ALUN LOPPU, LOPUN ALKU

 

 

 

 

 

"Joutsenperhe junaturmassa

 

Viime viikon lauantain vastaisena yönä jäi Kaarneikon seisakkeen lähellä tavarajunan alle joutsenpari poikasineen.

Kaikki linnut menehtyivät.

Joutsenet olivat jo useana vuonna pesineet läheisellä pienellä Kaarneikkolammella.

Linnut olivat ilmeisesti lähteneet poikasineen siirtymään radan toisella puolella olevalle Hevonaukean järvelle, jonne niitä  nykyään kokoontuu syksyisin suurin joukoin muuttoajan lähestyessä.

Lammen rannalla olevan talon väki oli kesän mittaan useampaankin kertaan joutunut hätistelemään tasoristeyksen seutuvilta radalle pyrkineitä lintuja.

Tavarajuna, jonka alle linnut jäivät, oli ylimääräisellä aamuyön vuorolla liikkeellä ollut Venäjältä puutavaralastissa tullut juna.

Talon väki kertoo, että Kaarneikkolammella olisi jo monen sukupolven ajