut tähän saakka minulle kaikki.

Mutta jos mahdollisesti jossain vaiheessa asetun jonnekin pysyvämmin, kenties, miksipä ei.

Olen itse syntynyt suureen perheeseen. Suuret perheet ovat synnyinmaassani edelleenkin maan tapa, miehisyyden mitta.”

 

”Tämä nyt oli vain tällainen pieni täkäläinen muodollisuus.”

 

”Onkos Sepe-herra aiemmin tällaisia kysellyt ?”

 

”Kysyinpähän ennen kuin Tane -herra ehti kysymään.”

 

”Voisinko vielä tiedustella herroilta, olisiko mahdollista saada teiltä jotain firmaanne koskevaa aineistoa, firmaesittelyä, vuosikertomusta, osavuosikatsausta ja sen sellaista.

Olen hakenut luonnollisesti muitakin paikkoja ja harkinnut jopa omaakin pikku firmaa.

Omaa ratkaisuani varten haluaisin muodostaa henkilökohtaisen näkemykseni firmastanne ja luonnollisesti vertailla firmaanne myös muihin vaihtoehtoihin.”

 

”Herra Seppo voinee varmaankin auttaa Teitä tässä suhteessa. Omalta osaltani kiitän Teitä mielenkiintoisesta keskustelusta ja toivon,  että firmamme ja Teidän ratkaisunne tulevat löytämään toisensa.

Kiitoksia ja näkemiin. ”

 

”Näkemiin, kiitos.”

 

”Saanko pyytää Teitä tuonne työhuoneeseeni. Minulla on siellä päätteelläni ajantasainen firmaesittelymme taloudellisine katsauksineen.

Samalla voin antaa Teille viimeisen vuosikertomuksen painetun version. Se on jonkin verran laajempi kuin verkossa oleva. Samaten osavuosikatsauksen.

Tännepäin, olkaa hyvä.”

 

”Kiitos.”

 

”Voitte istua tähän päätteen ääreen, laitan vain tuon esittelylevykkeen ensin koneeseen.

Etsin sillä aikaa tuota paperiaineistoa. Minun henkilökohtainen arkistointijärjestelmäni toimii sillä periaatteella, että jokainen paperi on juuri siellä minne sen on viimeksi pantu. Ja yleensä kaikki paprut ovat löytyneet juuri tällä menetelmällä.

No niin, laite on nyt valmiina. Olkaa hyvä !”

 

”Kiitos.”

 

”Sen piruunkohan minä sen vuosikertomuksen oikein panin ? Kyllä tämä systeemi muuten hyvä on, mutta jos äkkiä joutuu jotain etsimään tahtoo ottaa aikansa.”

 

”Anteeksi, oliko Teillä jokin kommentti tähän esittelyyn ?”

 

”Etsin vain sitä vuosikertomusta, ehkä olisi syytä laatia hiukan parempi arkistointisysteemi, ahah, tuossahan on se osavuosikatsaus, mutta sen hittoonko minä sen vuosikertomuksen olen viimeksi laittanut ?”

 

”Anteeksi vielä, mutta onko tämä todellakin firmaesittelynne ? Minusta tämä näyttää joltakin kielitieteeseen liittyvältä ohjelmalta. Vai onko tämä näyte jostakin firmanne tuotteesta ?”

 

”No voihan piru ! Tuota, tarkoitan ei suinkaan, nyt on sattunut pieni erehdys. Tuo on todellakin erääseen muuhun asiaan liittyvä juttu, jonka olen saanut yliopistolta.

Sellainen pieni rentouttava harrastus parin vanhan ystävän kanssa.

Pikku vetokin siihen liittyy.

Väitin pystyväni ratkaisemaan erään ongelman, johon ystäväni vaimo oli törmännyt ulkomailla tutkimustyössään.

Mutta se on ihan oma asiansa.”

 

”Kielet ovat aina kiehtoneet mieltäni. Saanko tiedustella, minkälaisesta ongelmasta on kyse vai onko asia liian yksityinen ?”

 

”No, eihän se nyt niin yksityinenkään ole.

Erehdyin väittämään ystävilleni, että nykytekniikalla pystyy kehittämään tulkinnan jopa tuntemattomaan kieleen, jos vain on käytettävissä joltinenkin määrä kieltä koskevaa aineistoa.

Analysoidaan saatu aineisto, laaditaan siitä ohjelama ja ajetaan ratkaisu esiin.”

 

”Kuulostaa selkeältä. Ja mikähän kieli on kyseessä, eikös lähes kaikki hieroglyfitkin ole jo onnistuttu tulkitsemaan ja ihan vanhoilla menetelmillä ?”

 

”Hieroglyfit kyllä, mutta ainakaan vielä toistaiseksi ei tulkintaa ole löytynyt niin sanotuille quippu-naruille.”

 

”Tarkoitatteko Etelä-Amerikan intiaanien käyttämää solmunarujärjestelmää ? Satuin lukaisemaan joku aika sitten jostakin lehdestä Andeilla nykyisin rehottavasta turismista. Siellähän on suoranainen tungos. On jonkinlainen muoti- ilmiö käydä kiipeämässä Machu Pichulla ihailemassa muinaisia pyramidien tapaisia kivirakennelmia.

Artikkelissa oli jokin maininta myös noista vanhoista merkkijärjestelmistä.”

 

”Tuohon tulkintaan liittyy vielä lisäyllyke. Tämä ystäväni vaimo, joka parhaillaan viimeistelee väitöskirjaansa kielitieteen alalta, kertoi lisäksi hyvin erikoislaatuisesta esineestä, jossa on noilla quippuilla tehtyjä merkintöjä.

Sitä oli säilytetty siellä yliopistolla vuosisatoja, mutta siitä mikä se oli tai mitä sen sisältö tarkoitti, ei yrityksistä huolimatta vielä tähän mennessä ole onnistuttu saamaan selvää.”

 

”Tämähän kuulostaa jännittävältä ! ”

 

”Kyllä se aika erikoinen kapistus onkin. Minulla on siitä tai oikeastaan sen sisällöstä muutama kopio.

Ne ovatkin tuossa, mutta senkö hitossa se on se vuosikertomus ?”

 

”Siis nämä valokopiot ? Näissähän näkyy olevan kaiketikin noita miksi sanoittekaan quippuilla tehtyjä merkintöjä, kuten sanoitte.

Todella kummallisia. Voisiko kyse todellakin olla jostakin merkintäjärjestelmästä?

Mutta näissähän on tähtikarttoja, kuvia mantereista, kaupungista ja mikähän tuo esine mahtaa olla ? Lentävä lautanen ?”

 

”Voisi kai sen sellaiseksikin hyvällä mielikuvituksella tulkita.

No lopultakin tässä on tämä vuosikertomus ja osavuosikatsaus. Olkaa hyvä !”

 

”Kiitos. Milloin muuten firmanne päätös on odotettavissa ?”

 

”Hjaa, johtoryhmän kokous on ensi viikon alussa. Vien asian sinne. Voinkin sitten soittaa Teille heti kokouksen jälkeen, mihin ratkaisuun siellä on päädytty.

Mikäli ette osaltanne ole päätynyt sitä ennen muuhun tulokseen.”

 

”Ilmoitan siitä kyllä Teille välittömästi, jos niin käy.

Voisinko saada taksin hotelliini?”

 

”Luonnollisesti, pieni hetki. Firma maksaa, olkaa hyvä.”

 

”Kiitoksia, ja näkemiin herra Seppo.”

 

”Hetkinen, saatan teidät ulos ja varmistan että taksi todellakin tulee. Tähän aikaan päivästä on joskus ollut ongelmia. Lähestyy iltapäivä - ja iltakoneiden lähtöajat.”

 

”Kiitos.”

 

”Jahah, tällä kertaa tilaus onnistui, olkaa hyvä ja näkemiin, toivottavasti.”

 

”Näkemiin, herra Seppo, toioottaasti.”

 

 

”No niin, sinne se kana katosi.

Ja mikä kana ! Musta kotka !

On niillä näillä ulkomaan tummakulmilla ryhti ja tahti kuin jalorotuisilla ratsuilla.

Varmaan neito asustelee osan aikaansa kuntosalilla.

Vaikka eipä tuo kyllä mikään atleetti ollut. Vaan kurvit ihan kohdallaan. Niissä kurvaillessa vois hyvinkin jarrujalka unohtua.

Hjam,hjam.

Minkäslaisia ne muut hakijat oikein olivatkaan ?

Pari nörttipoikaa omilta osastoilta, se yksi pakollinen vastavalmistunut, joka ei ollut lukenut hakemusta tarkkaan tai kuvittelee itsestään ylettömiä heti alkuunsa.

Kyllähän se henkilöpula pyrkii olemaan vieläkin jatkuva, vaikka tuota koulutusta on pitkin aikaa lisätty.

Jos minä saisin ratkaista niin ottaisinpa tuon sähikäisen ainakin puolen vuoden koeajaksi.

Mitähän jos soitallan tässä huomenissa sille Tanelle. Silloin meitä olis jo kaksi Veeran kannalla Saimaan rannalla. Tokkopa nuo toisetkaan vastaan haraavat ja minun niskaanhan se homma kaatuu jos juttu mönkään menee.

Vai oli Veera tumma jo luonnoltaan kiinnostunut kielistäkin. Mitähän jos panis tytön testiin ja teetättäis sillä quippujen testiohjelman ?

Että tapaili tyttö jo suomeakin, kas, kas !”

 

 

 

                                                   **************

 

”No, niin kaikki ovat paikalla, voidaankin aloittaa. Tässä on listalla tällä kertaa vain pari tiedotusluonteista juttua.

Uusia toimitiloja koskevasta tilauksesta on tullut parit tarjoukset. Olette varmaan lukaisseetkin jo ne sähköposteistanne. Miltäs näyttää ? Kannattaako lähteä vuokralle vai rakennetaanko omat ?

Sitten on tuo osavuosikatsaus. Vaikuttaa varsin lupaavalta. Ja pörssikin reagoi siihen varsin myönteisesti. Panee miettimään, jokohan olis aika realisoida osa optioista.

Edelleen on selvittelyn alla tuo uusi projekti, jossa meiltä on tilattu laaja säätilojen ennustamiseen liittyvä sovellus. Sitä varten on jo alustavasti tilattu käyttöaikaa siltä uudelta supertietokoneelta.

Ja tähän liittyy sitten projektia varten palkattavan henkilöstön työsopimuksista päättäminen.”

 

”Herra puheenjohtaja, voitaisiinko tuo palkkausasia ottaa päätettäväksi heti alkuun?

Se yksi hakija on esittänyt toivomuksen pikaisesta ratkaisusta, koska hänellä on vireillä myös muita hakemuksia ja suunnitelmia.

Hän esittää palkkatoivomuksessaan optio - tai provisiojärjestelyä osana palkkaustaan.

Haastattelimme häntä tuon Tanen kanssa. Tuntui varsin pätevältä.”

 

”Seppo taitaa olla ja ratkaisunsa tehnyt. Siltä vaikuttaa. Entäs Tane, mitäs olet mieltä missistä, eikös hän ollut se ulkomainen neitokainen ?”

 

”Herra puheenjohtaja, kyllä meistä Sepon kanssa vaikutti siltä, että missi on paitsi todella kuin missi ja muodollisesti kelvollinen, myös  varsin pätevä. Sepehän testasi häntä vielä lisäksi omassa työhuoneessaan !

Miks ´ ei.  Ja voihan siihen työsopimukseen panna vaikka jonkinlaisen koeajan. Niitähän on käytetty ennekin. Tai rajata sen työsopimuksen vain tuohon uuteen projektiin liittyväksi. Tai yhdistelmän molemmista.

Annettaisiinko Sepolle valtuus neuvotella ja päättää asiasta missin kanssa ?

Normaali asiantuntijatason optiolauseke, joka meillä on firmassa käytössä, puolen vuoden koeaika, maksimiaika projektin kesto, mahdollisuus jatkaa projektin päätyttyä vastaavanlaisissa tehtävissä, normaalit irtisanomisehdot et cetera.

Ja Sepenhän se on vetovastuu koko projektista. Että jos hän katsoo missin kaikki mitat täyttäväksi niin sekä voitto että riski ovat sitten Sepellä ittelläänsä.”

 

”Minkäslaisesta lisätestistä oikein oli kyse, Sepe ?”

 

”Tane nyt pistää taas omiaan. Se missi halusi vielä ajankohtaista lisätietoa meidän firmasta. Annoin sille vuosikertomuksen painetun version ja osavuosikatsauksen. Sehän oli siinä vaiheessa jo lupa julkistaa.

Olen tässä vielä soitellut pariin paikkaan ja kysellyt missin aiemmilta työnantajilta.

Tehokas ja täsmällinen.”

 

”Annettaneen Sepolle valtuus sopia missin palkkaamisesta. Ne varsinaiset sopimuspaperithan laatii sitten firman lakimies noilla eväillä.”

 

”Herra puheenjohtaja, voisinko poistua hetkeksi soittamaan tästä ratkaisusta sille hakijalle itselleen ?

Hänhän pyysi ilmoitusta päätöksestä mahdollisimman pian. Saadaan nuokin muodollisuudet hoidettua pois alta ja päästään urakan alkuun.”

 

”Eipä tässä nyt enää kovin ihmeitä juttuja olekaan tällä kertaa jäljellä, jollei toisilla herroilla ole mielessä jotain omalta osaltaan ?

Ellei, niin tämä kokous päättyykin tähän.

Ja seuraava on sitten normaaliaikaan, ellei muuta ilmoiteta.

Kiitoksia, näkemiin ja hyvää päivän jatkoa.”

 

 

”No, Sepe, nyt kiinni kuin leipään!”

 

”Käykös Tane-herralla kateeksi ?”

 

”No totta helevetissä, vaikka mitäpäs sitä meikäläinen ukkomiehen körmy enää noista ulkomaan tummakulmista.  Toista se on vapaalla poikamiehellä ! Ai, ai, ai , o la laa !”

 

”La laa ittelles. Tavataan huomenna.”

 

”Hellurei, ja katohan etees, vaikka turhapa se taitaa olla neuvoa, kukin taplaa tuurillaan ja jokaisella on oma kohtalonsa tai kohtalottarensa.”

 

 

”Hittoonkos minä nyt panin sen Veeran kortin ? Taisi jäädä sinne kämpän pöydälle kun etsiskelin sitä vuosikertomusta.

Annas kun kipasen sinne.

No, hitossakos se hissi viipyy, ahah, tulihan se sieltä.

Saas nähdä vieläkö on Veera maisemissa vai joko lensi lintu maihin lämpimiin.

Jahah, tässähän tämä oma kerros jo onkin.

Jos nyt kävis tuuri niin se kortti löytyy alle puolen tunnin siitä työpöydältä tai niiltä main.

Mikäs lappu se tuolla taskun pohjalla avainnipun kanssa on ?

Tässähän tämä ! Ja tuossa numero.

Ja sitten vain soittelemaan !

No, missäs se missi luuraa ? Tämähän meni automaattiin.

 

”Tämä on Veronican automaattinen puhelinvastaaja, en juuri nyt satu olemaan tavattavissa, mutta voit jättää viestin merkkiäänen kuultuasi.”

 

”Tämä on Seppo Ilmari Kumia Oy:stä. Minulla on ilo ilmoittaa Teille, että hakemustanne koskeva kokous päättyi juuri ja Teidät valittiin firmamme palvelukseen.

Onneksi olkoon !

Tarvittavia käytännön järjestelyjä varten pyydän Teitä ensi tilassa soittamaan joko tähän numeroon tai kännykkääni numero 050-4576891.

Työt tulisi aloittaa välittömästi.

Asunnon saannissa Teitä tullaan avustamaan. Firmallamme on käytössä muutamia työsuhdeasuntoja. Halutessanne voitte vuokrata tietysti oman asunnon. Firmamme lakiosasto hoitaa tällöin ilmoitukset ja muut käytännön toimenpiteet.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

KULTAA,KULTAA !!

 

 

 

 

”Carramba, don Fernando ! Onpas niitä paljon ! Tuo tasankohan on yhtenä keihäsmerenä !”

 

”Pannaan se meri aaltoamaan ! Onko tykit valmiina tuolla metsikkökukkulalla ja ratsuväki piilossa kukkulan takana ?

 

”Valmista on, käskenkö hyökkäykseen ?”’

 

”Houkutellaanpas nuo pakanat kunnolla tykin kantaman päähän. Lähetä jalkaväkeä tunnusteluosasto etenemään mutta käske niitä perääntymään viivyttäen, heti kun saavat taistelukosketuksen.

Pannan sitten tykit jyskämään ja heitetään ratsuväki vasemmalta niiden avoimeen kylkeen.”

 

Jalkaväkiosasto lähti etenemään tasangolle metsän reunasta.

Tasangolle ryhmittynyt keihäsmiesten armeija alkoi marssia sitä kohti. Keihäsmiesten takana tulivat lingot ja jousimiehet.

 

Nuoliparvet pimensivät taivaan. Ne kimpoilivat kuitenkin tehottomina  haarniskoista ja kilvistä.

Lingoilla singotut kivet saivat sentään aikaan muutaman kuhmun sinne tänne.

Keihäsmiehet kiihdyttivät etenemisensä juoksuun. Kuiva tasanko pölisi tuhansien jalkojen töminässä.

 

Espanjalaisten osasto pysähtyi odottamaan.

 

”Jumaliste Jose, jollei kohta tapahdu jotain, niin nuo villithän syövät meidät elävältä ! Niitähän on enemmän kuin koirassa kirppuja ! Ne rannikon tappelut oli kyllä vain kuin härnäystä !”

 

”Elähän päästä partaasi väpättämään, katsotaan mitä tykit ja musketit saavat aikaan tuossa villilaumassa.”

 

Kukkulalta metsän sisältä kuului tykkien lähtölaukaus. Ammukset ujelsivat tasangon yllä ja kyntivät syviä vakoja hyökkäämässä olleeseen keihäsmiesten armeijaan.

Muskettituli kaatoi keihäsmiehiä riveittäin.

Näiden hyökkäys pysähtyi.

 

Tuuli painoi ruudinsavua päin intiaanien armeijaa.

 

Äkkiä kuului metsän sisältä sotatorven hyökkäykseen soitto. Ääni kantoi tuulen mukana hämmentyneiden intiaanien korviin.

 

Sitten metsästä lähti liikkeelle ukkonen päin keihäsmiehiä.

Espanjalaisten ratsuväki hyökkäsi intiaaniarmeijan avoimeen sivustaan.

Pakokauhu valtasi keihäs - ja jousimiesten armeijan.

Mitä olivat nuo luonnottomat oliot ? Puoliksi kuin jokin hirviömäinen eläin puoliksi kuin karvainen mies ?

Eikä niihin pystyneet sen enempää keihäät kuin nuoletkaan.

 

Ratsuväki saarsi sekasortoisena perääntyvän intiaaniarmeijan.

Jalkaväki marssi paikalle.

Säälimättömästi hakattiin maahan jokainen intiaani, joka oli pystyssä.

 

”Tuo töyhtöpää tuossa keskellä taitaa olla joukon päällikkö. Otetaan se vangiksi.

Jose, annapas nyt näyttö lassomiehen taidoistasi.”

 

Lasso viuhahti ilmassa. Sen silmukka kiristyi töyhtöpäisen intiaanin ympärille.

Mies kaatui maahan.

Hänet laahattiin miesvoimin heittäjän luo ja sidottiin tiukaksi paketiksi.

 

Taistelun melu alkoi laantua.

 

”Viedäänpäs tämä päällikön luo. Hän on käskenyt tuoda vangit luokseen kuulusteltaviksi. Jossakin on kuulemma suunnaton kulta-aarre, jonka nämä villit ovat keränneet ja kätkeneet.

Siitä riittäisi muhkea jako-osa meille jokaiselle.”

 

”Mitenkäs tätä voi kuulustella, kukaan kristitty ei ymmärrä mokomaa pakanain mongerrusta.”

 

”Se päällikkö on varautunut kaikkeen. Sillä on mukana yksi munkki, jonka on määrä käännyttää nämä pakanat ainoaan oikeaan uskoon.

Tämä munkki on työtään varten rannikolla opetellut näiden villien kieltä ja ymmärtää sitä auttavasti.”

 

”Minä jo ihmetelin, että mitä varten sitä kaapuniekkaa pitää hyysätä sotajoukon mukana.

Että tulkki.

No, ukko alahan kalppia tuohon suuntaan minne minun miekka viittoo.”

 

Käsistään sidottu mies lähti laahustamaan osoitettuun suuntaan. Katkera on  sodassa hävinneen osa. Voittajan tahto tai mielivalta on hänen kohtalonsa.

 

”Don Fernando, tämä tässä se varmasti oli tuon porukan päällikkö. Muilla ei ollut tämmöisiä töyhtöjä.

Tietäiskö tuo kertoa jotain, joka kiinnostaa meitäkin ?”

 

”Kutsukaapas isä Silvio paikalle. Hän saa toimia tulkkina.”

 

 

Vangin kuulustelu alkoi. Mies vaikeni aluksi kuin kivi. Kuulustelija sytyttivät paikalle nuotion ja kuumensivat siinä tikarin kärjen punahehkuiseksi.

Vanki katsoi halveksuen kiduttajiaan.

Palavan ihmislihan ällöttävä katku leuhahti ilmaan. Vangin vasen korva oli palanut karrelle.

Ilmekään ei värähtänyt vangin kasvoilla.

 

”Sanopas sille pakanalle, että on parempi alkaa puhua, tai seuraavaksi kärventyy joku herkempi paikka.”

 

”Don Fernando, minusta tuntuu, että tämä villi on syönyt tai juonut jotakin myrkkyä, joka poistaa kivun tunteen. Näillä pakanoilla on kaikenlaisia omituisia tapoja ja salaisia taikoja ja keinoja. Olen kuullut, että taisteluun lähteville sotilaille annetaan jotakin erikoista rohtoa, joka tekee heidät mitään pelkäämättömiksi eivätkä he tunne mitään kipuja, vaikka heiltä leikattaisiin käsi tai jalka irti.

Saisimme ehkä paremman tuloksen, jos otamme tämän villin mukaan tuonne kaupunkiin, josta tuo intiaanien sotajoukko on tullut.

Kuulustelemme sitten siellä kaupunkilaisia tämä villin nähden.

Niille tuskin on annettu sotilaiden käytössä olevia rohtoja.

Jospa se sitten alkaisi puhe irrota tästäkin miehestä.”

 

”Saatatpa olla oikeassa. Otetaan mies mukaan.

Kaupungin portit aukeavat ainakin tykeillä, ellei muua auta.”

 

Espanjalaiset vankeineen lähtivät marssimaan kohti tasangon reunalla häämöttäviä korkeita rakennuksia.

Tykit tuotiin asemiin kaupungin edustalle.

Vankia kehotettiin huutamaan muureilla oleville vartijoille, että nämä avaisivat portit tulijoille.

Mies vaikeni edelleen.

Tykit suunnattiin kohti portteja.

Laukaukset jyrähtivät.

Kun ruudinsavu hälveni nähtiin, että portit olivat murskautuneet .

Niistä lähti tunkeutumaan joukko keihäsmiehiä.

Muskettituli kaatoi heidät niille sijoilleen.

Uusi tykkien laukaus. Kaupunki hiljeni täysin.

 

”Mitähän siellä nyt juonitaan, ladataanpas tykit taas uudelleen.”

 

”Don Fernando, nyt tämä villi jo haluaa puhua.”

 

”Suunnataan tykit mutta ei vielä laukaista.

No, mitä se haluaa sanoa. Tulkkaahan nyt kristittyjen kielelle, että ymmärretään.

 Eihän tuollaisesta kurnutuksesta ja jollotuksesta saa mitään tolkkua.

Antaa tulla, isä Silvio.”

 

”Se pyytää, että hänen kaupunkiaan ei tuhottaisi kokonaan vieraiden hallitsemalla ukkosella. Heillä ei ole mitään keinoa vastustaa tuommoista tuhovoimaa.

Se kysyy, mitä me haluamme häneltä ja hänen kaupungiltaan.”

 

”Sano sille, että käskee kaikkien kaupungissa olevien sotilaiden antautua ja tuoda aseensa tähän portin ulkopuolella, jos haluavat säilyä hengissä.

Sitten se saa näyttää meille missä se villien kulta-aarre oikein on kätkettynä. Sitä pitää olla paljon, koska hänellä itsellään ja noilla taistelussa kaatuneilla intiaaneilla on noin runsaasti kultakoruja.”

 

Vanki huusi jotain omalla kielellään kaupunkiin päin.

Jonkin ajan kuluttua alkoi murskautuneen porttiaukon kautta tulla esiin miehiä.

Nämä heittivät keihäänsä ja jousensa maahan niille osoitettuun paikkaan. Aseista riisutut intiaanit koottiin suureksi joukoksi tasangolle kaupungin eteen.

Joukon ympärille asetettiin vartijat.

Tykeistä osa suunnattiin kohti vankeja.

”Sanopas sille töyhtöpäälle, että lähtee nyt näyttämään meille ne aarrekammionsa. Ja varoita vielä, että jos siellä on kehitteillä jotain juonia, niin nuo panttivankeina olevat miehet surmataan.”

 

Vanki ilmoitti suostuvansa järjestelyyn.

 

Ryhmä espanjalaisia sotilaita, vanki ja tulkki astuivat kaupunkiin.

Asukkaat olivat sulkeutuneet taloihinsa. Synkkänä johdatti vanki saattajansa pitkin pääkatua kohti kaupungin takana vuoren rinteellä olevaa korkeaa kolmiomaista suurista kivistä tehtyä rakennusta.

Rakennuksen keskellä oli suuri kivinen portti.

Vanki huusi jotain portin edessä.

Portin kivet alkoivat hehkua vihertävää valoa.

Vanki viittasi saattajiaan astumaan eteenpäin.

 

”Onko tarkoitus, että tuosta pitää kävellä läpi ? Mitenkä se on mahdollista ?

Isä Silvio, kysy siltä villiltä mitä tämä tarkoittaa ? Niin totta kuin nimeni on Fernando, enpä ole ennen nähnyt moista !”

 

”Se vanki selittää, että siitä voi nyt kävellä läpi.”

 

”Käske sitä menemään edellä ja mene sinä kahden sotilaan kanssa mukaan.”

 

Vanki saattajineen astui portin eteen - ja sitten he kävelivät läpi kivestä !

 

”Neitsyt Maria, paholaisen juonia !”

 

Hetken kuluttua isä Silvio palasi takaisin ulkopuolelle.

 

”Tulkaa sisään. Näillä villeillä on jokin salainen keino muuttaa tuo kivi niin pehmeäksi, että ihminen voi kävellä siitä läpi kuin verhosta.

Varalta olisi kyllä hyvä tuoda tänne tykki, jolla ovet voidaan tarvittaessa avata lopullisesti, jos nämä villit yrittävät jotain salajuonta.  Tulkaa nyt kuitenkin tänne sisälle.

En koskaan olisi voinut kuvitella näkeväni mitään tällaista !”

 

”Jose, laita kaksi miestä hakemaan tänne yksi tykki. Suunnatkaa se kaiken varalta kohti ovea:”

 

”Käskystä, don Fernando.”

 

Loputkin espanjalaisista astuivat sisään rakennukseen.

 

He saapuivat suureen soikion muotoiseen saliin, jonka katto kaartui kupoliksi.

Kupolin sisäpintaan oli kuvattu tähtitaivas aurinkoineen ja kuineen.

Aurinko näytti kullatulle. Kuu hohteli hopeisena. Tähdet olivat ilmeisesti jalokiviä.

Saliin tuli valoa kupolikaton ja seinien välisestä kapeasta raosta

Salin hämärässä  näkyi sen perällä oleva alttarin tapainen koroke ja sillä iso laakea kivipaasi.

Paaden yläpuolella leijui vihreää valoa hohtava kahden sylen mittainen kupera kiekonmuotoinen esine.

Alttarin kahta puolta oli ovet, jotka ilmeisesti johtivat sisätiloihin.

Alttarilla seisoi pitkään laahusmaiseen vihreään viittaan pukeutunut hahmo.

Vanki ja hahmo puhuivat jotain keskenään.

Sitten hahmo kosketti kiekkoa, joka laskeutui paadelle, lakkasi hehkumasta ja näytti muuttuvan samanlaiseksi kiveksi, mistä itse rakennuskin oli tehty.

Vanki, hahmo ja espanjalaiset astuivat alttarin takana olevalle ovelle.

Hahmo avasi oven. Tämä ovi avautui liukumalla sivulla olevaan uraan.

Oven takaa paljastui huone. Se näytti olevan jonkinlainen varasto. Seinillä oli hyllyjä, kaappeja ja komeroita. Hyllyllä oli erilaisia kullasta ja hopeasta valmistettuja esineitä. Kaulakäätyjä, ranne - ja korvarenkaita, erilaisia ihmis - ja eläinhahmoisia patsaita .

Yhdellä hyllyllä oli reilun kyynärän mittainen putken näköinen esine ja sen vieressä saviruukkuja.

 

”Mitähän sen toisen oven takana on ? Jos nämä esineet ovat todella kultaa ja hopeaa, niin missähän on se kätkö, josta se kulta on saatu ?

Siirrytäänpäs sinne toisen oven taakse. Isä Silvio, selitäpäs asia näille villeille.”

 

Ryhmä palasi takaisin saliin ja astui sisään toisesta ovesta. Se avautui samalla tavalla kuin ensimmäinenkin.

Huoneessa oli suuria säkkikasoja aseteltuna osin seinillä oleviin hyllyihin, osin huoneen lattialle.

 

”Mitä ihmettä noissa säkeissä on, Jose avaapas tuosta tuo lattialla oleva säkki.”

 

Jose sivalsi miekalla säkin suun poikki.

Säkki hajosi osittain ja huoneen lattialle levisi hiekkakasa.

 

”Mitä hittoa, pelkkää hiekkaa, ei helkkarissa, voiko tuo olla kultahiekkaa ?”

 

Ja kultahiekkaa se oli.

 

Vangilta tiedusteltiin, mistä oli kysymys. Tämä selitti, että kyseessä oli raaka-aine jota käytettiin erilaisten esineiden valmistukseen.

 

”Mistäs tämä kultahiekka sitten on peräisin ?”

Vanki katsahti vihreäviittaiseen hahmoon. Hahmo lausui jotakin.

Vanki kääntyi espanjalaisiin päin ja sanoi, että vain tuo vihreäviittainen tietää kultahiekan alkuperän.

 

Don Fernando astui kohden vihreäviittaista.

Tämä kosketti kädellään huoneen seinää ja katosi sen sisään.

Fernando koetti kädellään tavoittaa kiinni viitasta. Hänen kätensä upposi seinään.

Seinä kivettyi ja Fernandon käsi jäi rannetta myöten seinän sisään !

 

”Santa Maria ! Tehkää jotakin ! Enhän minä voi jäädä tähän ikuisesti !”

 

Sali pimeni.

 

”Kirotut villit, tämä oli ansa, tämän ne saavat maksaa, onko kenelläkään minkäänlaista tulineuvoa ?

Millä minä pääsen irti tästä seinästä ? Missä se vanki on ?”

 

Vanki oli kadonnut pimeään.

 

Äkkiä pimeässä leimahti pieni liekki.

 

”Isä Silvio, luojan kiitos Teillä on sentään jonkinlainen valoneuvo mukana.”

 

”Don Fernando, tämä ei kestä kauaa. Olen opetellut polttamaan intiaanien käyttämää tupakkaa ja sitä varten minulla on aina tulineuvot mukana.

Repäisin palan viitastani ja sytytin sen. Tämä valo ei kestä kovin kauaa. Koetetaan katsoa nopeasti löytyisikö täältä jotain soihduksi kelpaavaa.

Jose, mitä ovat nuo seipakot tuossa takanasi seinän vieressä ?”

 

”Nämä taitavat olla jonkinlaisia soihtuja, uskaltaisikohan tällaista sytyttää, jos nämäkin ovat jotakin pakanain kirottuja kapistuksia ? Ties vaikka räjähtävät.”

 

”Anna yksi tänne. Vien sen tuohon sivummalle lattialle ja yritän varovasti saada sen palamaan.”

 

”Syttyihän se. Tämä taitaa tosiaankin olla tervassoihtu. Katsotaanpas nyt missä me oikein olemme.

Tuo liukuovi kuitenkin onneksi on auki.

Mutta se vanki on tainnut häipyä saman tien kuin sekin vihreäviittainen kummitus. Missäs se meidän tulo-ovi on ?

Tuolla jossain salin toisella puolella.

Jose ota tuosta toinen soihtu ja sytytetään se. Jää sinä tähän don Fernandon luo.

Minä lähden katsomaan, voimmeko päästä täältä jollakin tavalla ulos.”

 

Isä Silvio käveli salin poikki tulo-ovelle.

Oven kohta oli kovaa kuin kivi.

Pinnassa ei näkynyt minkäänlaista oven paikkaa tai edes oven hahmoa.

 

”Tulkaapas muut tänne. Yritetään etsiä tie ulos. Sen oven piti olla jossakin näillä main. Jyskyttäkääpäs näiltä seuduin, jos täältä löytyisi ontto kohta.”

 

Ryhmän loppuosa alkoi kolkutella aseillaan seinää, jota isä Silvio valaisi soihdullaan.

 

”Hei, täällä tuntuu kuin kuuluisi onttoa kuminaa, tulkaapas toisetkin tänne.

Jyskytetäänpäs kaikki yhtäaikaa, jos tämä kuuluisi tuonne ulkopuolelle. Saavat ampua tähän tykillä. Kyllä sen sillä pitäisi aueta !”

 

Ulkopuolelle jätetyt miehet ihmettelivät portista kuuluvaa kumua.

 

”Hittoako ne siellä jyskävät, tulisivat ulos, jos kerran eivät enää sisällä halua olla.

Vai eikö portti aukea ?

Jyskytetäänpäs täältä ulkopuolelta vastaan.”

 

”Luojan kiitos, ulkona olevat ovat kuulleet meidän merkkimme. Lopetetaan jyskytys. Minä yritän huutaa. Jospa ääni kuuluisi kiven läpi tuonne toiselle puolelle.

Hooiii siellä ulkona. Ovi on suljettu eikä aukea millään täältä sisältä päin.

Yrittäkää sieltä ulkoa. Jollei aukea niin ampukaa sitten tykillä .

Huutakaa tänne ennen kuin ammutte, niin tiedämme siirtyä syrjään.”

 

Isä Silvio painoi korvansa vasten kiveä.

 

”Ne taisivat kuulla minun ääneni tuonne ulos. Nyt sieltä vastataan jotakin. Ulkona ei näy minkäänlaisia avaamista tarkoittavia merkkejä, ei ripaa, ei saranoita, vain paljasta kivipintaa.

Ne aikovat ampua tykillä aukon seinään. Siirrytään syrjään !”

 

Sisällä olijat kyyristyivät sivulle seinän viereen.

 

Jonkun ajan kuluttua kuului ulkoa tykin laukaus.

Seinään oven kohdalle lohkesi miehen mentävä aukko.

Pian aukosta kurkisti sisään espanjalainen sotilas.

 

”Onko täällä ketään elossa ?”

 

”Elossa ollaan vaikka loukkuun jouduttiin. Hakekaa äkkiä välskäri tänne. Päällikkö on jäänyt kiinni kiviseinään,” hoihkaisi isä Silvio kurkistelijalle.

 

”Että mitä ?” Ihmeteli mies aukosta.

 

”Ei kun välskäri tänne ja äkkiä. Ja varokaa nojailemasta seiniin. Näillä villeillä on jotain outoja taikoja. Kivi voi äkkiä muuttua pehmeäksi ja sitten taas takaisin kovaksi. Kiveen voi silloin tarttua kiinni.

Missä se välskäri oikein kuhnii ?”

 

”Sitä on lähetetty hakemaan, se on vielä tuolla kaupungin portin ulkopuolella. Joku meikäläinenkin sai vähän siipeensä noiden villien keihäistä. Paikkailee siellä pistohaavoja.”

 

Välskäri saapui kohta paikalle välineineen. Hänet ohjattiin salin perälle huoneeseen.

 

”Enpä ole ennen moista nähnyt vaikka monenlaista on matkan varrella vastaan tullut. Milläs tuon käden saa irti tuosta kivestä ? Kuinka tuo on voinut tapahtua ?

Tämähän on tosiaan kivikova tämä seinä.

Onkohan siitä kädestä enää mitään jäljellä ? Tuntuuko kipua ?”

 

”Carramba, koko ajan tuntuu, kuin kättä puristettaisiin kuin ruuvipenkissä yhä tiukemmalle ja tiukemmalle. ”

 

”Tuohon seinään ei kyllä pysty mikään. Taitaa olla pakko katkaista käsi, jos mieli saada Teidät siitä irti.

Ottakaapas ensin kulaus tästä ruukusta. Siinä on viiniin sekoitettua rohtoa. Se lievittää kipuja. Opin tämän lääkityksen noilta villeiltä.”

 

”Carramba, anna tänne se litku. Hyi hitto, mitä sotkua ! Mutta onpas siinä outo teho !

Tuntuu kuin maailma muuttuisi poutapilviksi ja leijailisin niiden keskellä kuin pehmoisessa pumpulissa !

Ja sinä  välskäri ja te muut ! Olette kuin pikku ukkoja jossakin kaukana alhaalla!

Ja kuka siinä seisoo seinän vieressä ? Miks´ ei hän siirry irti siitä seinästä ?

Mitä varten välskäri nirhaa hänen kättään luusahalla ?

Mutta sehän olen minä !
Kuinka minä voin olla siellä alhaalla kun minä olen täällä ylhäällä ?

Ja miksi minun kättäni ollaan katkaisemassa ?

Miksi sitä ei vedetä irti ? Missä se on kiinni ?”

 

”Vielä pieni hetki. Onko suonirauta kuumana ? Nuo suonet pitää polttaa kiinni, jottei veri vuoda kuiviin valtimosta.

No niin, nyt on ranne poikki. Sivelen sen vielä korpinrasvalla ja laitan kääreen.

Käsi pitää laittaa joksikin aikaa kantositeeseen.

Joudutte nyt opettelemaan miekan käyttöä vasemmalla kädellä.”

 

”Kunhan tästä päästään tuonne ulos alkaa näillä villeillä omat opinnot. Kutsukaa joukot kaupunkiin. Vain niille vangeille jätetään vartiot ulos.

Leiriydymme toistaiseksi tänne.

Aion maksattaa niillä roistolla tämän katkaistun käteni.”

 

Espanjalaiset surmasivat kaikki muut kaupungin asukkaat lukuunottamatta työkuntoisia miehiä ja muutamaa kymmentä seksiorjaksi jätettyä naista.

 

Sali tyhjennettiin kaikista aarteista.

Vangit pakotettiin kantajiksi.

Orjakaravaani vartijoineen lähti raahaamaan saalista rannikolle satamaan.

 

Toinen pienempi joukko sotilaita ja kantajiksi otettuja intiaaneja lähti vaeltamaan edelleen sisämaahan.

Sen tehtävänä oli etsiä paikka, josta kultahiekkaa sisältäneet säkit olivat peräisin.

Kiduttamalla oli vangeilta saatu puristettua tieto siitä, että jossakin etelämpänä oli toinen vielä suurempi  kaupunki. Se oli perustettu paikalle, josta tuota kultahiekkaa saatiin huuhtomalla vuorenrinteestä.

Tästä retkikunnasta ei palannut kukaan. Ilmeisesti  se tuhoutui  maanjäristyksessä ja sitä seuranneessa hyökyaallossa, jotka ravistelivat aluetta muutama päivä sen jälkeen, kun retkikunta oli lähtenyt liikkeelle.

 

Isä Silvio lähti rannikolle menevän karavaanin mukaan.

Hän oli varannut kirkon osuudeksi saaliista muun ohessa ensimmäisestä takahuoneesta löytyneet metalliputken ja sen mukana olleet saviruukut.

 

”Omituinen putki. Voisi olla vaikka karttakäärö. Kummallista metallia. Mikään työkalu ei pysty sitä edes naarmuttamaan. Mitähän lienee nuo uurretut kuviot tuossa putken pinnalla, käsi siinä näyttää olevan, aallokkoa, jonkinlainen täplä.

Ja noissa saviruukuissa on noita pakanoiden solmunarukimppuja. Voisi olettaa, että ne jotenkin liittyvät tuohen putkeen tai mikä tuo nyt sitten onkaan.

Siellä kotona Espanjassahan kerrotaan olevaan meidän luostarissa näitä samanlaisia solmunaruja. Osaakohan kukaan tulkita, mitä nuo solmut tarkoittavat ? Onkohan kyse jonkinlaisesta kirjoituksesta tai numeroista ?

No, sitäpä on aikaa sitten tutkia kun sinne asti pääsee.”

 

Retkikunta saapui aikanaan rannikolle ja satamaan.

 

Kolme laivaa oli lähdössä Vanhalle mantereelle.

Tavaroita kuormattiin. Muun ohessa ryöstösaalista vallatuista kaupungeista. Värvärit etsivät puuttuvaa miehistöä sataman kapakoista.

 

”Kuka tahtoo lähteä Vanhaan maailmaan ? Pestiraha maksetaan heti. Onko halukkaita ?”

 

”Minkäslainen laivue sinne on lähdössä ? Onko sotalaivoja turvana ? Huhut kertovat, että Risuparran Musta Kotka on nähty kolmen päivämatkan päässä ?

Kuka sinne lähtee kaulaansa katkaisuttamaan !”

 

Puhuja oli synkännäköinen silmäpuoli miehenroikale, joka jo muutaman päivän oli pyöriskellyt sataman kapakoissa. Miehellä näkyi olevan mukanaan merimiessäkki ja  timpurin työkalupakki.

 

”Ei se rosvokaan uskalla kolmen laivan kimppuun käydä. Ja laivoilla on kaiken varalta muutama tykki.

Jos rosvo luulee saavansa helppona saalina kauppalaivan, niin siinäpä erehtyy, kun tykit jyskävät reikiä sen roiston purtiloon.

Olipa minkälainen rosvo tahansa niin rautaa se tottelee senkin laiva.

Timpuria muuten tarvittaisiin. Aina sitä laivalla tahtoo sen verran pitkällä matkalla remonttia tulla.

Otahan ryyppy !”

 

”Tarkoittaakos tämä nyt pestiryyppyä ?

Mikäs on palkka ?”

 

”Ilmainen matka ja täysi ylöspito matkan ajan. Lisäksi voit kapun kanssa sopia erityisestä palkkiosta tavallisen pestirahan lisäksi. Kapu sanoi nimen omaan tarvitsevansa vielä kunnollisen timpurin, joka pystyy korjaamaan mahdolliset myrskyjen matkalla tekemät vahingot. Se maksaa varmasti jotakin vielä pestirahan päälle. Timpuria kun ei vielä ole löytynyt mistään.

Pystytkös sinä tekemään niitä hommia vai muutenko vain kantelet tuota työkalupakkia mukanasi ?”

 

”Elähän soittele suutasi tai saat pian puujalan. Ja on noita laivoja muitakin kuin tuo sinun vuotava paattisi. Kuulinko minä oikein, että laiva on lähdössä Vanhaan maahan ?”

 

”Sinnepä sinne.”

 

”Voisihan tuota oikeastaan jo palailla syntysijoilleen. Sanoitko äsken, että kapu voisi maksaa timpurille vielä lisäpalkkiota ?”

 

”Kyllä se semmoisen lupasi, jos kunnollinen timpuri vain löytyy.”

 

”Tässä sinulla on semmoinen.”

 

 

Parin päivän päästä kolme laivaa lähti pitkälle purjehdukselleen.

Yhdellä niistä olivat mukana isä Silvio ja satamasta värvätty silmäpuoli timpuri.

Matkatavaroissa oli muun ohessa isä Silvion arkku.

 

”Mitäs valoa te vilkuttelette täällä laivan perässä ? Mikäs mies te oikein olette ?”

 

”Kunnianarvoisa isä, olen laivan uusi puosu. Yritin sytytellä tässä tulta piippuuni, mutta tuo tuuli puhalsi aina tulen sammuksiin. Arvelin, että tämä lyhty nyt ainakin on semmoinen tulineuvo, jolla tupakan saa syttymään tuulessakin.”

 

”Että piippumiehiä. Minkäslaista tupakkaa Teillä on ? Minulla on itselläni tuolta sisämaasta tuomaani hyvin pehmeänmakuista kesssua, joka ei edes karvastele kurkussa, niin kuin nuo tavalliset tupakat.”

 

”Kyllä nämä minun pehkuni ovat tuota tavallista satamakaupan tavaraa. Väkevänlaista. Mutta kyllä näistä hyvät iltasavut saa ennen maatamenoa.”

 

”Ottakaapas vaihteeksi tästä minun kukkarostani kopallinen. Noita villejä moititaan pakanoiksi ja vaikka miksi, mutta kyllä ne tämän tupakan on osanneet ottaa ihan hyötykäyttöön. Tämä rauhoittaa mielen ja antaa sellaisen viisaan ja harkitsevaisen olon, kun kaikessa rauhassa saa poltella. Vielä jos sattuu hyvä juttukaveri.

Ja puhdistaahan tämä hengityksenkin. Olen tässä jo muutaman vuoden poltellut lähes päivittäin. Monesti aamusella saa yskittyä keuhkoistaan pois semmoisen määrän kaikenlaista kröhää, että jos se jäisi sinne sisään muhimaan, niin monenlaiset taudit varmaan pesisivät sisikuntaan. Tämä olisi varmaan hyvä lääke rintatautia sairastaville.

Muuten, minulla on pieni ongelma, johon tarvitsisin ammattimiehen apua ja neuvoa.

Minulla on matkatavaroissani mukana merkillinen esine, jonkinlainen metalliputki. Luulen, että se on jonkinlainen kotelo. Mutta siinä ei ole minkäänlaista kantta tai saranaa tai muutakaan kohtaa, josta sen saisi avattua.

Olen itse yrittänyt avata sitä jos jollakin tavalla mutta tuloksetta.

Mitenkähän, onnistuisiko sen avaaminen ammattimieheltä ?

Voisitkohan sinä, poikani, olla minulle avuksi ?”

 

”Voisihan tuota koittaa. Onhan minulla yhtä ja toista kalua ja kapistusta mukana. Eiköhän se niillä avaudu jos se nyt yleensä on avattavissa.”

 

”Lähdetäänpäs tästä sitten tuonne kajuuttaan. Se on minulla siellä arkussa muiden tavaroiden mukana.

Tännepäin. Kierretään tuosta ruorin ohi. Ja sitten alas rappusia.

No niin, täällä ollaan ja tässä se kapistus on. Avaan vain tämän arkun.”

 

Arkussa oli pieniä nahkapusseja, saviruukkuja, piippu ja päällimmäisen liki kyynärän mittainen metalliputki.

Munkki otti putken arkusta, sulki arkun ja nosti putken pöydälle.

 

”Tässä tämä nyt on. Olen yrittänyt raaputtaa sitä veitsellä, jos siitä olisi jostain kohtaan löytynyt jonkinlainen ura tai sauma. Sen pinta on niin kovaa, ettei siihen jäänyt naarmun naarmua.

Nuo uurteet ja kuviot, jotka näkyvät tuossa kupeessa, olivat siinä jo alun perin.

Mitä sitten tarkoittanevatkaan.

Kämmenen kuva, jonkinlainen täplä ja ikäänkuin aaltoja, joihin putki on upotettu.”

 

”Saanko katsastaa sitä tarkemmin ? ”

 

”Tässähän tämä.”

 

”Hjaa, kyllä tämä jotain metallia on. Kova pinta. Tuskin kuitenkaan umpinainen, koska tuntuu kokoonsa nähden kevyeltä.

Ei tämä kuitenkaan ontolta vaikuta. Jos se olisi ontto, niin kyllä sen näin koputtaessa äänestä huomaisi.

Eikä tässä tunnu olevaan minkäänlaista kantta tai pohjaa. Minkäänlaista saumaa ei löydy.

Onpa tosiaan outo kapistus.

Aukeaisikohan tuo pihdeillä. Minäpäs käyn hakemassa työkaluni.”

 

Timpuri palasi hetken kuluttua työkalupakkinsa kanssa.

 

Mutta tekipä hän mitä tahansa ei putkea saatu avattua.

 

”Olisi se vielä yksi keino, jos saan kokeilla. Kuumennetaan sitä liekissä.

Jospa siitä sitten löytyisi jokin kohta, joka alkaa antaa periksi.”

 

”Mutta jospa se syttyy palamaan ?

Niillä villeillä oli kaikenlaisia taikakonsteja, kivetkin pehmenivät läpi käveltäviksi.

Kokeillaan ensin tuossa kynttilän liekillä varovasti.”

 

Putkea pidettiin tovi kynttilän liekissä.

 

”Taitaa olla turha yrittää kuumentamista. Tämähän ei ole edes lämmennyt tuosta liekin kohdalta. Tavallinen metalli olisi kyllä jo tuossa ajassa lämmennyt niin, että sen olisi tuntenut kädellä.

Kokeillaanpas vielä tällä vasaralla. Minä lyön sitä vuorotellen kumpaankin päähän.  Jospa se vaikka ponnahtaisi auki jommasta kummasta päästä.”

 

Putki pysyi kiinni.

 

Munkki laittoi sen takaisin arkkuunsa.

Laivat jatkoivat matkaansa suotuisten tuulten myötä.

 

”Jos tässä päästään vielä muutama päivä tätä vauhtia, niin ollaan ohi pahimmasta myrskyalueesta. Perämies, mikäs valo se vilkkuu tuolla laivan perällä ?”

 

”Herra kapteeni, siellä ovat varmaankin isä Silvio ja se uusi puosu iltatupakalla.

Niillä tuntuu olevan jotain selviteltävää. Tuolla ne on istuskelleet liki joka ilta. Joku oli kuullut niiden puhuvan jotain jonkin putken avaamisesta. Mikäpä lienee munkilla laite mukanaan.

Kaikenlaisia villien kapistuksiahan tuo näkyi raahaavan matkatavaroissaan.”

 

”Munkki laivassa tietää joko onnea tai onnettomuutta. Mutta otin hänet laivaan kun maksoi matkansa reilusti eikä vedonnut kirkon etuoikeuksiin.

Ja tähän astihan tämä matka on sujunut varsin joutuisasti.”

 

Kapteeni ennustuksista toteutui jälkimmäinen seuraavana iltana.

Saattueen kimppuun hyökkäsi trooppinen hirmumyrsky.

Se raivosi alueella useita päiviä.

Kun sää viimein asettui, oli saattue hajonnut.

Eikä siinä vielä kylliksi.

 

”Laiva paarpuurissa !”

 

”Onko se meidän saattueen laivoja, missäs minun kaukoputkeni on ?

Jahah, kiitos !

Jeesus Maria ja kaikki kirkon pyhimykset !

Sillähän on mustat purjeet !

Pitikö meidän myrskyn lisäksi saada kimppuumme vielä merirosvot !

Onko se puosu saanut korjatuksi sen myrskyn rikkoman peräsimen ?”

 

”Herra kapteeni, kyllä se siellä aamuvarhaisesta lähtien on jotain kopistellut ja kapistellut. Hitaasti vain tuntuu homma eestyvän.

Minkähänlainen timpuri se oikein on ?”

 

”Ammattimieheksi oli värvääjälle itseään kehunut. Mutta oliko puheet vain puheita.

Oli miten oli, onhan meillä pari pientä laivatykkiä. Käskekää miehet valmiiksi tykeille.”

 

Mutta eipä parista laivatykistä ollut vastusta Risuparran Mustalle Kotkalle.

Varsinkin kun saalislaiva ei peräsimen rikkoutumisen takia pystynyt juuri lainkaan väistämään hyökkääjää.

Ja ennen kuin tykkejä oli edes ehditty laukaista, oli Musta Kotka jo kiinni saaliinsa kyljessä.

Entraushaat iskeytyivät kiinni kauppalaivaan ja rosvolauma hyökkäsi sen kannelle.

Ainoa pelastunut oli laivan puosu, silmäpuoli.

 

”Teitpä Pete taas hyvää työtä. Meidän oli helppo seurata tätä laivaa, kun aina iltahämärissä näimme nuo sinun antamasi valomerkit. Tuo myrsky kyllä sotki jonkin verran asiaa ja pelkäsimme jo, että koko saalis on uponnut meren pohjaan.

Onneksi olivat sen verran merimiehiä, että pysyivät pinnalla meitä varten.

Ja se sinun peräsintemppusi toimi taas. Sait tämän laivan erotettua muusta saattueesta.

Valitsepa nyt itsellesi hyvän miehen lisäksi palkkiosi ensimmäisenä.”

 

”Tattista vaan kapu. Mjaa, jos minä sitten ottaisin nuo munkilta jääneet tavarat sen jako-osani lisäksi. Tai ainakin tuon arkun. ”

 

”Mitäs erikoista siinä arkussa on ? Aarteita vai ?

No, katsotaan nyt sitten aikanaan.”

 

”No ei siinä nyt kyllä kovin kummia aarteita ollut. Se munkki näytti sen minulle kun istuskeltiin iltatupakalla.

Nahkapussukoita, saviruukkuja ja omituinen metalliputki.

Se putki se minua kiinnostaa. Yriteltiin sen munkin kanssa saada se auki, mutta kiinni oli ja pysyi.

Minulla on siellä meidän piilopaikassa paja ja eiköhän se nyt pajan työkaluilla jo jollakin tapaa aukea.”

 

Näin luuli Pete.

 

Toisin kävi.

 

 

 

 

 

KALLIOLUOLAN VANKI

 

 

”Vettä, vettä, vettä ettekö te perkeleet kuule, vettä !”

 

”Vai vettä, kuse kulkkuusi ! Vettä tulee sitten vasta, kun alkaa tulla tietoa siitä, missä se  aarre on ! Nuole kallioita, sataahan niille sinun tarpeiksi, jospa se rupeis kieli laulamaan, kun sitä hioo kallion pintaan.”

 

Eikä tullut vettä pyytäjälle.

Jo vuosikausia oli onneton virunut kahlehdittuna meriveden rantakallioon kovertamassa luolassa. Kerran päivässä laskivat vartijat hänelle niukan ruoka-annoksen luolan katossa olevan aukon kautta. Juomakseen sai kurja latkia lattialle silloin tällöin kertynyttä sadevettä. Hänen vaatteensa olivat riekaleina ja ihonsa kauttaaltaan syöpäläisten puremia täynnä.

Miksi tuota onnetonta näin kiusattiin ?

Oliko hän rikollinen, mikä oli niin hirveä teko, että sen takia joutui noin suunnattomasti kärsimään ? Oliko hän surmannut jonkun onnettoman ja kärsi nyt ansaittua rangaistustaan ? Miksi ei häntä itseään oltu surmattu ? Olihan tekonsa, jos se oli surmatyö, todella kuolemanrangaistuksen ansaitseva.

Miksi häntä siis kuitenkin pidettiin elossa ?

 

Eipä vainkaan, ei ollut mies mikään rikollinen, ei ainakaan omasta mielestään. Samaa merirosvojen joukkiota kuin vartijansakin.

Mikäpä oli sitten syynä siihen, että toiset näin kiusasivat entistä rosvokaveriaan ?

Eikö rosvo olekaan rosvolle rosvo ?

Onpa hyvinkin, nimenomaan rosvo.

 

Oli nimittäin käynyt sillä tavalla, että tuo vankina oleva rosvo oli kätkenyt joukkion yhteisen saaliin paikkaan, jonka vain hän yksin tiesi. Tai oikeastaan se kätkijä oli toinen merirosvo, joka oli vahingossa ammuttu, ennen kuin kätkön paikka saatiin selville.

Joukkio oli aikoinaan vallannut ja ryöstänyt suuren kauppalaivan, jolla oli ollut lastina paljon muun ohessa omituinen aarrearkku ja monta tynnyrillistä erinomaista viiniä vietäviksi emämaan kuninkaalle. Siirtomaista rosvottua.

Vaan kunis sanotaan, piru poikiansa tappeluttaa, niin kävi tässäkin.

 

Valtauksen jälkeen rosvot intoutuivat pitämään maata kaatavat juomigit.

Mutta tämä nyt vankina oleva veijari ja sen kaveri olivat niin ovelia, että vain teeskentelivät humalaista.

Kun muu joukko oli aikansa riehuttuaan sammunut humalassa kuka minnekin, ottivat he aarrearkun, raahasivat sen rannalla olleeseen veneeseen, soutivat arkkuineen niemen ympäri ja hautasivat arkun muilta piiloon.

Sitten he palasivat takaisin, joivat kiireellä itsensä ihan oikeasti humalaan ja sammua rojahtivat muun joukon sekaan rantahiekalle.

 

Ankara oli rosvojen herääminen. Kankkunen jyysti kallossa, suussa maistui koiranpaska, kurkkua kuivasi ja kädet tärisivät kuin horkassa.

 

Mutta äkkiäpä havahtui joukko, kun rosvojen päällikkö karjaisi: ”Missä helvetissä on aarrearkku ? Kuka saatana sen on varastanut ?”

 

Tuohonhan se jäi rantahiekalle kun alettiin ryyppäämään. Eikös se ole siinä mihin jätettiin, ihmettelivät muut.

 

”No ei jumalauta ole. Ja minä nyljen sen roiston elävältä kun saan sen kiinni. Kuka piru sen on tehnyt. ”

 

”Jospa siitä vallatusta laivasta sittenkin jäi joku henkiin. Kun se näki, että me kaikki oli sammuttu, niin se tulija vei sen mukanaan. ” Epäili Silmäpuoli-Pete.

 

”Kukas perkele se olisi sillä tavalla tunaroinut. Kaikkihan ne on tapettu ennenkin, jottei lähde tieto meistä kulkemaan.

No, oli miten oli, kaikki etsimään, elkääkä sotkeko jälkiä, jos sellaisia löytyy.

Tämä on niin hengelle hupa homma tämä merirosvon ammatti, että kyllä tässä pitää palkkansa saada rosvonkin, minkä vaivalla on saanut hankittua.”

 

Tokkurainen rosvolauma laahusteli rantahiekalla sinne tänne.

 

”No eihän se arkku jumalauta tuolla tavalla löydy. Jakaannutaan kolmen miehen porukoihin. Ja jokainen ryhmä ottaa tietyn alueen tutkittavakseen. Pete, jaa joukko ryhmiin.”

 

Nyt etsintä alkoi saada jonkunlaista järkeä.

Mutta järkeä tai ei,  mitään ei löytynyt.

 

”Mihinkäs se arkku muuten jätettiin ennen kuin ruvettiin ryyppäämään ?”

 

”Tuossahan se oli laivaveneessä, jolla tultiin maihin, vai jäikös se sittenkin laivalle ?”

 

”Kyllä se tänne mukaan otettiin, meillähän oli tarkoitus kätkeä se tänne saarelle.”

”Sehän tuotiin jo maihin ennen kuin alettiin ryyppäämään.”

 

”Jospa se on vielä veneessä.”

 

Kaikki ryntäsivät veneelle. Kumma kun kukaan ei ollut heti alkuun keksinyt etsiä arkkua veneestä.

 

Mutta eipä ollut arkku veneessäkään.

 

”Voi pulut ja perseet, onkos tätä venettä liikuteltu sen jälkeen kun me tällä rantauduttiin ?”

 

”Soudettiinhan sitä tätä rannan ja tuon meidän laivan väliä useampi kerta, ennen kuin  kaikki oli päästy tänne maihin. Siinä valtauksessa kun särkyi nuo muut laivaveneet.”

 

”Tällä on liikuttu vielä senkin jälkeen kun me kaikki oli rantauduttu.  Mehän tultiin tänne nousuveden aikaan. Se ulottuu tuohon karikolle asti, jossa rantauduttiin. Nythän tämä on monta kymmentä metriä alempana. Se tai ne jotka tällä viimeksi liikkuivat eivät ole huomanneet, että vuoksi vaihtui luoteeseen. Ja siinä se saatanan rosvo kyrvähti !

Ja nyt on vain kyse siitä, kuka se tai ne on tai ovat.

Mikäs se muuten kiiltää tuolta teljon alta ? Annapas Pete se tänne.

No niin, tämähän on korvarengas !

Katsotaanpas kenen korvasta tämmöinen puuttuu !

Kaikki riviin rantaviivalle ! Eikö sana kuuluu, pulut ja perseet vai ammunko jonkun heti alkuun ?”

 

”Elä helevetissä ammu,” varoitteli Pete päällikköään.

”Ei se kuollut paljon puhele.”

 

”Pulut ja perseet, niinhän on. Pete, aloita sinä tuosta päästä, minä aloitan täältä. Meillä kummallakin näkyy renkaat olevan tallella.”

 

Siinä seisoi krapulaista miestä rivissä tutisten muustakin kuin kankkusesta.

Sekalainen kokoelma kaikenkarvaista ja monennäköistä miestä maailman meriltä. Pitkää ja pätkää, enimmäkseen laihaa miehenroiklaletta. Nuo rosvon eväät kun ei paljon kaikistellen lihota.

Kuka oli pestautunut porukkaan jostakin sataman ilotalosta, joku oli karannut sotaväen ottoa, muutama oli siirtynyt rosvoporukkaan vallattujen laivojen miehistöistä enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti. Kellä minkinläista arpea missäkin. Pari käsipuolta, muutamalta silmä tai korva pois. Olipa yksi jalkapuolikin. Ainoa rivistä, jolla jalka ei tutissut, se puujalka.

 

”No niin, tässähän se perkele on, missäpä on jätkän korvarengas ?”

 

”Ei minulla ole korvarengasta ollut sen jälkeen, kun viime kesänä lähti koko korva siinä viljalaivan valtauksessa.”

 

”No voi pulut ja perseet, niinpä tietysti, ei korvaa, ei rengasta, niinpä tietysti.”

 

”Päällikkö, tulkaapas tänne, täällä taitaa olla korvapuolen asemesta rengaspuoli.

Mikäs se on pojan nimi ja milloinkas olet meidän porukoihin tullut.”

 

”Kylmä-Kallehan minä. Eikä minulla ole koskaan ollutkaan kuin yksi korvarengas. Etkös Pete itse muista, kun toissa vuonna valtasitte sen orjalaivan. Minä olin siinä puosuna. Ja kun silloin valtauksen jälkeen kysyttiin. Että kuka tahtoo lankulle ja kuka porukkaan niin minä halusin porukkaan. Ne orjathan

myytiin sitten aikanaan siellä Porneossa, jonne sen laivan oli määrä mennä.

Vaan katsoppas tuon Ventti-Villen korvaksia.”

 

”Ville perkele, eikö sinulle riittänyt, että korttipelissä meitä huijasit, pitikö sinun ruveta vielä rosvoksi ?”

 

”Enhän se minä muuten vaan kun tuo Klenkka-Tom houkutteli.”

 

Päällikön musketti jyrähti. Klenkka-Tom lopetti puujalalla klenkkaamisen iäksi.

 

”Vaan kun se oli tuo Klenkka se , joka kätki sen aarteen. Minun piti olla veneen luona vahtina, jottei laskuvesi vie sitä mukanaan. Se soudatti minulla veneen tuon Valasniemen taakse. Siinä se sitten tempasi arkun olkapäälleen ja lähti klenkkaamaan sen kanssa rantaviitaan. Minä kyllä koetin tähystellä, että minne se meni, mutta siinä kasvaa niin paljon kaikenlaista pöheikköä, ettei siitä mitään selvää saanut.”

 

”No voihan pulut perseet, sinuthan minun piti ampua. Ei se Klenkka kuitenkaan yhdellä jalalla kovin kauas sitä arkkua jaksanut eikä ehtinyt kantaa. Alappas kalppia veneelle. Lähdetäänpäs uudestaan soutelemaan. Pete, otappas pari miestä mukaan.”

 

Miesryhmä työnsi veneen vesille ja lähti soutamaan puolen mailin päässä olevan Valasniemen ympäri.

 

”Nyt on taas nousuvesi, mutta jossain näillä main se oli, kun rantauduttiin.”

 

”Ja taas pulut ja perseet, ei tässä nyt enää jäädä laskuvesiä oottelemaan. Kyllä sulla Ville muisti paranee, kun minä vähän sitä tällä sapelin kärjellä verestän.”

 

”Armoa, armoa, minkä minä sille voin, että silloin oli laskuveden aika. Enkä minä voi puhua sitäkään vähää minkä tiedän, jos minut tapetaan. Eikä se muisti verestämisestä parane, kun en minä nähnyt sen enempää kuin näin. Ja se Klenkka, vaikka oli jalkapuoli, oli niin vahva mies, etten minä uskaltanut sille vastaan panna, kun se komensi minut soutumieheksi. Arvelin, että kaipa se oli Klenkalle annettu käsky kätkeä aarre, kun muut eivät ole näkemässä.”

 

”Perseet ja pulut, vai käsketty kätkeä aarre. Kyllä minä itse olen aina aarteeni kätkenyt.

No, näytä  nyt se paikka, mihin kohti sinä sen Klenkan kanssa rantauduit.”

 

”Oliskohan ollut tuosta luodosta vähän paapuuriin päin.”

 

”Soutakaapas vene tuohon luodon kupeelle. Te kaksi jäätte veneelle vahtiin. Pete, lähdepäs mukaan tämän Villen kanssa maihin.

No niin, Ville, näytäpäs nyt mihin suuntaan se Klenkka sen arkun kanssa meni. Olikos sillä lapio tai hakku tai joku muu työkalu mukanaan arkun hautaamiseksi?”

 

”Ei sillä muuta ollut kun airo, sen se otti mukaansa. Minä ensin ihmetelin, että mitä se sillä, luuliko se, että minä karkaan sillä aikaa kun se on sitä arkkua kätkemässä. Sitten minä arvasin, että se tarvitsee sitä airoa kaivamiseen, kun ei muutakaan työkalua sattunut mukaan.”

 

”Pulinat pois ja ala kalppia”.

 

”Kalpinhan minä.”

 

Päällikkö, Pete ja Ville kahlasivat rantaviitaan.

Nousuvesi oli kuitenkin huuhtonut kaikki jäljet. Ei edes Klenkan puujalan painalluksia erottunut rantahiekasta.

 

”Voihan perseet ja pulut minkä tempun se Klenkka perkele teki. Ja ilkesi vielä kuolla, kun minä sen ammuin. Olis nyt ennen kuolemaansa sanonut minne se sen aarteen kätki.

No, pannaanpas tämä Ville tuonne rantaluolaan muistelemaan, jos vaikka sattuisi jotain mieleen palaamaan. Vaikkapa tuo aikaa myöten muisti paranisi.”

 

Niin joutui Ville vangiksi luolaan.

 

Silloin tällöin hänet kiskottiin sieltä esiin kaivelemaan rantahiekkaa sieltä missä saattoi olettaa Klenakan suurin piirtein liikkuneen aarretta kätkiessään.

Mutta hyvin oli Klenkka kätkönsä laatinut. Aarre pysyi piilossa.

Ja olisi varmaankin pysynyt ikuisesti, mutta sittne tuli paikalle uudet etsijät.

 

                                  *****************

 

Merirosvoja oli alettu etsiä sotaväen voimin, sillä emämaa tarvitsi siirtomaista tulevia toimituksia rahoittaakseen käynnissä olevaa sotaa Vanhalla mantereella.

Lopulta etsijöitä onnisti.

 

 

”Laiva näkyvissä !”

 

”Missä suunnassa ?”

 

”Paapuurissa, tuon saaren rannalla. Laguunissa.”

 

”Minkälainen laiva ?”

 

”Se on…. se on se ! Se on  Risuparran Musta Kotka !”

 

”Kaikki miehet asemiin, suunta saarelle ! Jokohan lopultakin löytyi Risuparran Mustan Kotkan Tuulenpesä ? Tuolta se ei kyllä pääse enää karkuun. Tuuli on sille vastainen. Tuli loppu seitsemän meren kauhulle, lopultakin.

Ampukaa varoituslaukaus !

Mitä hittoa, sehän nostaa purjeet ja lähtee purjehtimaan päin saaren rantaa ? Aikooko Risuparta ajaa laivansa kallioille kun näkee, ettei enää tällä kertaa pääsekään pakoon tuolla kevyellä Mustalla Kotkallaan. Mutta eihän se nyt lentoon nouse eikä se maalla purjehdi vaikka siitä semmoisiakin juttuja liikkuu. Keulatykit valmiiksi !”

 

                                  ***************************

 

 

”Sotalaiva horisontissa !”

 

”Antaapa poikien koettaa, katsotaan miten äijillä naamat venähtää !

Purjeet ylös ja keula kohti kanavaa !

Saavat solttupojat ihmetellä miten Musta Kotka pyyhkäisee maata myöten. Tällä tempulla ne on ennenkin jäljittäjät karisteltu kannoilta. Oli siitä yhdestä orjalastista sekin hyöty, että saatiin kaivettu kanava tuosta niemen poikki. ”

 

Musta Kotka kääntyi lahdella kohti saaren rantaa. Sieltä lähti maastoon taitavasti naamioitu kanava, jota myöten laiva pääsi niemen tyven poikki saaren taakse avomerelle. Eikä Mustaa Kotkaa ollut vielä kukaan tavoittanut avomerellä.

Kun se oli eksyttänyt jäljittäjänsä suuntasi se joko toiseen piilopaikkaansa tai jatkoi saalistustaan, tuo seitsemän meren kauhu. Kapteeni Risuparta kurkunleikkaajineen.

 

                                  ************************

 

”Totta jumaliste, rantaa päin se suuntaa. Tuossa on nyt joku jekku tekeillä. Äkkiä suunta tuohon niemen kärkeen. Ei hitto, sehän kaartuu tuolla takana vielä pohjoiseen. Jos Risuparralla on joku juoni jolla se pääsee saaren taakse suoraan silloin se on auttamatta päässyt pakoon. Vaikka meillä on tykistöä enemmän se voittaa meidät nopeudessa.

Suoraan päin !

Keulatykki, tulta Risuparran purjeisiin !

Kun kotkalta on siivet poikki ei se paljoa lentele !”

 

”Pannaanpas erikoislatinki, sillä yltää jo tuonne asti, tavallinen kuula ei vielä kanna kuin osan matkaa.”

 

Keulatykki jyrähti. Mustan Kotkan isopurje repesi riekaleiksi. Laivan vauhti hidastui silmin nähden.

Seuraavat laukaukset repivät Mustan Kotkan purjeet tuulessa liehuviksi riekaleiksi.

Laiva pysähtyi kokonaan.

 

”Käännös styyrpuuriin ja täyslaita !”

 

Täyslaidallinen jyrähti. Musta Kotka vavahti, syttyi palamaan ja räjähti.

 

”Se oli sen Kotkan viimeinen lento ja Risuparran karvan kärvennys. Tuosta tuskin jäi ketään eloon. Mutta mennäänpäs tuonne lahden perälle ja lasketaan ankkurit. Tarkistetaan jäikö Kotkalta pesään munia.”

 

Sotalaiva rantautui. Siitä läksi kolme miehitettyä laivavenettä soutamaan lahden perälle.

Veneiden kokat tömähtivät rantahiekkaan ja sotilaat nousivat maihin tarkistamaan Risuparran piilopaikkaa.

 Jouko jakaantui etsintäpartioihin. Yksi venekunta ryhmittyi rannalle suojaamaa veneitä mahdolliselta hyökkäykseltä. Laivan tykit oli suunnattu rantametsään.

 

”Täällähän on varastokatoksia, mutta kovinpa on päässeet varastot vähiin. Tuossa näyttää olleen kaivettuna ruutivaraston paikka.

Mutta missähän ne on ne Risuparran ryöstösaaliit ?

Mitäs variksenpelätintä sieltä raahataan ?”

 

”Sir, tämä mies löytyi tuolta niemen takaa luolasta. Laivassa olleet olivat kaikki kuolleet joko jo räjähdyksessä tai sitten palaneet laivan mukana. Laivan hylky tukkii koko sen oikotieksi kaivetun kanavan. Se kanava selittää sen Mustan Kotkan maalla purjehtimista koskevan tarinan.

Nyt tarvittaisiin tulkkia ja välskäriä. Tätä miestä on pidetty vankina varmaan jo ties miten kauan. ”

 

”Kyllä minä puhua osaan ja puhettanne ymmärrän mutta antakaa hyvät ihmiset vettä ja ruokaa. Minä kerron sitten kaiken.”

 

Mies sai mitä pyysi ja tarvitsi.

 

Illalla mies vietiin laivan kapteenin kuulusteltavaksi.

 

”No niin. Kukas te olette ja miten olette joutuneet Risuparran saarelle ?”

 

”Sir, minä olen vain yksi tavallinen laivamies. Risuparta hyökkäsi meidän laivamme kimppuun vuosia sitten, ryösti sen ja poltti. Minut ja pari muuta pakkovärvättiin Risuparran joukkoon. Joko lankulle tai laivaan. Ja niin minä sitten olin jonkin aikaa Mustan Kotkan miehistössä.”

 

”Osallistuitteko ryöstöihin ?”

 

”Sir, se oli joko lankulle tai laivaan.”

 

”Niinpä, niinpä. Mutta mikäs teidät sitten tuonne luolaan telkesi ? Vai tuliko lankku sittenkin mieleen ?”

 

”Sir, se on sillä tavalla, että kyllä rosvo on rosvollekin rosvo. Yksi sitten ammuttu mies pakotti minut mukaansa kätkemään Risuparran ryöstösaaliin omaan kätköönsä. Ja tätä kätköpaikka ne rosvot sitten koettivat saada selville monella tavalla. Sir, jos katsotte tätä kättä niin siinä ei ole kaikkia sormia. Jos vilkaisette minun selkääni niin näette siellä melkoisia juormuja. Virtahevonnahkainen ruoska. Vasemman korvan lehteä ei tuuli enää leyhyttele.  Ja jos menette tuonne nimen taakse, niin siellä on erinäisiä kaivantoja, jotka minut pakotettiin kaivamaan. ”

 

”No missä se aarre sitten on.”

 

”Sir, jos minä olisin sen löytänyt niin te ette enää olisi löytäneet minua.”

 

”Eipä varmaan, niinpä niin. Mutta tiedättekös te sitten, missä se rosvokaverinne kätkemä aarre  sitten on ?”

 

”Se voi olla, että se ammuttu mies kätki sen laskuveden aikana meren pohjalle. Nousuvesi huuhtoi sitten kaikki jäljet pois. Minä olin sillä venemiehenä. Ei se sitä kovin kauas ehtinyt raahata. Airon se otti mukaansa. Minä olen tässä nämä vuodet siellä luolassa miettinyt, missä se kätkö voisi olla. Ja on minulla siitä oma arvaukseni.”

 

”Ja mikähän tuo arvaus sitten on. ?”

 

”Sir, jos minä olisin itse yrittänyt kätkeä semmoista arkkua rantahiekkaan, niin minä olisin laittanut sille selvän merkin, varsinkin jos olisin kätkenyt sen paikkaan, johon nousuvesi nousee. Semmoisen merkin, jota vesi ei vie mukanaan.”

 

”Ja mikähän tuo semmoinen merkki sitten olisi, jaa taidanpa arvata, merkki jota vesi ei vie mukanaan, niinpä tietysti , kivi, tavallinen rantakivi ! Mutta miksi nuo rosvot ei keksineet ruveta kääntelemään rantakiviä ?”

 

”Sir, kyllä niitä käänneltiin, mutta pidin tarkan huolen siitä, että kiviä käänneltiin vain nousuveden aikana. Sitä helpotti se, että koko muu rosvoporukka oli ollut umpihumalassa yhden laivan ryöstön jäljiltä, kun tuo kätkö tehtiin. Vaikka jouduin minä jonkun kerran kaivelemaan paikkoja laskuvedenkin aikana, mutta silloin, en lähtenyt siihen suuntaan, mihin muistelin sen kätkijän siitä veneeltä klenkanneen. Ja niillä rosovilla oli aina välillä niitä rosvohommia, niin että ne eivät ehtineet sitä aarretta myötäänsä etsimään. Eikähän se ollut kuin yksi raudoitettu arkku, jonka vahva mies jaksoi kantaa olallaan. Mutta siitä minne muut saaliit on kätketty, ei minulla ole tietoa, kun olin vankina siellä luolassa. Voihan olla, että Risuparralla oli muitakin kätköpaikkoja kuin tämä saari.”

 

”Niinpä, niinpä. Mutta lähdetäänpäs nyt sinne kätköpaikalle. Jos neuvotte sen kätkön, voidaan teidän rosvotyönne antaa anteeksi.”

 

Vanki ja kaksi laivaveneellistä miehiä soudettiin satamalahdelta niemen ympäri. Mukaan oli varattu hakkuja, lapioita ja pitkiä teroitettuja seipäitä.

Veneet rantautuivat niemen takana.

”Näille seuduin me silloin tultiin. Ja se klenkka lähti kävelemään tuohon suuntaan, tuon kumpareen taakse. Siellä se sitten viipyi tovin. En uskaltanut lähteä sitä seurailemaan. Se oli äkkipikainen mies ja sillä oli sapeli ja pistooli mukanaan. Mutta ei se nyt kovin kaukana ole ehtinyt käymään. Ja menihän siltä jokin aika siihenkin kaivamiseen. Vaikka vaha mies se kyllä oli. On se voinut hyvinkin kääntää jonkin kiven paikoiltaan. Kaivanut siihen sitten vähän kuoppaa lisää, pannut arkun kuoppaan ja hiekkaa siihen päälle ja sitten vyöryttänyt kiven takaisin paikoilleen.”

 

”Aletaanpas etsiä. Seiväsmiehet, aloitatte tutkimalla seipäillä kivien alustoja. Tähän kumpareen juurelle muodostetaan ketju. Kaksi miestä jää veneelle. Huudatte sieltä, kun ketju katoaa näkyvistä. Se kätkijähän ei näkynyt sinne veneelle ? Onkos vene nyt siinä kohdassa, mihin aikanaan rantauduitte ?”

 

”Sen minkä muistan niin kyllä se tuossa piti olla. Tuo kumpareen laki oli linjassa veneen perästä kokkaan.”

 

”Liikkeelle. Lapio -ja hakkumiehet seuraavat seiväsmiehiä. Kun seipäissä kolahtaa, aloitatte kaivamisen. Kivi on aina ensi siirrettävä sivuun. Se voi muuten pudota kuoppaan ja rikkoa alle jäävän arkun.”

 

Miesketju lähti liikkeelle. Aurinko paahtoi paljaalta sinitaivaalta. Tuuli oli tyyntynyt. Hiki kirvelsi miesten silmissä. Ketju eteni hitaasti vasen laita vesirajassa ja oikea lähellä rantametsän reunaa.

Pehmyt hiekka rahisi miesten jaloissa ja sihisi seipäiden varsissa, kun niillä tunnusteltiin kivien alustoja.

 

”Täällä kalahti jotakin.”

 

”Siirretäänpäs se kivi siitä sivuun. Horiop !

Ja lapiot ja hakut liikkeeseen !”

 

”Täällä tuntuu myös olevan jotain kovaa kiven alla.”

 

”Ja täällä kans´!”

 

”No ei kai niitä nyt joka paikassa voi niitä aarrearkkuja olla. Kaivetaan nyt ensin nuo kaksi kohtaa. Otetaan sitten se kolmas jos ei noista löydy mitä etsitään.”

 

”Vois perskeles, täällähän on vain toinen kivi tämän maan päällä olleen alla.”

 

”Se oli maho reikä. Entäs tämä toinen ?”

 

”Kaivetaanhan vielä vähän lisää . Otappas sillä hakulla tuosta tuota tiukempaan pakkautunutta maata.”

 

”No täältä löytyy vain uppotukki. Onhan tämä jo vähän sinne päin kun on puuta. Eikös se arkku ollut puusta ?”

 

”Mitäs siellä on siellä kolmannessa kolahduksessa ?”

 

”Kiveä kiven alla.”

 

”Niinköhän tässä etsitään turhaan. Missäs se on se vanki ?

Oletkos nyt aivan varma, etteivät rosvot ole jo löytäneet sitä arkkua ?”

 

”Tuskinpa nuo minua enää olisivat hengissä pitäneet, jos olisivat sen jo löytäneet.”

 

”Voi olla, voihan olla. Jatketaan nyt vielä sitten siihen asti kunnes tuo nousuvesi alkaa palata. ”

 

Rannalle nousi ajan myötä etsijäin kaivama hiekkakasa toisensa jälkeen. Kuoppien pohjalla oli kiviä, juurakoita, ajopuiden kappaleita ja kaikenlaista aaltojen ja tuulten kuljettamaa roinaa.

Etsijöillä alkoi jo into olla lopussa.

 

”Saa kai tässä jumaliste kaivaa vaikka koko rantahiekan ympäri. Mitähän noihin kuoppiin istutettaisiin, jottei tämä maanviljelys ihan hukkaan menisi ? Meriheinää, rantaruohoa ?”

 

”Pulinat pois, vaikka turhaltahan tämä alkaa näyttää. Otetaans vielä tuon vinossa kasvavan palmun kupeella oleva kivi ylös. Jos olis vaikka palmu ja kivi se oikea merkki eikä pelkkä kivi.”

 

”Kyllä täällä jotakin tuntuu kiven alla olevan. Työnnäpäs toinen seiväs sieltä vastapuolelta.”

 

”Tämä ottaa kans kiinni johonkin.”

 

”Lapiomiehet tänne !”

 

”Kammetaan ensin tämä kivi sivuun, ottakaas kiinni sieltä toiselta puolen. ”

 

”Ei nyt helevetissä yksi mies ole voinut ilman apuja tällaista kiveä vieritellä.”

 

”Jospa se kaivoi sen kuopan tähän kiven viereen ja vyörytti sitten kiven tähän päälle.”

 

”Eihän täällä ole muuta kuin tämmöinen litteä laattakivi.”

 

”Nostetaanpas vielä sitä laattaa.”

 

Ja siellähän se lopultakin oli !

Vettynyt, musta kulmistaan rautaheloin vahvistettu tammiarkku, kansi päällystetty ohuella tummuneella metallilevyllä. Arkun kummassakin päädyssä oli vahvat metalliset kantorenkaat.

Kaivajat pujottivat köydet renkaisiin. Arkku nostettiin varovasti kuopasta ja siirrettiin hieman sivuun.

 

”Nyt kun olis avain niin nähtäisiin mitä on oikein saatu kaivettua. Hakkumies, kampeapas sillä hakun terällä tuosta lukon kohdalta. Lyökääpäs toisella hakulla tuohon raossa olevan hakun sakaraan”.

 

Merivesi oli kaiketi ajan myötä ruostuttanut lukkoa. Pienen kilkuttelun jälkeen arkun kansi ponnahti auki.

 

”Mitä helvettiä, eihän täällä ole mitään aarretta ! Nahkapusseja ja saviruukkuja, jokin putken pätkä kaiken rojun päällä !”

 

Tosiaankin. Eipä kimallellut arkussa kulta ja timantit.

 

Putken pätkä osoittautui lähemmin tarkasteltaessa umpinaiseksi vesitiiviiksi metallilieriöksi.

 

 ”Tämän saa puosu avata laivassa.  Eiköhän sillä semmoisiakin työkaluja ole että saa putken auki, jos ei muuten niin katkaisemalla.

Mitäs näissä nahkapusseissa on, avataanpas tästä pari.

Pelkkää tomua, vai onko tämä kultahiekkaa, eihän tämä paina paljon mitään. ”

 

Etsijöille jäi arvoitukseksi, mitä tuo muutamassa nahkapussissa ollut jauhe oli.

Joku miehistä uskaltautui maistelemaankin. Kieltä kirveli. Silmät alkoivat vuotaa vettä.

Parissa nahkapussukassa oli jonkinlaista ohueksi silputtua ruohoa, yhdessä oli vaaksan mittainen ohut putki, jonka päähän oli tiiviisti kiinnitetty jonkinlainen ontto koppaosa.

Mutta löytyihän lopulta muutamasta pussista helmiä, timantteja ja kultaisia kaulakäätyjä.

 

”Entäs nuo saviruukut, mitä varten viiniruukkuja on pantu aarrearkkuun. Avataanpas tuosta varovasti yksi. Päästään maistamaan vuosikertaviiniä.

Mitä hittoa, eihän täällä ole kuin sekaisia narunippuja, mitä ihmettä nämä voivat olla ?

No, otetaan mukaan, jospa näille jokin selitys löytyy.”

 

Etsijät palasivat veneille. Nousuvesi alkoi jo huuhtoa rantaa. Veneet soudettiin laivalle.

Miehet nousivat kannelle. Arkku nostettiin ylös veneestä.

 

”Sir, tässä tämä nyt on. Kyllä ne tuon vangin puheet pitivät paikkansa ainakin tämän arkun osalta, mutta ei siellä kyllä mitään kovin isoa aarretta ollut. Jonkin verran helmiä ja timantteja ja jokunen kultakoru. Mutta enimmäkseen kyllä aivan tarpeettoman tuntuista rojua.”

 

”Jaaha, jaaha, no nostetaanhan se tästä kannelta tuonne kajuuttaan ja katsotaan tarkemmin.”

 

Arkku siirrettiin kajuuttaan ja nostettiin siellä pöydälle. Kapteeni avasi kannen.

 

”  Eipä täällä tosiaan kullat kimalla eikä hopeat hohda. Mikäs tuo putki on ?”

 

”Sir, se on umpinainen, pitää varmaan olla jotain työkaluja, jotta sen saa auki.”

 

”Viekääpäs se puosulle ja käskekää avata. Mitäs näissä nahkapusseissa on ?”

 

”Sir, vilkaisimme paria, yhdessä oli jotain kirpeää tomua, yhdessä jotain heinää ja yhdessä tämmöinen outo kapistus.”

 

”Näytäpäs tänne. Missäs se oli se heinäpussi, jahah. Tuokaapas minulle tulineuvot.”

 

”Sir, tarkoitatteko todella tulentekovälineitä ?”

 

”No vaikka palava kynttilä, sekin riittää.”

 

”Sir, mitä hittoa…?”

 

”No, minä olen kuullut, että tuolta uudesta maasta saadaan sellaista outoa ainetta, jota sanotaan tupakaksi. Se on jonkinlaista ohueksi silputtua ruohoa ja alkuasukkaat ja nykyisin jotkut eurooppalaisetkin polttavat sitä piipuksi sanotulla kapineella.

Tuo kapistus voisi olla se piippu ja tuo ruoho sitä tupakkaa. Sitä savua polttaja vetää sitten hengitykseensä ja saa kuulemma ylimaallista nautintoa. Kokeillaanhan nyt, jos vaikka tämä olisi sitä tupakkaa ja tuo se piippu.

Siinähän se kynttilä jo onkin. No niin, pehkuja koppaan, varsi suuhun ja tulta pehkuihin ja imaisu.

Voi helvetti, kröyh, hitto, vettä ja äkkiä ! Tähänhän tukehtuu ! Jos tämä on nautinto niin oudothan on himot !

Kokeilepas perämies, no miltä se maistuu ?”

 

”Sir, kun tätä imaisee varovasti vähän kerrallaan, tuntuu, kuin hengitys jotenkin tasaantuisi ja olo tuntuu muuttuvan pehmeän raukeaksi. Ehkä tähän voisi tottuakin, jos jonkin verran harjoittelisi. Pahaltahan se maistuu ensimmäinen viinaryyppykin, mutta pullon pohjallahan maku yleensä aina paranee.”

 

”Katsotaanpas näitä muita pusseja. ”

 

Kapteeni avasi parin pussin sulkijanauhojen solmut ja kaatoi pussien sisällöt pöydälle.

 

”Onhan täällä sentään jonkinlainen aarrekin !”

 

Pöydällä kimalsi kasa helmiä ja toinen timantteja.

 

”Sir, yhdessä pussissa, joka avattiin, oli koruja.”

 

”Taitaahan tästä sentään hakupalkoille päästä. Mitäs noissa saviruukuissa on, viiniäkö ?”

”Sir, tuossa joka avattiin oli vain  omituisia narunippuja. Niistä ei kyllä kostu kaula eikä kurkku.”

 

”Avataanpas vielä nuo pari muutakin. Kumma juttu, erivärisiä narukimppuja roikkumassa jonkinlaisesta pienestä kannatinorresta. Ja naruissa solmuja siellä täällä.

Onkohan tästä ollut tarkoitus tehdä jokin kangas. Kovin on kyllä olematon kooltaan. Vai olisiko jotain koristetilkkuja ? Onko nämä jääneet kesken kudonnan ?

No, olkoot nyt toistaiseksi.

 Missäs se on se putki ? Onkos puosu saanut sen auki ?”

 

”Sir, ei tämä ota auetakseen. Kokeilin tähän kaikkia työkaluja, mitä pakista löytyy. Tämä on jotain erikoisen kovaa metallia. Vaikka kalkuttelin ja viilasin sitä eri puolilta, ei siihen jäänyt minkäänlaista jälkeä. Eikä se taida olla mikään putki. Ei ainakaan kuulunut minkäänlaista onttoa kuminaa koputtaessa. ”

 

”Näytähän tänne. Hei katsokaas, kun valo sattuu tuohon kylkeen, niin eikös loista jonkinlainen uurteinen kuva ? Antakaapas se kynttilä tänne.

Siinähän on kuin käsi, jonka etusormi osoittaa ympyrjäistä täplää, muut sormet ovat nyrkissä.

Tarkoittaakohan tuo, että tuota täplää pitää painaa ?

Ja onhan tuossa vielä toinenkin kuva. Siinä on aivan ilmeisesti tämä rulla ja sitten aaltoja ja rulla ikään kuin upotetaan noihin aaltoihin. Ei kai sitä ole tarkoitus heittää mereen ?”

 

”Sir, jospa se tarkoittaa, että rulla pitää kastella. Jos se on kuivana kivikova mutta pehmenee kostutettuna.”

 

”Voiskohan tuo sitä tarkoittaa ? Tuokaapas vesiämpäri.”

 

”Sir, tarjositpas vettä he huudahtivat että tässä sitä on.”

 

”No niin nyt se on vedessä. Ei tapahdu mitään. Jaa, mutta pitäisköhän sitä painaa tuosta täplän kohdalta. Sama tulos.”

 

”Sir, siinä kuvassahan oli aaltoja. Jospa sen pitää olla merivettä.”

 

”Ja minkähän takia ? No ämpäri yli laidan ja merivettä tilalle.

No, niin katsotaanpas nyt.

Jumaliste, sehän alkaa hehkua vihreää valoa ! Ja tuo täplä tuossa sormen edessä sykkii sinisenä.

Kukas siihen uskaltaa sormensa tupata ? Perämies annapas se piippu, jos olet jo tarpeeksesi tupakoinut.

 

”Sir, kyllä tämä tällä erää jo riittää. Tässähän tämä. Mutta kylläpä jäi suuhun semmoinen muheva savun maku. Voisi vaikka ruoan jälkeen makustella uudestaan.”

 

”Jätetäänhän se tupakointi nyt tuonnemmaksi, ties vaikka se savustaa keuhkot piloille, jos sitä savua alkaa alituiseen henkeensä kiskoa.

No niin, täpätäänpäs nyt tällä piipun kopalla tuohon siniseen vilkkuvaloon.

Voihan tervatut pamput ja rasvatut rattaat !

Sehän olikin rullalla ollut käärö, hyvä kun juuri ja juuri mahtui tähän pöydälle.

Ja nyt siihen pinnalle muodostuu hehkuva kuva !

Ja tuossa vasemmassa reunassa on rivissä noita samalaisia narunpätkiä kuin noissa saviruukuissa. Tai niiden kuvia.

Mikäs tuo kuva on ?

Kartta tähtitaivaasta ? Mutta eiväthän tähdet tuollaisessa asennossa ole ?”

 

”Sir, jospa se tarkoittaa eteläistä tähtitaivasta ?”

 

”Hetkinen, niinpä voisikin olla, tuo kuvio tuossa kyllä muistuttaa jonkin verran Etelän ristiä, mutta mikäli nyt äkkiä muistan, niin kyllä se risti siellä taivaalla paljon enemmän ristiltä näyttä kuin tuossa olkoon nyt vaikka karttakuvassa.

Hei tuossahan tuikkii tuosta rististä alavasempaan punainen valopiste.

Painetaanpas sitä.

Uusi kartta ! Tämähän pyörii ! Onko se pyörivä kuva maapallosta ?

Mutta eiväthän mantereet tuollaisessa asennossa ole, noin lähellä toisiaan. Ja tuossa keskellä Etelä-Atlantiahan on iso manner tai olisko tuo valtava saari.

Ahah, ylälaitaan jäi pienoiskuva tuosta edellä olleesta tähtitaivaan kuvasta.

Ja tuolla vilkkuu taas punainen pistevalo.

Ja reunassa on taas noita solmunaruja.”

 

”Sir, tarkoittaisivatkohan nuo solmunarut jonkinlaista kirjoitusta tai numeroita, koordinaatteja.”

 

”Jhaam, se voisi olla hyvinkin mahdollista. Jos tuo vilkkuvalo näyttää jonkin paikan sijainnin noin suurin piirtein ja nuo narukimput antaisivat sitten tarkan sijainnin.

 Kokeillaanpas nyt tuota punaista vilkkua.

Ja taas uusi kartta !

Tuo voisi muistuttaa aika paljon Etelä-Amerikkaa.

Aivan , tuossa yläreunassahan pyörii tuon edellisen kartan maapallo.

Kyllä tämän pitää olla Etelä-Amerikka.

Onkos reunassa narukimppuja, kyllä vain. Ollaan siis kartalla !

Löytyykös täältä punaista vilkkua ?

Ahah, tuossahan se tuikkii.

Matkataanpas eteenpäin ja painetaan vilkkua.

No nyt tuli jo maastokartta. Meren rannalta lahden pohjasta lähtee punaisena vilkkuva kiemurainen viiva. Se johtaa tuonne vuoristoon. Ja siellä on taas punainen vilkkupiste.

Olikos tässä näytössä solmunaruja, aivan oikein.

Ja painetaanpas taas vilkkua.

Nyt päästiin kaupunkiin ! Ja minkälaiseen ! Katuja , taloja, ilmeisesti kivestä tehtyjä,

ja tuossa valtaisa pyramidin näköinen rakennelma. Nyt se vilkkuvalo on tuossa pyramidin kohdalla.

Mennäänpäs rakennukseen sisään, noin.

Tultiinpa valtaisaan saliin ! Ja kupolissa tuo sama tähtitaivaan kartta kuin tuossa ensimmäisessä kartassa.

Nyt on vilkkuvalo tuolla salin perällä. Mitähän sieltä löytyy ?

Voi pojat ja porsaat ! Mikä tuo ?”

 

”Sir, se hohtaa kuin kulta, mutta mikä se tosiaankin on ? Onko se valtava kumollaan oleva lautanen, tai kaksi lautasta päällekkäin, ylempi ylösalaisin alemman päällä kuin kantena.”

 

”Nyt se merkkivalo on tuon mikä tuo nyt on, olkoon vaikka lautanen, sen päällä.

Aukeaakohan lautanen ?

Ohoh, tuo yläosahan painuu tuon alemman sisään !

Ja tuossahan on jonkinlainen ruorirattaan kuva. Oliskohan tuo jonkinlainen kulkuneuvo?

Nyt muuten loppuivat vilkut.

Tultiinkohan jo perille ?

Eli tarkoittaakos tämä olla jonkinlainen kartta, jonka avulla suunnistetaan etsimään tuo eriskummallinen lautanen ?

Hei, mitäs tälle kartalle nyt tapahtuu ? Sehän kiertyy takaisin rullalle. Tarkoittaakohan tämä sitä, että kaikki kartat on nyt katsottu ja laite palaa taas kuljetuskuntoonsa ?

 

”Sir, toistetaanko koe ?”

 

”Tuokaapas se vesiämpäri. Jos sitä pitää kastella merivedellä, jotta se käynnistyy.

No, niin. Kyllä vain. Esitys alkaa alusta !

Kukahan tämmöisen on osannut laatia ?”

 

”Sir, kuulin kerran yhden kauppiaan kertovan, että hän oli kaukana idässä nähnyt itsestään valaisevia lamppuja. Ne oli valmistettu kahdesta metallilevystä, jotka oli upotettu jonkinlaiseen nesteeseen. Lamput hehkuivat päiväkausia ilman minkäänlaista muuta käyttöainetta.”

 

”Jos idässä on osattu valmistaa tuollaisia lamppuja niin ehkä joku jossakin on osannut valmistaa tällaisen itsevalaisevan kartan. Maailmassa on niin paljon kummallisia asioita, ettei yksi ihmisikä riitä niiden kaikkien kokemiseen.”

 

”Sir, mitäs tuolle kartalle nyt tehdään ? Lähdetäänkö etsimään kartan osoittamaa paikkaa ?”

 

”Pitäisi varmaankin jonkun osata tulkita noita solmukirjoituksia. Muuten voi olla enemmän kuin hankala löytää tuota lahtea jostakin Etelä-Amerikan rannikolta. Niitä voi olla siellä useampia kuin yksi, kaksi tai kaksisataa tai kaksituhatta.

Ja kun se tähtitaivas vielä ainakin osaksi oli erilainen kuin tämä nykyinen. Mitähän sekin tarkoittanee ? Liikkuvatko nuo ikuiset tähdet tuolla taivaankannella jonnekin nykyisiltä sijoiltaan vai ovatko ne joskus ennen olleet eri asennossa ja sitten siirtyneet nykyisille paikoilleen ?

Jos tähdet todella liikkuvat, niin mikä on se voima, joka niitä liikuttaa ?

Vai onko kartta vain jostain syystä virheellinen ?

Mikä on tuo manner tai saari tuossa Atlantilla, jossa nyt aaltoaa rannaton meri ?

Hjaahajaah ! Luovutetaan vain koko arkku karttoineen kuninkaalle. Päättäköön Hän sitten, onko aihetta lähteä etsimään tuota kultaista lautasta tai mikäpä tuo patsas nyt sitten lieneekään.

Ja sepähän se on meidän sotilaiden velvollisuuskin.

Päättäköön kuningas myös vangin kohtalosta.

Otetaanpas nyt jo kurssi kotisatamaan. Päästään ilmoittamaan Risuparran lorun lopusta ja nostamaan siitä luvattu palkkio.”

 

 

                                                   ************

 

Myötäiset tuulet toivat Risuparran kukistajat muutamassa viikossa kotisatamaan.

Arkku sisältöineen luovutettiin kruunun varojen haltijalle.

Miehistö sai sovitun palkkionsa. Vangille myönnettiin armahdus. Kuningas katsoi hänen jo kärsineen luolavuosinaan riittävän rangaistuksen rosvontöistään, joihin hänet oman kertomansa mukaan kaiken lisäksi oli kuolemalla uhaten pakotettu.

Arkussa ollut putki tai kartta ja siihen liittyvät narukimppuja sisältäneet saviruukut vietiin yliopistoon tutkittaviksi.

Vuodet ja vuosisadat kuluivat.

Moni tutkija vietti unettomia öitä koettaen miettiä ratkaisua kartan esittämään arvoitukseen.

Mutta kartta esitti vain tuikkivat kuvansa eivätkä narukimput puhuneet kellekään mitään.

Maailma tuli tuntemaan Egyptin pyramidien salaisuudet. Hieroglyfejäkin opittiin tulkitsemaan.

Ihminen valloitti mielestään avaruudenkin, kävi Kuussa ja tuli takaisin.

Keski -ja Etelä-Amerikasta löydettiin muinaisia kaupunkeja ja niistä pyramideja muistuttavia rakennuksia.

Mutta ei löytynyt kartan esittämää kaupunkia ja rakennuksia.

Narukimput tuntuivat pitävän salaisuutensa ikuisesti.

 

                                 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

II  JAKSO

 

 

 

 

 

QUIPPUJEN ARVOITUS

 

 

 

 

Jahah, tänään pitäisi sitten Veerushkan tulla tänne framille ja aloittaa työt.

Mitähän jos panisin tytön pikku testiin, ennen kuin päästän varsinaiseen aineistoon käsiksi.

Siksi toiseksi, se homma on vasta aineiston keruuvaiheessa ja semmoisen homman voi hoidella suurimmaksi osaksi toimistohenkilökunta. Internetin selaus, kirjastokäynnit, viranomaisten tiedot, Ilmatieteen laitoksen aineisto ja sen sellaiset.

Mikäs se olisi napakka testi ?

Mutta sehän katseli silloin haastattelussa käydessään niitä Ainon antamia kieliromppuja ! Pannaanpas tyttö kiinni kieliin. Alkaa seuloa niitä kopioita ja tilaan Ainolta senkin lopun aineiston ja vielä vaikka sieltä ulkomailta hologrammivideon siitä putkilosta ja niistä saviruukkujen sisuksista. Äkkiähän ne sellaisen aineiston tänne mailaavat.

Annapas soitallan heti sille Ainolle, että panee tilauksen vetämään sinne ulkomaille.

 

Tuossahan tuo onkin numero muistissa, non niin !

Täällä Sepe, oletko  se sinä itse ?”

 

”Oikein arvattu, jokos sinulla on Veera polvella ?”

 

”Lähestyy, lähestyy, ensin polvella sitten povella, mutta oli minulla ihan asiaakin.

Arvelin panna sen Veeran ensi alkuun pikku testiin.”

 

”Hyi, hyi mikä tuhmeliini poikamies villikko Sepe -susi !”

 

”No kyllä minä nyt näitä työasioita tarkoitan.

Kuule, saisitkos sinä miten pian tilattua sen koko kippuaineiston hologrammivideolla putkineen ja pusseineen sieltä ulkomailta?

Veera saisi näyttää taitonsa tällä alalla aivan uudenlaisen tehtävän kanssa.”

 

”Minäpäs soitallan sinne tältä tietämältä. Kuulehan, jos siitä nyt alkaa kehittyä jotain tolkullista tulosta, niin annapas vinkkiä.

Voisin vaikka pistää siitä pienen pätkän tuohon väitöskirjani johdantoon tai lectio praecursikseen. Olis ainakin jotain sellaista, mitä ei ole aiemmin ainakaan näin laajasti tutkittu.”

 

”Kiitokset liikeavusta. Ja jos siitä alkaa jotakin kehittyä, niin minäpä ilmoittelen. Heissulivei !”

 

”Sama itselles, mikäs unohtui ?”

 

”Että mitä? Unohtui ? Ai niin, anoppimuori, terveisiä Liinukalle !”

 

”Taitaa jo ulkomaan tummakulmat viedä muistin ja mielen sekaisin kun ei mies enää muista aiempia puheitaan !”

 

”Hmpphrph !

 

No, nyt soi ovisummeri, hitossako se nappi taas tässä pöydällä muun rojun seassa pyörii ?

Sisään sisään, siitä ne on muutkin tulleet !”

 

”Tuuleen, tuulen, hyvee hoomenta hera Sepo Ilmari !”

 

”No voihan hitto, sehän onVeera eikä kukaan pojista, tarkoitan hyvää huomenta,

olettekin aloittaneet jo kieliopinnot. Istukaa olkaa hyvä.”

 

”Kiitos, anteeksi häiritsinkö jotenkin ?”

 

”Ei suinkaan, ei suinkaan. Odotinkin Teitä jo. Oli tuossa pieni puhelu välissä. Ja onneksi olkoon vielä kerran valinnasta ja tervetuloa taloon.”

 

”Kiitoksia.”

 

”Niin, siinä työsopimuksessa on alussa pieni koeaika ja siihen liittyen eränlainen testityö.

Sen varsinaisen projektin esivalmistelut ovat jo alkaneet. Firmamme voitti tarjouskilpailun ja tekninen henkilöstö kokoaa parhaillaan tilaajan kanssa aineistoa  varsinaisen työn aloittamista varten.

Ajattelin, että testityönä voisitte ainakin alustavasti perehtyä siihen kieliaineistoon, joka silloin haastattelun yhteydessä sattui olemaan täällä esillä.

Laatisitte vaikka raportin siitä, mitä erilaisia tietoteknisiä ongelmia tehtävään liittyy, minkälaisia sovelluksia siinä tarvittaisiin, olisiko mahdollisesti jo käytettävissä joitakin ratkaisumalleja ja ellei ole niin minkälaisia malleja ongelman ratkaisuun tarvitaan. Paljonko siihen menisi resursseja, työaikaa, rahaa, henkilökuntaa etc.

Alustavaa aineistoa on minulla jo tässä hmjaam jossakin. Lisää on tilattu ulkomailta ja saataneen varsin pian.”

 

”Sopii minun puolestani. Mielenkiintoista ! Olen juuri ilmoittautunut aikuisopiskelijain suomen kielen kurssille, ehkäpä tuosta kurssistakin on hyötyä tässä testityössä.”

 

”Otetaanpas tästä tätä aineistoa ja siirrytään tuonne Teidän tulevaan työtilaanne tuohon käytävän toiselle puolelle.

Projektimme henkilöstö on sijoitettu tänne samalle käytävälle. Joudumme varmasti pitämään paljon kokouksia ja henkilökohtaiset tapaamiset ovat muutoinkin osoittautuneet loppujen lopuksi kaikkein parhaaksi keinoksi silloin kun kehitellään jotain uutta sovellusta. Teoria ”aivotihentymän” tehosta on ihan totista totta elävässä elämässä. Kyllähän se puhelin soi ja posti kulkee ja maili vilahtaa ja verkkokin surisee mutta ei se tehokkainkaan tekniikka ole vielä pystynyt tähän mennessä kehittämään niin älykästä konetta, että se korvaisi täysin inhimilliset kontaktit.

Saanko tiedustella, miten asunto - ja muut käytännön asiat ovat järjestyneet ?”

 

”Päätin ottaa pienen riskin ja ostin itselleni omistusasunnon tuolta meren rannalta hieman sivummalta.

Täkäläisen lainsäädännön mukaanhan vakituisen omistusasunnon voi myydä jo vuoden päästä verovapaasti. Olettaisin että asuntojen arvot ainakin säilyvät ennallaan ja todennäköisesti nykysuhdanteessa vain nousevat.

Moottoritietä sieltä hurahtaa tänne  toimistolle autolla  alle puolen tunnin. Minulla onkin juuri saapunut satamaan oma autoni. Täällähän ei autoa kannata ostaa tuon täkäläisen käsittämättömän autoverotuksen takia.

Uskoisin, että tulen oleskelemaan täällä ainakin tuon yhden vuoden, tarvittaessa vaikka free lancerina.

 

 

                                  **************

 

 

 

 

Ja siitä alkoi Veeran urakka Kumia Oy:ssä.

Aineisto ulkomailta saapui parin päivän sisällä. Tekijä pääsi työhön kiinni.

Parin viikon päästä oli ensimmäinen välipalaveri. Testityöhön oli alustavasti sovittu käytettäväksi kuukausi.

Siinä ajassa arvioitiin varsinaisen projektin aineiston olevan jo koossa ja alustavasti esikäsitelty. Sitten siirryttäisiin urakoimaan sitä täydellä teholla koko ryhmän kanssa.

 

Testin välipalaveri toi kuitenkin mukanaan pienen yllätyksen, joka muutti aiempia suunnitelmia.

 

”No niin, miltäs kielet näyttävät näin alustavan tutustumisen perusteella ?”

 

”Mielenkiintoista. Olen tässä alustavasti jo tutkinut ja vertaillut eri kielten frekvenssisanakirjoja.

Niiden ohjelmistoja voisi varmaankin käyttää pohjana noiden quippujen eri merkkien vastaavanlaisen sanakirjan laadintaan.

Nuo merkit voidaan tyypitellä vastaavalla tavalla. Parametrien valintaa täytyy vielä harkita. Lähtökohtina voisivat olla hologrammikuvista ilmenevät läpileikkauskuviot, solmujen sijainti toisiinsa nähden, nauhojen värit, nauhojen sijainti kannatinorressa, solmujen lukumäärä nauhaa kohden ja ehkä vielä muutama muu usein toistuva tuntomerkki.

Näin saatu ”quippufrekvenssisanakirjaa” verrattaisiin sitten muutamaan nykyisen andikielen sankirjaan.

Olen tehnyt tällaisen vertailun suomen kielen ja parin andikielen frekvenssisanakirjojen osalta. Rinnakkaisuuksia ilmeni jonkin verran. Kun näitä sitten analysoitiin tilastollisesti, tulin siihen tulokseen, että kyseessä oli vain tilastollinen sattuma. Kyseiset kielet eivät siis ole edes sukulaiskieliä. Frekvenssianalyysihan todentaa mm. tämän seikan varsin selvästi niinkin kaukaisista kielistä kuin suomi ja unkari, suomi ja siperiassa puhuttavat muutamat kielet puhumattakaan nyt jo niin ilmeisistä sukulaisuuksista kuin suomi ja viro tai ruotsi ja saksa.

 

Toinen mahdollisuus on kokeilla tuota vanhaa ”kiinalaisen huoneen” systeemiä.

Kun tietokoneella on tallennettuna tuo ”quippusanakirja” tehdään sille kysymyksiä tuon sanakirjan mukaan ja katsotaan, mitä se vastaa. Tällaisia kyselyohjelmia löytyy varmaan tuolta tietotekniikan alkuajoilta jostakin1980-luvulta, ehkä jo aiemmaltakin ajalta. Ne voisi muokata käyttämään quippuja. Kun kysymys olisi myös selkokielisenä, kertyisi siitä vähitellen ihan oikea ”quippusanakirja”.

 

Yksi tutkimussuunta voisi olla myös, että vertailtaisiin näillä eri menetelmillä saatuja tuloksia.

Tuo parametritietojen keruu on kyllä varsin suuri urakka. Samaten nuo erilaiset vertailut.

Mutta jos käytettävissä olisi erittäin tehokkaita tietokoneita, niin uskon, että jotain saataisiin aikaan.

Tai saataisiin edes sellainen tulos, että kyse ei olekaan kielestä vaan jostakin muusta.”

 

”Mikähän muu se sitten voisi ? Matonkudontaohje, pitsinnypläystä vai kenties jonkinlaista kirjanpitoa ?

Onhan se monella vieläkin tapana laittaa nenäliina solmuun, kun pitää muistaa jokin erikoisen tärkeä asia. Vaikka on kaikenlaista taskukommunikaattoria ja muistuttajaa.”

 

”Niin, yhtenä mahdollisuutena kävi mielessäni sekin, että kyse onkin matematiikasta, lukujen muistiin merkitsemisestä eri tarkoituksiin.

Esimerkiksi kalentereita. Andien asukkaathan ovat olleet varsin eteviä tähtien tuntijoita.

Ja niinkin arkinen asia tulee mieleen, että kyseessä ovat ehkä hallitsijoiden tarpeisiin laaditut veroluettelot. Muistelen, että monet muinaisista löydetyistä asiakirjoista ovat olleet juuri veroluetteloita tai väestöluetteloita sotaväen ottoa varten.

Ja voihan olla niinkin, että merkeissä on sekä numeroita että kieltä koskevia merkkejä. Vielä nykyäänkin on joissakin yhteyksissä käytössä noita roomalaisten kirjainmerkkisiä numeroita.

Pitäisi vain tietää, milloin merkkejä on käytetty matemaattisessa mielessä, milloin taas kielen muistiin merkitsemiseen, tai hankalimmillaan molempiin.”

 

”Hjaam, varsin mielenkiintoista, ja minulla kun vielä on sekin veto vetämässä.

Antaisikohan talo siitä projektin supertietokoneen käyttöajasta jonkin verran tähän tarkoitukseen?

Voisihan sitä perustella vaikka yliopistollisen tutkimuksen sponsorointina pr - mielessä.

Ja sitä paitsi, hittolainen, tämähän kävisi jonkinlaisesta esitestistä siihen sääennustushommaan !

Siellähän joudutaan samalla tavalla määrittämään summaton joukko erilaisia säätyyppejä ja niiden muutoksia sun muuta, kun ruvetaan tekemään pitkän ajan ennustusohjelmia !

Kuulehan sie Veerasein, taisit osata suoraan kultasuoneen !

Tällehän vois pitää jo vaikka pienet harjakaiset !”

 

”Mitä minä kuulen, mitä se tarkoittaa tuo sieveerasein ? Tuommoista sanaa ei ole vielä olla minun suomi kurssi?”

 

”Tuota noin, minä vähän innostuin noista alustavista tuloksista, mutta olisiko mahdollista, että voisimme keskustella asiasta hieman laajemmin vaikka pienellä päivällisellä  ? Oletteko jo ehtinyt tutustua suomalaiseen ruokakulttuuriin?”

 

”Onko sellaista olemassa ? Ainakin nämä työpaikkamme ravintolan annokset ovat niin yksitoikkoisia ja - anteeksi nyt vain - mauttomia, että aloin jo muutaman päivän jälkeen valmistamaan itse myös lounaani. Mikrossa lämmitetyt omat eväät ovat toki jotain muuta kuin tuo tusinatavara.

Pelkään, että tuollainen ruoka pian vie minusta kaiken minun tempperamenttini - onko se suomi - sana puhti ?”

 

”Vähän sinne päin. Minä tunnen kyllä joitakin ihan oikeita ravintoloita, joista löytyy myös ulkomaalaista hyvinkin temperamenttista ruokaa suomalaisten lajikkeiden lisäksi.

Sopisiko Teille, että tapaamme vaikkapa tuossa 19.30 ?”

 

”Tämä on suuri kunnia, kiitoksia, onpa jännittävää nähdä mikä on suomalainen temperamentti. Siis tänään 19.30.”

 

”Mistä voi noutaa Teidät ?”

 

”Joudun pistäytymään ennen tapaamistamme kaupungilla, mutta palaan sieltä vielä asunnolleni.”

 

”Mutta voisinko noutaa Teidät kotoanne, jos se Teille sopii ?”

 

”Ah, kiitoksia. Odotan Teitä.”

 

 

Ja sitten Sepe- sutta vietiin. Illan mittaan unohtuivat bitit mutta tulivat tutuiksi petit.

Heti alkuun oli Veeruska tarjonnut pienet alkudrinkit kotonaan.

Ja kiitellyt kovin kauniista kukkakorista samalla katsellen mietteliäästi  siinä olleita ruusuja ja lausunut itsekseen pienen runonpätkän jollakin oudolla kielellä.

Sepon hämmästynyt katse oli saanut vastaukseksi vain viipyvän, tumman mietteliään katseen varjoisten silmäluomien alta.

 

Seppo tunnettiin ravintolassa aiempien vaativienkin asiakkaitten isäntänä. Talo pani parastaan.

Alkupalana oli savustettua siikaa kevyen valkoviinin kera.

Mutta sittenpä kävikin niin, että Veronica pyysi kutsumaan paikalle talon kokin.

Seppo oli varautunut tarjoamaan jotain perinteistä kotimaista.

Veronica kertoi kuitenkin haluavansa tarjota isännälleen pienen yllätyksen.

Kokki kuunteli tarkkaan osin ranskankielistä selostusta siitä, mitä häneltä tilattiin.

Joidenkin oudonkuuloisten mausteiden kohdalla kokin kulmakarvat katosivat liki päähineen sisään. Paljon oli tuo ranskalainen herra maailmaa nähnyt ja kovin arvioiva oli se katse, jonka hän loi Sepe-suteen. Mitä lienee mietiskellyt mielessään. ”Siinä viedään nyt vaaleeta pohjolan poikaa noilla eväillä iltaa myöten vielä sellaista kyytiä, että yö käy lyhyeksi.”

Viinilista tutkittiin vuosikertojen puolelta. Pullon korkkaus oli ollut kunnossa, sai kaataa.

Tilaukset saapuivat pöytään.

Olihan Seppokin jo ehtinyt maailmaa kiertää ja monenlaisia makuja tutustella ja tunnustella.

Mutta tämä oli kuitenkin jotain aivan uutta ja erilaista.

Lautaselle oli annostelu jotain vaaleaa, kevyttä lihaa, ilmeisesti jotakin lintua. Lisäkkeenä näytti olevan paprikaa ja jotain viherkasvia.

Varsinainen yllätys olivat lihan kera tarjotut tummat riisit ja kastike. Ilmeisesti riisit oli haudutettu jonkin mausteen kera. Ja toinen hieman erilainen mauste oli kastikkeessa. Mausteet täydensivät sopivasti toisiaan mutta jättivät kuitenkin sijaa vielä lihan omalle maulle.

Aluksi tuntui, että ruoka oli hyvin kevyttä ja pehmeää, vain paprikan antoi pienen lämpöisemmän henkäyksen.

Valittu pehmyt, täyteläinen punaviini lisäsi miellyttävää rauhaisaa tunnelmaa.

Jonkin ajan kuluttua alkoivat  kitalaki ja kielen tyvi kuitenkin hiljalleen lämpiämään. Vähitellen levisi tuo lämpö, muuttuen hiljalleen yhä tulisemmaksi, koko suuhun. Lopulta hehkuivat jo huuletkin lähes tuskallisen mutta nautinnollisen lämmön tunnussa. Sama lämpö ja lisääntyvä liekehtivä tunne levisi sitten myös vatsaan ja koko olemukseen.

Tässä vaiheessa Veronica kutsui tarjoilijaa ja tiedusteli tältä Sepolle tuntematonta viinimerkkiä. Tarjoilija pahoitteli ensin, ettei hän valitettavasti pysty nyt palvelemaan asiakastaan. Mutta sitten hän näytti muistavan jotakin, pyysi anteeksi, otti kännykkänsä ja soitti lyhyen puhelun.

”Minulla on ilo ilmoittaa, että pyytämänne juoma saapuu tänne kymmenessä minuutissa, muistin juuri, että eräs ystäväni kertoi tuoneensa tilaamaanne viiniä pienen erän ulkomaanmatkaltaan. Uskallan ilmoittaa kokkimme puolesta, että talo tarjoaa sen teille aterianne kunniaksi. Hänellä ei vielä Suomessa työskennellessään ole ollut tilaisuutta ja iloa aiemmin valmistaa tämäniltaisen aterianne kaltaista vaativaa makutaidollista luomusta. Madamoiselle on varmaankin matkustellut laajalti ja omaa harvinaisen laajan kokemuksen keittiötaiteen vaativimmistakin mestariluomuksista.”

Ja sama yleiskielellä.

 

Sepe- susi tunsi, että hän on maalaispoika syrjäkulman takakorvesta. Eikä maailmaa kiertänyt nörttiekspertti, joka joskus oli kehastellut tutuille tuntevansa ainakin seitsemän maanosan keittiöt etu - ja takaperin. 

Veronican arvoituksellisessa hymyssä tuntui Sepon silmissä häilyvän jo seitsemän hunnun tanssin untuvaiset unelmakevyet harsomaiset liinat.

 

Taksi toi tilatun viinin pakkauksessa viileäksi jäähdytettynä.

Se helmeili korkeakantaisissa laseissa, jotka helähtivät  sointuisasti, kun pari hiljaa kilisti lasejaan.

Sepon piti sanoa siinä vaiheessa jotain, mutta hänen sanansa katosivat Veronican tummien silmien syvyyteen.

 

”Herra Seppo, kotimaassani on tapana, että jos nainen tuntee aterioineensa todella hyvin ja on tyytyväinen seuralaiseensa, hän voi ehdottaa tälle, että häntä saa kutsua etunimeltä. Kuinka se on täällä teillä ?”

 

”Anteeksi, kuinka ?

Ohom, se olisi minulle suuri kunnia. Meillä sanotaan, että maassa maan tavalla. Minä tunnen olleeni vieraanasi minulle oudossa mutta niin kiehtovassa maassa.

Niin, jos saan puolestani ehdottaa, minä olen sitten tästä eteenpäin Seppo, ilman sitä herraa.”

 

 Seppo ja Veronica, tai Veronica ja Seppo. Kutsuttakoon heitä sitten kummin tahansa.

 

Tarjoilija rykäisi hillitysti parin pöydän ääressä.

Ja rykäisipä vielä uudestaan.

Lopulta Seppo havahtui isännän velvollisuuksiinsa.

 

”Niin ?”

 

”Kokkimme ehdottaa jälkiruoaksi oman reseptinsä mukaan valmistamaansa parfaita. Hän uskaltaa olla sitä mieltä, että näin erinomainen ateria vaatii täydennyksensä juuri siihen sopivan jälkiruoan.

Hän on jopa tohtinut valmistaa sen jo odottamaan aterianne päättymistä ja  henkilökohtaisena kiitoksena osoittamastanne harvinaisesta keittiötaidon kunnioituksesta haluaa tarjota sen teille itse ja omalla kustannuksellaan.”

 

Kokki saapui pöydän luo parfaiden kera.

 

Taksin tuoma viini ja parfai olivat ilmeisesti samaa suurta makunautintojen perhettä. Ne täydensivät toisiaan kuin Veronican tummat silmät Sepon sinisiä.

Vaikka parfai olikin kylmähkö, ei se kuitenkaan hävittänyt pääruoan erityisten mausteiden tuntoa kokonaan. Aterian kaikkien makujen sinfonia tuntui edelleen nauttijan aistimuksissa kuin musiikin synnyttämä jälkikaiku.

 

Pieni raukeus alkoi hiljalleen kuitenkin hiipiä Sepon olemukseen. Niinpä hän ehdottikin varovasti.

 

”Saisiko Sinulle olla vielä kahvi ja jotain sen kera?”

 

”Ah, kiitos se virkistääkin nyt sopivasti.”

 

”Tarjoilija, vielä kahvit ja kahvin kera ehkä olisi hyvä ottaa jotain siihen sopivaa?”

 

”Jos saan ehdottaa, talon mustaa mokkakahvia ja sen kera kellaristamme löytyvää Renaultia herralle ja mademoiselle meiltä löytyy erittäin hyvää viime vuosisadalta olevaa margot`n vuosikertaa.”

 

”Kiitos, sopii, luotan talon taitoihin, kuten huomaatte, tässähän alkaa olla kyse jo peräti maamme maineesta.”

 

”Jos tilanne menee jo niin tarkalle, niin silloin ehdottaisin vielä herralle jotain, joka kruunaa iltanne. Sikäli kuin pitkän ravintolakokemukseni perusteella ymmärrän arvoisan daaminne makua ja hänen eksoottisen kotimaansa tapoja niin varmaankin konjakin kanssa olisi herralle paikallaan talostamme löytyvä sopivan kypsä, pehmeä puolipitkä havannalainen. Iltanne jatkuu vielä varmaankin miellyttävissä merkeissä edelleen. Tuo sikarin aromi yhdessä kahvin, konjakin ja daaminne margon kanssa on sitä varten juuri oikea yhdistelmä.”

 

”Mistäpä arvasitte, että olen juuri taas kerran lopettanut sikarinpolttolakon?”

 

”Uskallan sanoa, että tunnen herran aiemmista käynneistänne. Sikari on usein kuulunut illan päätökseen.”

 

Savuja tempoi kuin ketun häntiä, tuo Sepe-susi hännäkäs.

 

Ja Veronica !

 

”Seppo, olet yllätyksiä täynnä ! Mistä arvasit, että sikarin aromi oli juuri sitä mitä vielä kaipaisin täällä kylmässä Pohjolassa. Se palauttaa mieleeni lapsuuteni kotoisan lämmön ja sen tummat illat, joissa vanhojen herrojen sikareiden tuoksu leijaili meidän lasten  herkkiin neniin, kun isäni seurusteli salongissaan vieraidensa kanssa.

Oh, anteeksi, en suinkaan tarkoita, että sinä olisit vanha herra!

Mutta meidän maassamme vanhatkin herrat saattoivat ylpeillä sikariensa lisäksi suurella perheellä.”

 

Olipa vähällä ettei sikari luiskahtanut Sepellä suuhun väärin päin !

 

Vihjailikohan tuo Veeran pahus jotakin, häivähti Sepon raukeassa mielessä.

Sepä vielä selvitetään illan mittaan !

 

Lasku tuli aikanaan. Sen mukana tuli lisäksi äskeisen aterian ruokalista tekstattuna hopeisin antikvakirjaimin tummalle pohjalle.

Alla oli kokin omakätinen signeeraus.

 

”Tunnen lopultakin olevani täällä kuin kotonani. Siksi pyysin kokiltamme muistoksi tästä ihanasta ateriasta sen ruokalistan. Kotimaassamme on joskus tapana menetellä näin, kun palvelu on ollut täydellistä.

Kiitos Sinulle Seppo !

Hyvän aterian kruununa on hyvä seura !”

 

Seppo maksoi laskun. Euroinakin siihen löytyi useampia numeroita.

Mutta hyvähän on aina hintansa väärti.

 

Taksi tuli ravintolan ovelle.

Pari sijoittui takapenkille.

 

”Hyvää iltaa, ja minnehän ajettaisiin tällä kertaa, yökerhot alkavat jo availla oviaan ?

Taitaa kuitenkin olla nyt herralla sellainen samba - neito jo omasta takaa, ettei nuo tyttöpaikat tule kyseeseen?”

 

Tuttava taksari oli vilkaissut Sepon daamia tuntijan ilmein.

 

”Nyt sinä Virtanen olet kerrankin oikeassa, mutta sanopas nyt vanha kettu, mikä se paikka sitten olisi ?”

 

Tässä vaiheessa Veronica puuttui tilanteeseen.

 

”Ilta on ollut niin ihana, että haluaisin säilyttää sen muistoissani. Jollet pahastu, niin voisimmeko jo ajaa minun kotiini.

Voimme siellä ottaa pienen yömyssyn kaikessa rauhassa.

 

Ne yökerhot ovat kuitenkin aina niin meluisia paikkoja. Ja onhan meillä huomenna taas ihan tavallinen arki odottamassa.”

 

”Etpäs arvannut Virtanen tällä kertaa.

Tämä seuralaiseni haluaa jo kotiin nukkumaan.”

 

”Nukkumaan, nukkumaan, ajetaan, ajetaan ja saanko osoitteen ?

Ahaa, sinne kultahammasrannikon kupeeseen !

Mutta olettekos Te muuttaneet asuntoa sitten viime näkemän ?”

 

”Tämä on kyllä tämän daamini osoite, saatan hänet jo kotiin.”

 

”Aivan, aivan.”

 

Taksi kaarsi Veronican asunnon pihaan. Seppo maksoi laskun.

 

”Soitan sitten, kun matka jatkuu. Kiitoksia ja hyvää yötä.”

 

”Hyvää yötä ja kiitoksia. Hyvää jatkoa.”

 

Taksi teki u - käännöksen ja suuntasi takaisin keskikaupungille.

 

Seppo ja Veronica menivät sisään rivitalon päätyasuntoon.

Päällysvaatteet riisuttiin eteisen naulakkoon.

Veronica sytytti valot.

 

”Käy tänne olohuoneeseen. Pistäydyn tuonne keittiöön valmistamaan meille pienen yöpalan yömyssyn vahvikkeeksi.

Voit laittaa stereoista soimaan jotain sopivaa.”

 

Seppo siirtyi kirjahyllyyn sijoitettujen stereoiden luo. Hyllyn keskellä olevaan syvennykseen oli sijoitettu  suurehko öljyvärimaalaus.  Taulussa oli kuvattu mustapurjeinen laiva myrskyävällä merellä. Sen keulakannella seisoi hajareisin tumma harvapartainen kookas mies. Näytti seikkailukirjojen merirosvolta konkkaneniin ja korvarenkaineen.

Mies oli iskenyt laivan kanteen jalkojensa eteen kiinni leveäteräisen miekan, jonka kahvasta hän piti kiinni kaksin käsin.

Katse oli suunnattu tähystämään horisontin mustia myrskypilviä.

Seppo jäi ihmettelemään taulua ja unohti siinä samalla stereot.

Voisiko tuon taulun hahmossa olla jotain tuttua ?

Hitto, onkos tuolla rosvolla samanlaiset aavistuksen ulkonevat poskipäät kuin Veronicalla ?

Ja entäs tuo nenän kaari ?

Miehellä se oli selvästi kyömy konkero ?

Mutta eikös Veronicankin sivukuvassa vain häivähdäkin aavistus kaarevasta nenästä ?

Ja silmät ?

Miehellä synkät ja syvät, Veronicalla tummat ja pohjattomat.

 

”Ihailetko tauluani ? Ihmettelinkin, kun täältä ei kuulunut jo musiikkia.

Olen aina rakastanut merta.

Tuo taulu on kopio eräästä tunnetusta hollantilaisen mestarin maalauksesta.

Satuin näkemään sen kerran eräässä antikvariaatissa yhdessä pikkukaupungissa tuolla Kanaalin rannikolla.

Meressä on jotain ajatonta, ääretöntä, ehkä jotain jännittävää, joskus jopa suorastaan pelottavaakin.”

 

Seppo ei ollut mikään taiteen tuntija. Signeerauksessa ei kyllä näyttänyt olevan mitään mainintaa siitä, että taulu olisi kopio.

Ja antikvariaatista tai mistä tahansa. Tietty yhdennäköisyys jäi jotenkin häivähdyksenä Sepon mielen pohjalle. Mutta sinne se sitten unohtuikin, pitkäksi aikaa.

 

”Mutta ole hyvä, tässä hiukan suolaista ja sitten juomamme !”

 

Veronica oli tuonut huoneen pöydälle kaksi lautasta, joilla oli tummia  viinirypäleitä ja pieniä lihapalleroita.

Rypäleet olivat raikkaita. Lihapalleroissa tuntui hyvin lievänä sama erikoinen maku kuin illan pääruoassa.

Korkeakantaisissa laseissa helmeili vuosikertaviini.

Sointuva helähdys yhteen kilahtavista laseista.

 

”Entä musiikki ? Onko sinulla jotain toivomusta ?

Hyllystäni löytyy tosin varsin rajoitettu valikoima. Aivan kaikkia tavaroitani en vielä katsonut tarpeelliseksi siirtää tänne Suomeen.”

 

”Olkoon valinta Sinun, illan emäntä !”

 

Veronica siirtyi stereoiden luo. Hetken kuluttua huoneeseen alkoi kantautua hiljainen huilun ääni. Siihen yhtyi pian jokin outo jousisoitin. Sävelkulut kuulostivat pentatonisilta.

 

”Täällä kaukana maailmalla kaipaan aina toisinaan kotiani, minäkin. Silloin laitan aina soimaan tämän perinteistä kotiseutuni musiikkia sisältävän sikermän.”

 

Mikähän lienee ollut tuo kaukainen kotimaa ?

Musiikin pohjalla oli kaipauksen ohella hiljalleen kiihtyvä intohimoinen vire.

 

”Tähän sävelmään liittyy aina perinteinen kansantanssi.

Haluatko että esitän sen Sinulle, Seppo - san?”

 

Sen tanssin myötä hävisivät Veronican yltä kaikki seitsemän huntua, jotka Seppo jossain illan vaiheessa oli kuvitellut riisuvansa.

Mutta Veronican sängyn untuvapeiton alla oli lämmin olla alastomanakin.

Kaksin. Lämmittää toisiaan. Tuntea verensä lämmön ja toisen vartalon joustavat liikkeet ja veren kiihkeän kohinan linnunratojen kiitäessä kohti ajattomuuden mustaa aukkoa.

 

Hyvin valvotun yön jälkeen koittaa aina kuitenkin aamu.

Kännykän inisevä ääni herätti Sepon.

 

”Missäs helevetin vaiheessa minä tuon olen pannut päälle ? Kuka piru se siellä keskellä yötä metelöi ?”

 

”Milläs aikavyöhykkeellä se Sepe - susi laukkailee ? Viimeiset kaupungin juorut tietää kertoa, että sitä on lähdetty kapakista taksiin ja suunta on ollut itään ?

Pitäishän se orientissakin olla   jo luksus, täältä oksidentista Tane - duksus. Ja täälläkin on aurinko paistellut jo tuntitolkut.

Jotkut ovat jopa työmaallakin.

En minä sinua nyt niin ihmettele kun sitä on tottunut noihin poikamiesten oikkuihin mutta minnekäs sinä olet hävittänyt sen meidän uuden tummakulman? Vai onko  susi raahannut sen pesäänsä ?

Ja eikös meillä pitänyt olla se palaveri kello sillon ja sillon ?

Kello on jo kohta sitä ja tätä.

Satun tuossa töihin tullessa vilkasemaan sinne sinun kämppääsi, olis ollut yksi hyvä juttu villeltä, jonka satuin kuulemaan kunnanhallituksen pojilta kun selviteltiin noita hallituskuluja. Vaan ovihan jämötti lukossa!

Arvelin että olisko tämmöinen vanhan kaverin huolenpito joteskin tarpeen, jos on vaikka ulkomaan elävä kuinka ahistellu poikaparkaa.

Varsinkin kun kuulin tuolta toimiston viidakkorummuista, että sitä on oltu pitkän kaavan mukaisella ravintolaretkellä. Eikä ole nähty edes tutuissa yökerhoissa.

Kyllä sitä näin vanhana kaverina jo alkaa huolestua.”

 

”Voi helevetti, paljonko se kello nyt tosissaan on ? Hiton, hiton hitto !

Se palaveri alkaa puolen tunnin päästä !

Pidättele nyt sitä porukkaa jonkun aikaa vaikka niillä vilttihatustas vetäistyillä jutuilla, sullahan niitä riittää.

Otan taksin, olen siellä ihan heti tai ainakin puolessa tunnissa tai niillä main.

Missähän hitossa minä oikein olen ?

Piruako se tuo merirosvo mulkoilee tuolta seinältä ? Mitäs varten tässä matolla on kaksi patjaa ja yksi peitto ?”

 

”Tuliko Sinulle kiire?

Otahan ja juo tämä lasillinen. Sillä pääsee kyllä alkuun. Minä ajan autoa.

Jätetään ne patjat ja peitot siihen lattialle. Sinä yksi villi mies ! Tahtoo ensin kaiken sänky. Sanoo sitten minä tahtoo vielä isompi tila. Mennä lattia. Niin me sitten mennä. Mikä vika olla minun peti ?”

 

”Ei vika peti ei vika lattia. Nyt kiire. Alkaa palaveri, voihan perkele !”

 

”Mikä on tämä pjeerkkelle, jota te suomalaiset niin usein kutsutte?”

 

”Se on suomalaisten hevosten vanha yleisnimi.”

 

”No mutta nythän on olemassa jo auto jokaisella?”

 

”Se on yksi pitempi juttu. Kerron sen sitten joskus kun on aikaa.”

 

”Jospa minä kuitenkin hieman pyyhin noita sinun kasvojasi, parran voisit oikeastaan antaakin kasvaa. Ihana punainen sänki !

Oh ! tämän sinun paitahan on ryppyinen !

Minä lainaan sinulle tämän isäni vanhan college -paidan.”

 

Ja sitten mentiin.

Veronica ajoi ja Seppo istui.

Oli Veronica ajanut aiemminkin. Matka johon yleensä meni puoli tuntia ajettiin nyt kahdessakymmenessä minuutissa.

Siinä matkan varrella alkoi Sepon pää selviämään.

Vahvat oli voimat aamucocktailissa.

Jos lie ollut kova kulutuskin yön mittaan.

Syrjäsilmällä Seppo vilkaisi kuljettajaansa.

Ei merkkiäkään yön uuvukkeesta.

Vai olisiko silmäkulmassa sittenkin ollut pieni ryppy ?

 

 

Auto kaarsi firman parkkipaikalle. Porttivahti moikkasi vino hymy suupielessä.

 

”Sitäkö on saatu ihan oma kuski ?”

 

”Hrhöömh !”

 

”No olipas se nyt ärhäkällä päällä, hyvää huomenta neiti !”

 

”Huvaa huomenta, kaunis aamu tanaan, kuinka voitte ?”

 

”Mutta Tehän olette nopeasti oppinut suomea !”

 

”Kiitos kohteliaisuudesta, mita Seppo - herra sanoi ? Oli outo sana. Haluan oppia aina uusi sanoja.”

 

”Oikeastaan se ei sanonut mitään. Kiire sillä tuntui olevan.”

 

”Onko kiire se kun ei ole aika?”

 

”No vähän sinne päin.”

 

”Mita on sinnepain ?”

 

Tämän kieliopiskelun aikana oli Seppo jo pyyhältänyt sisälle ja rynnännyt hissiin.

 

”No, sieltähän se tuhlaajapoika jo tulee ja alle puolen tunnin soitosta. Helikopterikos sinut tänne lennätti ?”

 

”Melkein,  kiitos kuule Tane taas kerran liikeavusta. Missäs porukka ?”

 

”Pari poikaa taisi jo mennä tuonne neuvottelutilaan, eiköhän ne kohta tule loputkin.

Kuinkas kunto ?”

 

”Kuin virtahevolla aamu - uinnin jälkeen. Kyllä se tästä lähtee raksuttamaan.

Se Veera pitäisi myös kutsua palaveriin. Saa selostaa työnsä tämän hetken tilannetta.”

 

”Että niin mitä ?”

 

”No ei kun sitä testiprojektiansa. Siitä nimittäin saattaa poikia jonkinlainen työkalu tähän varsinaiseen savottaan. Analogioita ja sen sellaisia.”

”Sitäkös sitä oltiin testaamassa ?”

 

”Arvaapas !”

 

Palaveriporukka alkoi olla koossa.

Todettiin, että tarvittava aineisto oli pääosin jo saatu hankittua ja osin jo esikäsitelty.

Sitten pitäisi aloittaa varsinainen projektin sovellusten kehittely.

Tässä vaiheessa Seppo kutsui paikalle Veronican. Tämä selosti ryhmälle tekemäänsä testityötä.

Keskustelun jälkeen päätettiin, että Veronica jatkaa edelleen oman työnsä kehittelyä, koska siitä ilmeisestikin saataisiin jonkinlainen pienemmässä mittakaavassa oleva sovellus, joka pienin muutoksin saattoi olla modifioitavissa pääprojektin käyttöön.

Ratkaisusta päätettiin tiedottaa firman johtoryhmälle. Samalla oli tarkoitus pyytää johtoryhmältä lupa käyttää osa supertietokoneelta ostettavasta ajasta tuohon testisovelluksen kehittelyyn.

 

Kokouksen jälkeen Seppo soitti Ainolle.

 

”No Sepe täällä. Minulla olisi uutisia siitä quippuhommelista. Mitenkäs sulla inttäminen etenee?”

 

”Vauhti kiihtyy sikäli kun kuono häntää pakenee. Esitarkastus meni läpi ja painatuslupa on saatu. Kohta kai sitä päästään jo katsastamaan ihan päivämääriä.

Missäs sitä on muuten oltu viime aikoina ?

Yksi Maken kaveri väitti jonkun kaverinsa kuulleen, että sinun näköinen mies olisi ollut varmaankin ”liikeillallisella” tuolla tunnetussa viiden tähden ravintolassa. Jopa kuulemma oli herra öyhyyttänyt sikaria ! Ja viinipulloa oli rahdattu pöytään taksilla ! Vaan vastoin tapojaan ei herraa kuitenkaan oltu nähty kunnioittamassa yhtään yökerhoa läsnäolollaan.

Kumpikos se uupui, herra itse vaiko daami ?

Vaiko eikö kumpikaanko ?

 

”Mikäs kuulustelu tämä on ?”

 

”Kyllä tässä jo tyttärensä puolesta pitää hiukan huolestua. Ne on nuo ulkomaan tummakulmat semmoisia, että jos ne kerran iskevät kyntensä johonkin viattomaan poikamieheen, niin se on sen poikuuden menoa. Ja vie ne kai viallisenkin mukanaan jos sille päälle sattuvat.”

 

”Oikeastaan minä kyllä olin tällä meidän yhteisellä asialla.”

 

”Jos tuo on totta niin pitää kyllä olla hyvä selitys, että se menee läpi.”

 

”Elähän nyt anoppimuori in future ennen aikojaan läkähdy.

Juttu nääs oleepi nyt silleensä, että se tummakulma on testityönä ahertanut sen quippuhomman kanssa.

Meillä oli sitä koskeva välipalaveri ja se näytti niin mielenkiintoisia tuloksia, että päätin tarjota työn raskaan raatajalle hiukka huikapalaa urakan kunniaksi.

Homma lähtee sitä paitsi etenemään täällä talon sisällä edelleen. Uskon että talon johtoryhmä antaa sille siunauksensa. Siitä nimittäin voidaan saada apuja siihen meidän varsinaiseen pääurakkaan. Ja firma voi samalla sponsoroida tiedettä ja mainostaa itseään.

Eikä ole riskiä, että doopinkihommat sotkevat asiaa.”

 

”Mitäs siellä ravintolassa nautiskeltiin, sallittuja lisäaineita, vai ?”

 

”Eläpäs anoppimuori sotke selvää asiaa lisäaineilla. Haluatkos sinä ylipäätän kuulla, mistä on kysymys ?”

 

”Sen minä kyllä arvaan, mistä poikamiehellä  on ravintolassa kysymys hehkeän neidon kanssa.

Mutta tarkoitatko sinä todella, että se quippuhomma on lähtenyt etenemään ?

Jos siitä tulee tuohesta takkia, niin kyllä se yhden ravintolaillan arvoinen juttu on, vaikka sinä sen oletkin joutunut maksamaan.

Kerro nyt eläkä kakistele!”

 

”Kerron heti kun kuunnellaan.  Se tämä meidän Veera on testityönään päässyt siinä mukavaan alkuun. Voin lähettää sinulle sen väliraportin katsastettavaksi. Ota se Mauri - mörkö miehesi  hommaan mukaan. Siinä voi nimittäin olla kyse paitsi kieliongelmasta niin myös matematiikasta.

Veera nääs arveli, että merkit voivat tarkoittaa myös joissakin tilanteissa numeroita eikä vain sanoja tai äänteitä tai tavuja.

Saapi Mauri mittailla aineistoa sillä silmällä, että olisiko kyse myös jonkinlaisesta matematiikkaan liittyvästä merkkijärjestelmästä. Onpahan hänellekin siinä väitöskirjan pohjia, kun pääsee aikanaan hommaansa kunnolla kiinni.”

 

”Vai on se jo meidän Veera saanut semmosia aikaan. Voiskohan tuon meidän Veeran joskus nähdä ihan livenä. Tuntuu olevan niin erinomaisen ihmeellinen tämä meidän Veera.”

 

”Pitää kysyä häneltä itseltään.

Tosiaan, pikku palaveri ihan tuon projektinkin tiimoilta voisi olla asiaa. Kielitiede, matematiikka ja tietojenkäsittelytaidot voisi ollakin se tehonyrkki, joka lopulta murtaa salaisuuden.”

 

”Koetahan houkutella se Veera mukaan.

Annapas kun katsastan vähän tätä allakkaani.

Miten olis tuossa viikonloppuna taas pieni saunailta meillä kotona ?

Nähtäisiin tämä Liinukan kilpailijakin. Onko meillä enää mitään mahdollisuuksia tyttäremme kanssa vai joudummeko luopumaan suosiolla vävypojasta.”

 

”Voisinhan minä kääntyä islamin oppiin. Eikös siellä sallita neljä vaimoa yhtä aikaa ?”

”Pitihän se arvata ! Ahne poikamies haluaa hamuta kaiken mahdollisen !”

 

 

Saunaporukka kokoontui Miettisille. Seppo toi taas Liinukalle pelin levykkeellä ja kukkapuskan talon emännälle.

Veronica toi puolestaan pullon vuosikertaviiniä talon emännälle, isännälle pullon turvesavuista viskiä ja Liinukalle rasian suklaakonvehteja. 

 

”Menkää te pojat sinne saunaan saman tien. Me tässä järjestämme sillä välin pienen iltapalan valmiiksi pöytään.

Teillä siellä saunassa tahtoo kuitenkin sitä aikaa mennä aina muutaman oluen verran. Me tytöt sitten pinkaisemme ihan pikipäin vain pienellä huuhtelulla.

Onkos se Seppo tämä Veera aiemmin jo käynyt täällä Suomessa saunassa ?”

 

”Ei minun kanssa, jos ei sitten muuten. Kysy siltä itseltään. Vaikka voisinhan minä kyllä sitä opastaa.”

 

”Sinun opastukset kyllä tiedetään. Alkakaa vain ukot siitä jo painua pois haittana pyörimästä.”

 

”Kyllä se on Seppo sinun näköjään tyydyttävä vain minun karvaiseen naamaan tuolla lauteilla.

No, mennäänhän me tästä, otan tuolta vain pakasteesta pari vastaa juhlan kunniaksi. Saat sitten esitellä emäntä tuolle Veerukalle tämänkin vastan käytön.

Se tuo Seppo vois vaikka vielä ruveta tervalla kypsyttelemään ja siinä se meni ilta ja yökin yksin tein.”

 

”Katohan sananmuuntelijaa, jottako sauna viina ja terva ja silleesä. No kylvetään me pojat nyt kunnolla ukkoporukassa.”

 

”Onko Suomessa kaikissa taloissa tämä sauna ?

Olen kuullut siitä kaikenlaista. Ensin mennään saunaan ja sitten lumihankeen pyörimään tai avantoon uimaan.

Eikö se ole vaarallista ?

Niin isot lämpövaihtelut rasittavat sydäntä?

Voiko lämpötila todella kohota yli sadan asteen ?”

 

”Kyllä tuo kaikki pitää tietyllä tavalla paikkansa.

Mutta suomalaiset tottuvat saunaan jo lapsesta pitäen.

Kauan sitten lapset jopa synnytettiin saunassa.

Saunat olivat tuolloin niin sanottuja savusaunoja. Saunaa lämmitettiin sillä tavalla, että savu tuli lämmitysaikana saunaan sisälle. Se desinfioi kaiken ja lapsivuodekuumeet olivat Suomessa hyvin harvinaisia toisin kuin muualla maailmassa.

Aikuisen ensikertalaisen pitää toki aloittaa saunominen varovasti. Pitää ensin totutella pienemmillä lämpötiloilla ja vähän aikaa kerrallaan.

Ulkomaalaisten saunomisesta kerrotaan tällaista vanhaa juttua. He olivat kysyneet yksin saunaan mennessään, miten saunaan saa lämmintä tai jos siellä on liian kuuma niin vastaavasti kylmempää. Oli muka neuvottu, että pitää heittää kiukaalle kuuma vettä lämmintä varten ja kylmää taas jos haluaa viileämpää.

Minä sitten näytän tuolla saunassa, mikä virhe tuossa neuvossa on.”

 

”Äiti, äiti, saanko minä pelata tätä Seppo - sedän uutta peliä. Minä kävin saunassa jo eilenkin.”

 

”Saathan sinä. Mitäs ihmeellisiä kuvia siinä pelissä oikein on ?

Kukkia, lintuja, kaloja ja vaikka mitä ?

Mitenkäs sitä pelataan ?”

 

”Lintu etsii kaloja tuosta järvestä ja jos se saa kalan se syö sen ja kun se on syönyt kolme kalaa kasvaa järven rannalle valkoinen kukka ja kun se on syönyt kolme ja kolme ja kolme kalaa muuttuu kukka punaiseksi ja kun se on vielä syönyt monta ja monta kalaa muuttuu kukka siniseksi.

Ja kun se on syönyt kaikki kalat on järvi täynnä kukkia ja sitten ne kukat muuttuvat kaloiksi.

Ja sitten ne kalat alkavat lentää ja syödä niitä lintuja ja linnut muuttuu kukiksi

ja kun kaikki linnut on syöty on ilma täynnä kukkia.

Ja sitten ne kukat muuttuvat tähdiksi ja vaikka mitä.”

 

”Pelailehan sinä niin äiti laittaa pientä iltapalaa.

Pannaanpas tuosta jo piirakat uunin hiukka lämpiämään.

Sitten otetaan tuoretta silliä ja sipulia. Ja olisko keittää muutama pikku perunakin.

Tekaistaanpas sitten vielä kevyt salaatti. Tomaatti, kurkkua, paprikaa, katkarapuja, jokunen oliivi, muutama ananaksen pala, salaatin lehtiä, kastiketta kostukkeeksi.

Kanankoivet sitten tuohon sähkögrilliin.

Mitäs kahvin kanssa ?

 

Veronican oli seurannut emännän puuhastelua keittiössä.

 

”Mitä ovat nuo erikoisen näköiset pienet leivonnaiset ?

Miksi ne ovat noin - mitenkä se sanotaan suomeksi - lemmikkään - muotoisia?”

 

”Ne ovat vanha perinteinen karjalainen ruoka, nimeltään piirakoita.

Tämä muoto ?

Siitä on ikivanha hokema , että jokaisella emännällä on oma malli, jonka mukaan he piirakkansa leipovat.

Se nyt on niitä miesten juttuja.

Mutta kyllä piirakat tosiaan voivat vaihdella aika paljonkin ulkonäöltään.

On suurempia ja pienempiä, pyöreämpiä ja soikeampia, aukinaisia ja umpeen supisteltuja.

Kieltämättä siinä on ehkä jonkin verran sellaista seksistäkin piirrettä tuossa ulkonäössä. Varsinkin jos käyttää vielä vilkasta mielikuvitusta.”

 

”Suomalaisilla miehillä taitaa olla hyvin vilkas mielikuvitus.

Vaikka muuten he kyllä taitavat olla hieman hitaita. Mutta kestäviä.

Ymmärsinkö oikein, että lopuksi juomme myös kahvia ?

Voisin paistaa kahvin kanssa tarjotavaksi jotain pientä.

Teillä näkyy olevan erittäin hyvin varustettu maustehylly. Onko totta että tuossa on myös ginseng - juurta?

Siitäpä muistuukin mieleeni yksi mainio resepti, jonka sain eräältä tuttavaltani.

Täältä varmaankin löytyy jauhoja,  munia, tilkka kermaa, ruokaöljyä, tilkka rommia tai viskiä. Jotain hyvää juustoa jos vielä löytyy, niin siinäpä ne tarpeet alkaakin olla koossa. Jos vielä olisi yksi sitruuna.”

 

”Katsotaanpas, on, on ja on, ja sitruunakin on.

Mutta enhän minä voi panna vierastani töihin !”

 

”Mutta eihän tämä ole minulle työtä vaan rakas harrastus !

Olen aina pitänyt ruoanlaitosta ja kokoillut erilaisia reseptejä milloin mistäkin.

Ah hyvä ruoka hyvässä seurassa !

Se on yksi elämän parhaita asioita.

Onhan siinä kyllä tietysti sekin puoli, että joutuu sitten hikoilemaan kuntosalilla sen kaikkein parhaimman ruoan kaloreita tuskalla ja vaivalla.

Masokistista nautintoa.

Mutta onhan niitä reseptejä monenlaisia. Kaikista ei välttämättä kerry kaloreita, jopa päin vastoin.

Saanen varmaan lainata esiliinaa?

Kiitos !”

 

”Tässäpä tämä Maurin essu. Mauri ja Seppokin ovat innokkaita kokkeja kun sattuvat sille päälle.”

 

”Seppokin? Voi  ja minä kun jo luulin yllättäneeni hänet!”

 

”Kuinka?”

 

”Kertokoon itse, mokomakin huijari!

Minä tulen vielä kostamaan sille konnalle, ja se kosto tulee olemaan suloinen!”

 

”Kostamaan ?”

 

Se on yksi pitempi juttu. Mutta nyt uuni lämpiämään.”

 

Kun miehet tulivat saunasta oli pöytä katettu muutoin, mutta uunissa tuntui vielä olevan jotain lämpiämässä.

 

”Menkääpäs nyt tytöt saunaan. Me Sepon kanssa otamme tässä ootellessa yhdet kylmät oluet.

Ai, ai mitä herkkujahan onkaan luvassa !

Täällä on ilmassa sellaiset aromit, että raaskiiko makuhermojaan oluella turruttaakaan ?

Mutta jos ne nyt yhden kylmän huurteisen kestävät tässä ootellessa.

Mitäs olet mieltä ?”

 

”Yhdet ootellessa, mutta sitten varaudutaan jo pöydän tarjouksiin.

Mitenkäs se sinun väitöskirjasi kehittyy ?

Jokos se muuten Ainolla on inttämispäivä tiedossa ?

Pitää ruveta ajoissa varautumaan yleisökysymyksen tekemiseen.

Väriä väittelyyn ihan mannermaiseen tapaan !”

 

”Se Ainon päivä selviää ensi viikolla.

Kyllähän ne tässä alkaa olla pohjat koossa jo minullakin.

Rohveetan kanssa on mietitty jo jonkinlaista työnimeäkin.

Aiheen rajausta pitää vielä pohtia.

Se on se vanha riesa tässä kirjallisessa askartelussa.

Ensin ei tahdo löytyä aihetta. Sitten ei meinaa päästä millään alkuun. Ja sitten kun pääsee alkuun alkaa aihe alkaa paisua ja levitä joka suuntaan. Rönsyjä kehittyy enemmän kuin alaviitteitä sivun loppuun.

Sitten pitää vain kylmästi ruveta rapsimaan liikoja pois.

Siitä se sitten vähitellen hakee muotonsa.

Ensin historiallinen katsaus, minkälaisia lukujärjestelmiä on ollut käytössä.

Sitten pientä vertailu eri järjestelmien kesken.

Aiheen rajaus.

Ja sitten itse asiaan.”

 

”Mikäs se on sulla se itse asia ?”

 

”Näitä lukuteorioitahan minä olen pohdiskellut. Ja erilaisia merkintäjärjestelmiä. Alkulukuja. Äärettömän käsitettä ja sen määrittelemistä eri menetelmillä.

Eli puhdasta perustutkimusta.

Vaikka voihan se joskus perustutkimuskin poikia aikaa myöten ihan käytännön sovelluksiakin.

Aattelepas vaikka tätä nykyistä tietotekniikkaa.

Sehän pohjautuu vielä nytkin jonkinlaiseen binääri matikkaan.

Virta päällä, virta pois. Ykkönen, nolla. Plus, miinus.

Ja silleesä se tieto sitten merkitään ja sitten sitä ruvetaan vatkaamaan jos jonkinlaisissa vispilöissä.

Aatteleppas jos merkkejä vois olla käytössä useampiakin kuin nuo kaksi.

Mitä mahdollisuuksia se antaisi tietojen käsittelyyn ?

Lyhenisivätkö merkkijonot ja antaisko se sitten mahdollisuuksia suurempiin nopeuksiin ja tehoihin ?”

 

”Suurta on suuri tieto. Insinööri vaan tekee niin kuin hyväksi näkee.

Tuosta poikki, tuohon jengat ja jonoon ja sitten seuraava.”

 

”Semmoistahan se käytännön elämä.

 Sais kyllä se naisväki kohta jo alkaa tulla sieltä saunasta.

Tässä jo niin sylki suuhun kihoaa, että kohta pian siihen tukehtuu.

Liinukka, etkös sinä mennytkään saunaan?”

 

”En minä, kun tuo Sepe - sedän uusi peli on niin jännä ja kaunis.

Ja kun se täti sanoi, että katso uuni, uuni ei saa palaa.

Minä olen sitten pelannut ja katsonut uunia.

Eikä uuni ole palanut.

Mutta sieltä kyllä tulee ihan nami herkku haju.

Se täti teki semmosen paistoksen jonka se sitten pani sinne uuniin.

Se pani kyllä uuniin varalta vielä ajastuksenkin.

Jos en minä malta katsoa kun minä pelaan.”

 

”Vai on Veera - täti laittanut paistoksen uuniin muhimaan. On se vaan aika täti tuntuu tämä meidän Veera - täti.

Vai mitä sanoo Seppo - setä ?”

 

”On se, ja ootahan Mauri - mörkö kun Veera - täti esittelee sinulle muitakin paistoksiaan.

Nimittäin ja sillä näet. Saatpahan katsoa, että olisko siinä Veeran oletuksessa perää, että ne quippelot voisivatkin tarkoitta ainakin joissakin yhteyksissä myös numeroita.

Ainakin jotkut noista Keski - Amerikan intiaaneista olivat kehitelleet melko tarkkoja kalentereita ja hallitsivat  varsin pitkälle myös tähtitiedettä. Niillä oli noita tarpeita varten melko pitkälle kehittynyttä matikantaitoakin.”

 

 

”Terveisiä saunasta !”

 

”Terveisee saunaasta, meniko oikein ?

Ja kiitoksia myös !”

Ihana olo suihkun jälkeen. Toivottavasti minun hiukseni säilyivät suihkussa lakin alla jollakin tavalla.

Muta nyt minun täytyy ihan heti tarkastaa uunista minun paistokseni.

Tuoksu tuntuu kyllä jo sopivalta. Se saa hieman jäähtyä. Voisiko sen viedä hetkeksi parvekkeelle?”

 

”Kyllä se siellä parvekkeen pöydällä säilyy, kun pannaan kupu päälle suojaksi, etteivät linnut pääse nokkimaan. Annapas Make sieltä komerosta se tupperin kakkukupu. Se jolla on aina kuljeteltu kakkuja sun muuta, kun on tarvittu.”

 

Veeran paistos vietiin parvekkeelle jäähtymään.

Liinukka vietiin jo nukkumaan ja talonväki vieraineen nautti maittavan iltapalan.

Päästiin kahviin.

Parvekkeelta haettiin Veeran paistos.

Make kaatoi naisille laseihin tyrnilikööriä ja itselleen ja Sepolle pienet monnet - konjakit.

Sitten päästiin illan varsinaiseen asiaan.

Veronica selosti tutkimuksensa tähänastisia vaiheita ja arvioi mahdollisia tuloksia. Keskustelu käytiin yleiskielellä, sillä Veronican suomen kielen taito ei vielä ollut riittävän laaja.

 

”Olen melko varma siitä, että saan meidän talolta luvan jatkaa tätä testitutkimusta ja että saamme käyttää siihen myös supertietokoneelta ostettavaa käyttöaikaa.

Mitäs arvelet veli Mauri, voisiko noissa merkeissä olla kyse myös jonkinlaisesta numerojärjestelmästä?”

 

”Kyllä se mahdollista on. Pitäisin sitä jopa todennäköisenä. Ne siinä putken tai käärön kopioissa olevat merkit voisivat hyvinkin tarkoittaa jonkinlaista paikanmääritystä. Ainakin osa niistä. Ja silloin voisi olla kyse eräänlaisista lukuina ilmaistuista koordinaateista.

Sitä vaan joutuu pohtimaan, että minkälaisesta lukujärjestelmästä niissä on kyse.

Muistelen tuossa väitöskirjan lähdeaineistoa kahlatessani törmänneeni olikohan mayojen käyttämään kaksikymmentä - järjestelmään.

Me laskemme kymmenellä sormella.

He ottivat käyttöön vielä varpaatkin ja pääsivät tuplaan.”

”Mitäs arvelet Seppo, voisinko käyttää tuota testitutkimustanne väitöstilaisuudessa jollakin tavalla ?”

 

”Mitäs sanoo testin tekijä?”

 

”Onko täällä Suomessa miten yleistä, että väitöstilaisuudessa esitetään yleisökysymyksiä?

Olen kuullut, että jossakin päin maailmaa on yleisökysymyksistä kehittynyt oikein todellisia kiivaita väittelyitä?

Minä voisin esittää näihin tutkimiini quippuihin liittyvän yleisökysymyksen.

Saataisiin väriä tilaisuuteen.”

 

”Siinä tapauksessa minun pitää kyllä perehtyä tähän teidän tutkimukseenne perustellisesti, että saadaan kunnon kahinat käyntiin.”

 

”Minä voisin lisätä löylyä sekaan epäilemällä, että kyse onkin numeromerkinnöistä eikä kielestä. Vai tuleeko asiasta perheriita kesken virallisen arvokkaan akateemisen tilaisuuden?”

 

”Sitä riitaahan me voimme jatkaa karonkassa ja vielä vaikka kotonakin. Mörköseni.”

 

Keskustelu jatkui pitkälle yli puolenyön. Lopuksi sovittiin, että Seppo tulee Ainon väitöstilaisuudessa esittämään sopivasti muotoillun kysymyksen quippujen tulkinnasta.

Aino viittaa quippuihin aloituspuheenvuorossaan ja epäilee siinä varovasti, että niitä tuskin koskaan pystytään luotettavasti tulkitsemaa.

Miettiset vetäytyivät sitten yöpuulleen ja sinkut siirtyivät Veronican autolla tämän asunnolle pitämään seuraa toisilleen.

Niin oli tyttö kaukomaan jo saanut Pohjolan pojan pauloihinsa ja rohkeaahan onni yöllä suosii eikä turhan tuhraajaa. Parempi olla nuorena tuhma, vanhana on pakko olla tyhmä kun ei enää jaksa olla tuhma. Saa vain katua nuoruuden tekemättömiä syntejään.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

RETKIKUNTA

 

 

”SENSAATIO VÄITÖSTILAISUUDESSA”

 

 

Yleensähän väitöstilaisuudet ovat pienen alan harrastajaryhmän sisäänlämpiäviä pitkäveteisiä akateemisen perinteen mukaisia tilaisuuksia, joihin alan harrastajien lisäksi saapuvat vain väittelijän omaiset ja lähimmät tuttavat.

Toisin kävi kuitenkin eilisessä  fil.lis. Aino Miettisen vertailevaa kielten tutkimusta koskevassa väitöstilaisuudessa.

 

Tilaisuus eteni tavanomaisen verkkaisesti väittelijän alkupuheenvuorosta aina kustoksen yleensä vain muodollisena pidettyyn tiedusteluun yleisökysymyksestä.

Monastihan väittelijät kaiketi jopa peräti sopivat jonkun tuttavansa kanssa tällaisen kysymyksen tekemisestä ja usein ei tällaista kysymystä edes yleisön taholta esitetä.

Toisin kävi nyt.

Väittelijä oli tilaisuuden alussa väitöskirjansa johdannossa erikoisuutena   maininnut eri kirjainjärjestelmiä esitellessään, että Etelä-Amerikassa inkoilla oli ollut käytössä eräänlainen  narunpätkillä  tehty solmukirjoitus, jota kuitenkaan ei tähän mennessä oltu pystytty tulkitsemaan.

Väittelijä epäili, että ne jäisivätkin ikuiseksi arvoitukseksi, sillä espanjalaiset valloittajat olivat muiden ilkitekojensa lisäksi lähes systemaattisesti tuhonneet kaikki käsiinsä saamat quippumerkinnät pakanallisena taikauskona.

Jostain syystä tilaisuudessa paikalla ollut Kumia Oy:n sovelluspäällikkö Seppo Ilmari kuitenkin väitti, että hänellä oli tietoa aivan uudesta tutkimuksesta, jonka perusteella nuo merkit todennäköisesti varsin pian pystytään tulkitsemaan.

Syntyneessä kiivaassa keskustelussa kävi  ilmi mm.  seuraavaa.

Kumia Oy:ssä on eräänlaisena testisovelluksena tutkittu juuri noita quippumerkkejä. Asia liittyy suurempaan muuta aihetta koskevaan tilaukseen. Tuota testisovellusta on kehitelty juuri eräänlaisena esikokeiluna tuota laajempaa tilaustyötä varten.

Sovelluspäällikkö Ilmari väitti, että quippujen arvoitus on ratkeamaisillaan, tarvitaan vain vielä jonkin verran ”ison myllyn vispausta”, kuten hän värikkäässä puheenvuorossaan totesi. Tuo ison myllyn vispaus tarkoittaa supertietokoneen käyttöä jossakin laajuudessa sovelluksen edelleen kehittelyssä.

Ilmari ilmoitti edelleen, että saadut tulokset voidaan pr- mielessä luovuttaa yliopiston käyttöön.

Keskustelun tuoksinassa vilahteli sanoja sellaisia kuin Inkojen kulta-aarre, ahneet espanjalaiset, merirosvot, salaperäinen karttakäärö ja jopa tutkimusretkinunnan varustaminen selvittämään mahdollisen aarteen olemassaoloa.

Tuo viime mainittu pitänee kai jo panna kiihtyneen mielikuvituksen tiliin.

Toisaalta kävi ilmi, että noiden tulkittujen merkkien avulla voidaan periaatteessa määritellä varsin  tarkasti paikka, josta karttakäärössä on kyse.

Merkit nimittäin voidaan eräissä yhteyksissä tulkita myös numeroiksi, joita on käytetty jonkinlaisina paikannuskoordinaatistona.

Numeraalisen tulkinnan ongelmana on kuitenkin vielä merkkitulkinnan lisäksi se, minkälaista lukujärjestelmää merkkien tekijä on käyttänyt. Tämän totesi painokkaasti tilaisuudessa myös läsnä ollut väittelijän puoliso maisteri Mauri Miettinen, jolla itsellään on tekeillä väitöskirja matematiikan alalta.

”Ei se vielä riitä, että tietää mitä mikin mytty meinaa, pitää tietää vielä minkälaiseen järjestelmään se mytty liittyy.”

Taitaapa tuossa perheessä riittää sanaa iltapuhteeksi pitkäksi aikaa.

 

                                                   *********

”Onkos se Mauri -mörkö ihan ite kännykässään käsin kiinni ?

Täällä Sepe.

Olis kuule mielenkiintoista uutta tietoa siitä solmujen purkuhommasta. Saatiin juuri nuo ison myllyn ajojen tulokset ja niitä on tässä Veeran kanssa tutkailtu.

Sopisko sulle ja Ainoille, että pidettäisiin pieni miitinki asian tiimoilta.

Voitais vaihteeksi kokoontua vaikka tuonne meidän firman edustussaunalle. Siellä on pelit ja vempaimet vatkailla noita ison myllyn tuloksia näillä firman vehkeillä. Firma on vetänyt sinne sisäisen suljetun verkon. Tämä alkaa nyt kasvaa siihen mittaan, että on jo ruvettava tosissaan miettimään erityisjärjestelyjä homman edelleen kehittelyä varten.

Tiedäpähän häntä, vaikka olis retkeilyhommia kehittymässä.”

 

”Meinaatkos että aarretta etsimään ?”

 

”Kyllä tässä jo vähän semmoisiakin ajatuksia mieleen tulee. Se tuo Veerukka on saanut tehtyä jonkinlaisen tulkinnan koko siitä quippukasasta.

Tarina alkaa vaikuttaa kuin kuunaan muinaistarulta.

Outoja matkaajia, kummallisia kokeiluja, kultavarastoja, salaisia tukikohtia.

Alkaako jo kulta kiiltää silmissä ?

Sitä toista rahan tuloa kuin kuivassa virassa nahistelua.

Mitenkäs sulle ja Ainoisellesi kävisi tuo perjantai-ilta. Ottakaa vaikka Liinukka mukaan. Minulla olisi taas uusi peli. Saisin ihan oikean testaajan lausuntoja, että pitääkö sitä vielä ja millä tavalla kehitellä.”

 

”Jospa viedään Liinukka tuonne mummolaan ohikulkiessa.

Saattaa mennä aika myöhään, jos noissa sinun jutuissasi osoittautuu olevan edes jonkinlaista perää.

Ja onhan sinulla siellä se Veera mukana. Kyllä yhden naisen pitää poikamiehellekin iltaa kohden riittää.”

 

”No, olkoon nyt tämän kerran. Eli perjantaihin.

Pyörähdämme Veeran kanssa siitä teidän kautta ja otamme teidän porukan mukaan.

Annan samalla sen uuden pelin testaajalle ja viedään hänet sitten sinne mummolaan.

Äkkiähän se auto kulkee.

Ollaan siellä teillä siinä kuuden korvassa.”

 

 

                                  ************

 

 

Perjantai-  iltana oli joukko sitten koolla Kumia Oy:n edustussaunalla.

Sauna pantiin lämpiämään.

Olevinaan savusauna. Tosiasiassa kiuas lämpisi sähkövastuksilla. Muodon vuoksi poltettiin tulipesässä pikku nyytti leppähalkoja.

Kiireiset liikemiehet ei ehdi odotella savusaunan siitymistä.

 

”Tervetuloa, ystävät hyvät, tänne firmamme varsinaiseen tehokeskukseen. Täällä ne ovat muhineet monet tärkeät ratkaisut ja syntyneet suuret oivallukset.

Olkoon tämä ilta yhden sellaisen suuren idean syntyhetki. Otetaanpas tässä ihan pienet alkupaukut.

Tämä on Veeran kehittelemä erikoispaukku. Siitä löytyy ytyä moneen muuhunkin asiaan.

Hölökyn kölökyn !”

 

Ja siitä se lähti rullaamaan.

Veronica selosti kehittelemäänsä sovellusta.

Sitten hän jakoi ryhmälle pinkan monisteita. Niissä oli raakakäännökset karttakopioissa ja solmunipuissa olleista teksteistä.

Iltaa myöten oli tarkoitus laatia niistä tarkennetut varsinaiset käännökset.

 

”Mitäs nämä omituiset lukusarjat voisivat olla ?

Sovellukseni tulosti näistä karttamerkinnöistä vain tällaista täysin käsittämätöntä merkkijonoa.

Olen kyllä jonkin verran opiskellut myös matematiikkaa, mutta en kyllä saa näihin mitään logiikkaa.”

 

”Annapas Veera tämän meidän matematiikko  - Maurin vähän tutkailla sitä nivaskaa. Keskittykää te tytöt tuohon sanatekstiin.

Jospa me pojat saisimme urakan noista numeroista.

Sano nyt Make jokin tilanteeseen sopiva sana !”

 

”Mieluummin esitän luvun.

Ans nyt kattoo hieman vielä tuota lukumerkistönä pidettävää joukkoa. Ensinnäkin näitä merkkejä on tässä joukossa erilaisia kappaletta miten monta ?

Kato nyt Sepe sinäkin.

Minusta näyttää, että näistä kertyy ainakin tusinan verran.

Jos nyt oletetaan, että niitä on kaksitoista, niin olisko kyse kaksitoistajärjestelmästä ?

Annapas sitä mikroa niin katsotaan, tuleeko siitä minkäänlaista tolkkua siltä pohjalta.

Tuosta skannerilla tiedot sisään. Sitten muuntosovellus päälle ja hurlumpsista heijaa mitäs nyt saadaan ?”

 

”Sanoisin että perkeleenmoista risuaitaa.

Muta kyllä se jollakin tavalla selkisi mutta ei tästä vieläkään saa tolkullista  lukusarjaa.

Vai olisivatko pörssikäyriä kuvaavia lukuja?

Mitenkäs sinun osakesalkkusi pullistelisi jos Nevernyörkin pörssi alkaisi pyöriä tuommoisissa lukemissa?”

 

”Kyllä meidän perheen ainoat kymiäläiset ovat ne 43 -numeroiset kesämökin eteisessä.

Mitäs pirua tälle vielä vois keksiä ?

Katos nyt tuotakin sarjaa!

Sehän kasvaa aivan tolkuttomaksi.

Katos nyt

12, 14431, 172857, 2073648

 

ja sitten taas pienenee

 

14415, 1728 36, 1298.

 

Mitä hittoa tuo voisi olla ?”

 

”Tuhannenpa verran poikia lähti aikoinaan Turkin sotaan mutta senkö tuhannen tuhansia nuo voisivat olla ?”

 

”Sanoitko Sepe että tuhannen ja tuhannen.

Hittolainen, jospa sanotaankin että tusinan ja tusinan !

Tuossahan näyttäisi olevan 12:n potensseja ja sitten siihen jotakin till.

Olsioskiinkospaskospaskinpas kuulepaskinpaskpahnapas Sepepäspähänpäpäs kyse jonkinlaisesta eksponentiaalisesta lukujärjestelmästä ?

Ans kattoo nyt kun isä kokeilee tätä ryvästä tuon olettamuksen pohjalta.

Eli syötetäänpäs taas tuo satsi tänne mikroon ja otetaankinpaskinpas nyt olettamaksi tämä tusinan potensseissa telmivä järjestelmä ja mitä se sitten olisi tässä kymmensormijärjestelmässä.

No, niin, tuosta poikki ja tuohon jengat ja siten hilurimpsis ja housut pois !

Ja entäs nyt ?”

 

”Katos Make perkele ! Sullahan on siinä nyt niin siisti ryhmiteltyjä kahden luvun ryhmiä että ihan tvillingeistä kävis kun Sipoon flikan lapsenteko !

Eikös nuo nyt ole ihan ilmiselvästi jotain koordinaatiston tapaisia, niin kuin joku viisas jo jossain välissä epäili !”

 

”Sepe-setä taitaa olla ihan oikeassa.

Nyt vain pitäis tietää se, millaista koordinaatistoa nuo sitten oikein meriteeraavat. Ne ei välttämättä ole samanlaisia 360 asteeseen pohjautuvia.

Nyt pitää tehdä valistunut arvaus.

Jos kerran lukujärjestelmä rakentuu tusinan potensseihin niin olikos koordinaattisysteemi rakennettu jotenkin samaalla idiksellä.

Eli koko pallon ympärys olisi tusina tai sen joku tasakertaluku tai sitten tusinaa koroteltaisiin tasapotensseihin ja siitä syntyisi koko pallo tai sitten, ei helevetti, nyt olis neuvoa-antavan aika.”

 

”Lähetäänpäs Make me pojat saunaan. Ei hätäillä. Hosumalla tulee vain kuusipäisiä koordinaatteja. Se voi siellä lauteilla löytyä se koordinaatiston ratkaisu, kun otetaan kunnon kipakat löylyt.

Mites tytöillä sujuu tarinan tulkinta ?”

 

”On tämä Veera verraton verbalisti.

Sais varmaan sanskriitinkin selväksi suomeksi, jos tarvittaisiin.

Tämä raakakäännös on jo siksi tarkka, että me taidamme selvitä pienillä täsmennyksillä ja täydennyksillä.

Näyttää siltä, että kyse on selkeästä asiatekstistä.

Ei siis tarvita pohdinnoita mitään kaunokirjallisen ilmaisun hienouksia.”

 

”Jouduin eräässä yhteydessä opiskelemaan jonkin verran sanskriittiakin.

Se on kotimaassani vähän samassa asemassa kuin latina täällä lännessä.

Eräänlainen pyhä kieli.

Sen rakenne auttoi minua tämän solmukirjoituksen sovelluksen kehittelyssä.”

 

”Mitäs minä sanoin !”

 

”Tuo Make keksii kohta tuon matikkapuolen ratkaisun tuolla saunassa.

Tulkaa te sitten vuorostanne ja otetaan sitten saunan päälle vähän suolapalaa ja sen päälle kahvit ja jatketaan sitten.

Luova toiminta vaatii virikkeitä. Se ei etene junnaamalla.

Ja johan me on tässä melkoinen rupeama puurrettukin.

Otetaan sitten loppurutistus saunan jälkeen.”

 

Mauri ja Seppo kylpivät aikansa ja tulivat siten pyyhkeet lanteilla ja huurteiset oluet kädessä katsastamaan työn raskaan raatajia.

 

”Nyt on sauna vapaa. Malttoi tuo Makekin lopulta jo helpottaa. Mitäs te olette tällä välin saaneet aikaan ?

Onkos tuo nivaska nyt sitten se Solmuisten taru kokonaisuudessaan ?

Siitähän varsinainen epistola kehittyi !”

 

”Siinäpä teille pojille lukemista saunan jälkeen.

Varsinainen taru Solmuisten herroista.

Tulehan Veera, nyt mentiin ja jo on aikakin !”

 

Aino ja Veronica siirtyivät saunaosastolle.

 

”Mitteehän ne on tytöt tekstiä tuhertaneet ?

Taru Solmuisten herroista, Tolkienin toinen tuleminen.

Mutta kyllä tässä pränttiä piisaa, hittolainen.

Muutaman Tolkienin verran kuiteskin.

Annahan kun alan selailla.

Mites Make, joko koordinaatit kohdistui ?”

 

”Se voi olla hyvinkin niin, että minun pitää alkaa kokeilla sitä tusinan potenssia jotenkin siihenkin koordinaatistoon.

Ne on ollu teräväpäistä porukkaa nuo solmukirjailijat. Niillä pelaa selkeä looginen äly.

Ja onhan se nyt joku äly meikälläkin. Pitää olla. Muuten väitöskirjan perii nokikana.

Annapas kun kokasen tuossa mikrolla paria idistä, jotka tuolla lauteilla jo jollakin tavalla himersivät mielen pohjalla.”

 

”Mikroilehan sinä. Minäpäs lueskelen tätä uudempaa romaanikirjallisuutta.

Tästähän tämä alkaa, nosta hepo tasajalkaa.

Mitäs tämä nyt oikein on ?

Jonkinlainen koeselostus tai projektisuunnitelma.

 

”Kohteessa Linnunrata 12 157   Gaia kokeilu erilaisilla biologisilla populaatioillla aikakiihdytystä käyttäen.”

 

Mitä helevettiä ! Koe-elikoitako sitä tässä ollaankin !

Ja ketkähän herrat tämän kokeen on virittäneet ?

Tätä koeselostusta nyt riittää ja riittää ja riittää.

Vertailua eri kehitysvaiheessa olevien populaatioiden kesken, niiden keskinäisen vuorovaikutuksen tutkimista hmmmmyymmmh hjaaamh.

No, mitäs tämä sitten on ?

Varusteluetteloa, välineitä, aikatauluja, väliraportoinnit silloin ja silloin, lopputuloksen arviointi, kokeen tulosten luovutus toimeksiantajalle.

No entäs tuo ?

Kartta kaivosalueista eri puolilla Gaiaa liitteenä.

Mitäs pirun kaivoksia tähän hommeliin liittyy ?

Missäs se on se liite ?

Jokos ne tytöt ehti tulostaa senkin ?

Oliskos se tuo pienempi nivaska ?

Tässähän tämä.

Luettelo kultakaivoksista ja niiden sijainnista ja tuotantomääristä liikennevälineiden polttoainejärjestelmien katalysaattoreihin.

Mitä vilttihattua !

Onko täällä meidän pallilla riehunut kultarosvoja jo ammoittavina aikoina.

Auri sacra fames ! Kirottu kullan himo !

Ja näkyypä pojilla olleen melkoisia varastojakin valmiina !

Niihin varastoihin jos pääsisi käsin niin loppuis vilu ja näläkä näiltähin raukoilta rajoilta.

Nyt ei sitten tarvihteis muuta kun tietää missä se aarre on ja mennä sinne kuormurin kanssa ja ajaa lasti vaikka sinne Rovaniemen pankkiin niin kuin ne entisetkin kullankaivajat.

”Jätkä minkä ansaitsi ja minkä jätkä hankki, tallelle sen kaiken otti Rovaniemen pankki,, rumarillumarei, heiheiheiheiii.”

 

”Mikäs se nyt Seppo Ilmaria noin laulattaa ja naurattaa?

Saisko tuota kysyä ?”

 

”Saapi kysyä saapipa hyvinniinniinkiin !”

 

”No minä kysyn sitten, että mikä ?”

 

”Onnistaa se kerran köyhääkin. Se on kuule Make meillä tallessa melkoinen kulta-aarre näiden bumaskojen mukaan.

Sen kustas vuokrataan kuormuri ja ajetaan apajalle.”

 

”Ja missähän tuo paikka sitten oikein on olevinaan, Lemmenjoella vai Alaskassa vai Australiassa?”

 

”Sen saat sinä kertoa veli hyvä. Näissä papruissa viitataan karttoihin, joisa on reittiselostuksia sun muuta.

Alahan kopisuttaa niitä koordinaatteja kokoon.”

 

”Vai kullitettuja koordinaatteja tässä tarjotaankin.

Tuli tuossa lauteilla mieleen tämmöinen ajatuskulku, että voisko ratkaisu olla näin yksinkertainen.

Että tälleesä.

Kun he tai ne tai se kerran käyttävät 12-pohjaista lukujärjestelmää niin siitä voisi jossitella, että jospa ne on jakaneet tämän pallin pyörähykseen menevän ajan tuolla tusinalla.

Ja siitä kääntäen, yksi pallinpyörähys olis kaksitoista yksikköä eli yksi tuon systeemin tunti olis kaksi meidän tuntia.

Kun meillä pallin ympärys on 360 astetta niin heilläpä se olis 12 tuntia kertaa a` 12 minuuttia 144 astetta.

Miltäs tuo kuulostaa, Sepeteus ?”

 

”Kuulostaa kultaiselta, jos se pitää kutinsa.

Panepas mikro meuhkaamaan.”

 

”Ensin in ja sitten on ja sitten out.

Mitäs tämä sanoo ?

Annapas Sepeteus sieltä pöydältä se maapallon kartta.

Noo nih, minnekäs nää koordinaatit kolahtaa ?

Jaa jaa jaa vaan elä kaikkia jaa ja tätähän se minun uneni tiesi jonka kohta tulen näkemään !

Katsopas nyt mestari Ilmari itsekin !

Tuonne sitä pitäisi lähteä hispanialaisten jälille Andien vuoristoon kultaa jahtaamaan.

Vieläköhän tuota olis jäänyt minkä verran jäljelle ?”

 

”Sehän selviää sillä tunnetulla SPMK - menetelmällä.”

 

”Mikäs menetelmä se semmonen on ?”

 

”Se on se vanha sitä - pittää - männä - kahtomaan - menetelmä, jota isäukon ukkivainoon isän veli käytti, kun kulki yöjalassa piikaslikkojen aitoissa viime vuosituhannella.”

 

”Tuon taisit kyllä Seppo sepittää omasta päästäs.”

 

”Omasta tai vieraasta mutta eikös kuulosta tehokkaalta systeemiltä ?”

 

”Tehokas, tehokaspa hyvinkin, onhan tuo teidänkin suku jatkunut aina sinuun asti. Miten käynee sitten tästä eteenpäin.

Taitaa vain olla käytännössä vähän hankalampi soveltaa nykyään kun silloin historia hämärissä.

Tuo alkuosa kyllä onnistuis, sitä -  pittää mutta entäs sitten tuo männä ja kahtomaan ?”

 

”Mitä tarkoittaa männä kahtomaan ? Kielikurssilla ei ole ollut tuollaisia sanoja lainkaan.”

 

”Kappas vaan, tytöt tuleekin jo saunasta. Se on Veera kuule vain näitä Sepe -herran kotkoktuksia.”

 

”Ymmärränkö nyt oikein. Kana kotkotta suomeksi, onko Seppo kana ?

Minusta hän kyllä on enemmän kukko ?”

 

”Nyt taisit Sepe saada todellisen tunnustuksen sanan. Seppo varmaan mielellään selittää, miten mies voi suomeksi myös kotkottaa eikä vain kiekua.

Mutta tästä taitaa nyt kehittyä hankalia kieliongelmia muustakin kuin kotkottelusta.

Siirrytään yleiskieleen.

”Sepe lueskeli tuota teidän käännöstä kun olitte saunassa.

Tekin varmaan olette ihmetelleet sitä kääntäessänne tekstiä.

Kulta-aarrehan se siellä oottelee ottajaansa ja paikkakin alkaa olla suurin piirtein selvillä.

Tai ainakin kartalla.

Mutta maastossahan sen vasta näkee, missä sitä ollaan ja pitääkö kartta paikkansa.

Maisemathan voi muuttua ja karttoja joutuu sitten tulkitsemaan hyvinkin hankalissa tilanteissa.

Otetaan nyt kuitenkin tässä välillä kupit kahvia ja näitä Sepon laatimia suolapaloja.”

 

”Kyllä se tuo Veera minua avusti mutta on tässä nyt sen verran perinteistä, että pistäkääpäs piirakkaa munavoille ja siihen silliä kuvuksi ja mitä tässä nyt muuta pientä löytyy. Noissa Veeran tekemissä pikku palleroissa on jokin erityinen mauste, kokeilkaapas Miettiset niitä.

Kokemuksesta voin kertoa, että kun niitä muutaman popsii niin sittenpä jaksaa vaikka aamuun asti.”

 

”Kotkottaa vai kiekua ?”

 

”Anna nyt tuolle Makellesi muutama niin eiköhän tuo yön mittaan selviä kuka kiekuu ja missä.

Mutta mennäänpäs asiaan.

Se tuo Make onnistui paikantamaan tuon aarteen sijainnnin. Aarteeksi kai sitä pitää ruveta kutsumaan, jos nuo teidän käännöksessä mainitut jutut kultamääristä pitää paikkansa. Tonnitolkulla. Ja mitä muuta kaikkea siellä nyt sitten lieneekään.

Eli kysymys kuuluu.

Milläs rahakkeilla tuommoinen reissu pystytään tekemään ?”

 

”Tulipa mieleen näin matemaatikolle semmoinenkin inha ajatus, että kellehän tuo aarre sitten kuuluu ?

Yliopistolleko, joka on talletellut tuota karttaa ja muuta aineistoa vuosisatoja ?

Sillekö, joka pystyy löytämään sen ihan luonnossa livenä ?

Entäpäs paikallinen maanomistaja ?

Ja mitähän sanoo asianomainen valtio ja sen lainsäädäntö ?

Onhan se yksi vanha laulelma, että se on aarre mun siit `on puolet sun.

Entäpäs sitten tuo rahoituspuoli, johon Sepe jo viittasi ?

Kyllä tuommoisen retken varustelu ja tekeminen jonkun kalkkaanin nielaisee ?”

 

””Hyvät ystävät, minulla olisi eräs ehdotus käytännön järjestelyistä.

Kyseessä on ilman muuta suuri yritys, joka vaatii paljon rahaa, välineitä ja henkilökuntaa, monenlaista ammattitaitoa.

Miten olisi, jos perustettaisiin yhtiö. Olisimme itse siinä osakkaina. Se voisi lisäksi ottaa  mukaan muita osakkaita sijoittajina.

Yliopistokin voisi osallistua hankkeeseen sijoittajana. Tarvittaessa sieltä voisi tulla mukaan myös alan asiantuntijoita.

Itse olisimme mukana myös varsinaisella retkellä, koska tunnemme asian parhaiten.

Yhtiö voisi vaikkapa listautua pörssiin jossakin muodossa. Sillä tavalla voisi löytyä myös halukkaita ja maksukykyisiä sijoittajia.

Aikaisempien työpaikkojen pohjalta tunnen hieman tuotakin rahoitusmaailmaa ja sen toimintatapoja.”

 

”Kuulkaas Miettiset mitä Veera haastaa !

Aletaankos bisnesmiehiksi ?

Kyllä tämä siksi iso nakki on, että jotain erikoisjärjestelyä tässä tarvitaan. Make tuossa jo viittilöit tuohon jakokysymykseen.

Meniskö se tosiaan jakoon koko potti vaikka maanomistajan tai paikallisen valtion kanssa ?

Ja monta muutakin lakijuristista juttua saattaa matkan varrella pinkaista esiin.

Ynnä sun monta muuta käytännön juttua, kuljetukset, henkilökunnan hankinta, muona ja viina, työvälineet, kaivinkoneet, räjähteet ja pitäiskö varautua villien hyökkäyksiin peräti asein ?

Andiana - Maken uudet seikkailut !”

 

”Ja Seikkailija - Sepen seitsemännet sekoilut!”

 

”Älkääpäs pojat unohtako meitä Veeran kanssa!”

 

”Hjuu, Mata - Harit mukaan kans `ilman muuta, tahtoo Sepe ”

 

Tuossa lausahduksessa Sepe osui tarkempaan kuin olisi koskaan pystynyt arvaamaankaan.

 

 

 

                                  *************

 

”Heippa isukki, Veerukkasi täälä soittelee lumen ja jään keskeltä.

Arvauksesi osui taas kerran oikeaan.

Tämä Kumian juttu näyttää poikivan kerrassaan muhkean tuloksen.”

 

”Mitäs mun pikku tyttösellä nyt on sydämellä ?”

 

”Tämä on vähän pitkänlainen juttu näin puhelimessa selostettavaksi ja sen laatuinenkin, että laitan sinulle tästä sähköpostitse tarkemman selvityksen. Eikä nämä kännykät muutenkaan oikein sovellu tämänlaatuisten asioiden selvittelyyn. Näitäkin voidaan kuunnella.

Sen verran annan vihjettä, että kaivelapas sieltä sukuarkistoista ne kertomukset niistä vanhan Risuparran retkistä sillä Mustalla Kotkalla. Niissä taitaa olla tottakin jonkin verran.

Lisävihjeeksi voin vielä sanoa, että Musta Kotka sai kaapattua monta espanjalaisten aarrelaivaakin aikoinaan.

Mutta sitten ihan tämän päivän käytännön asioita.

Meillähän on kaiketi muutama välikäsien kautta omistettu pikkufirma listautuneena myös tuolla Helsingin pörssissä.

Ellei ole niin sellainen olisi nyt syytä pikimmiten hankkia kaiken varalta.”

 

”Mitenkäs se nyt sitten liittyy tähän asiaan.”

 

”Tässä vaiheessa ei vielä mitenkään ja siksi onkin syytä järjestää asian niin, että minkäänlaista kytkentää tähän asiaan ja sitä kautta meihin ei voida edes epäillä tulevaisuudessakaan. Se omistusketju pitää häivyttää johonkin verokeitaaseen.

Täällä nimittäin saattaa pian olla listoilla sellainen uusi firma jossa minä olen henkilökohtaisesti yhtenä osakkaan pienellä panoksella muutaman täkäläisen tuttavani kanssa.

Ja saat uskoa isukki, että se firma on sitten tosi edullinen sijoitus!

Sen firman palkkalistoille tai jotenkin siihen kytketyksi pitäisi saada muutama meidän mies.

Muistelen, että meillä on vanhoja peruja jokin pieni laivayhtiö. Sillekin voisi kehittyä keikkaa tästä hommelista. Ja sen listoillehan voitaisiin pestata muutama varma oma ammattimies.”

 

”Laitetaanpas firman juristit hommiin.”

 

”Samalla saavat selvittää myös minkälaista lainsäädäntöä eräässä valtiossa on voimassa erinäisten asioiden osalta tällä hetkellä.”

 

”Kovinhan tämä menee arvoitukselliseksi.”

 

”Oikein arvannut saa palkkion.

Mutta tarkkailepa isukki lähiaikoina postiasi.

Jotkut arvoitukset ratkeavat mutta uusia voi tulla tilalle.

Muuten, onkos meillä missään päin maailmaa olemassa omaa saunaa ?”

 

”Mistä kummasta se lapsikulta nyt puhuu ? Onko jääkarhut säikytelleet sinut siellä aivan sekaisin ?
Mikä se semmoinen sauna on ?

Uusi automalli, lentokone, laiva ?”

 

”Se on vähän hankala näin puhelimessa selitettäväksi.

Sauna tarkoittaa täällä eräänlaista kylpypaikkaa, huonetta tai pientä mökkiä tai taloa.

Siellä on sellainen kuumahöyryhuone ja sitten suihkut tai uima-altaat. Talvella voi käydä jopa avannossa saunan yhteydessä.

Se tuntuu aluksi infernaaliselta kidutukselta mutta kun siihen tottuu ja siitä oppii nauttimaan on olo kuin seitsemännessä taivaassa.”

 

”Mitäs seksihurjastelua siellä oikein harrastetaan ?

Seitsemän huntua ja seitsemäs taivas?”

 

”Voi rakas isukki, sitäkin, sitäkin, olen löytänyt täältä aivan ihanan miehen.

Mutta tuo sauna kyllä on ihan eri asia.

Minäpäs hankin täältä muutamat saunan piirustukset.

Sellaisen voisi rakentaa sinne meidän Karibian kotiimme. Siellähän onkin jo uima-altaat valmiina.”

 

”Laitapas tyttöseni niiden saunan piirustusten mukana myös piirustukset siitä ihanasta miehestä tai ainakin kuva. Jospa minullakin olisi asiaan jotain sanottavaa.

Olenkin tässä jo ollut vähän huolestunut, että pääsenkö minä milloinkaan tuohon korkeaan ja arvokkaaseen isoisien säätyyn ja arvoon.”

 

”Kaikki aikanaan, isukkini.

Ensin työt ja sitten huvit.”

 

 

 

                                                   ****************

 

 

 

”RETKIKUNTA TUTKIMAAN INKOJEN AARRETTA”

 

 

Haastattelimme tänään entistä Kumia Oy:n sovelluspäällikköä Seppo Ilmaria.

Hänen uusi firmansa on parhaillaan varustamassa retkikuntaa, joka lähtee tutkimaan Andeille paikannettua Inkojen muinaisaarretta.

Asia lähti liikkeelle taannoisesta fil. tri. Aino Miettisen väitöstilaisuudesta.

Olemme selostaneet juttua aiemmin lehdessämme.

Tuolloinhan ilmeni, että inkojen ns. quippumerkinnät pystyttäisiin ehkä tulevaisuudessa tulkitsemaan.

Nyt tuo tulkinta on onnistunut.

Tulkinnan tuloksena on pystytty paikantamaan harvinaislaatuinen muinaislöytö.

Tässä vaiheessa tosin vastassa kartalta.

Mutta niin vakuuttuneita aarteen olemassa olosta ja sen ainutlaatuisesta arvosta ollaan, että on sen etsimistä varten on perustettu oma yhtiö.

Ilmari ja muutama hänen ystävistään ovat firman perustajia ja Ilmari itse on siirtynyt Kumia Oy:stä tämän uuden firmansa toimitusjohtajaksi.

Siinä on osakkaana myös yliopisto ja muutama kotimainen osakeyhtiö.

Firma on sopinut varsinaisen retkikunnan varustamisesta ja tutkimusmatkan tekemisestä erään ulkomaalaisen rahtiliikennettä harjoittavan yhtiö kanssa.

Toimitusjohtaja Ilmari ja hänen firmansa osakkaat lähtevät retkelle mukaan alan asiantuntijoina.

He lentävät lähipäivinä varsinaiselle tutkimusalueelle Andeille.

Tarkemmista yksityiskohdista ei Ilmari suostunut vielä tässä vaiheessa kertomaan.

”Mutta sitten kun rysähtää niin sitten saatte varata useamman etusivun kerralla.”

 

 

Aika oli näyttävä, että sitten kun rysähti olivat etusivut todella halpaa kamaa pitkän aikaa.

Kunnes lakkasivat kokonaan olemasta.

Pitkäksi aikaa.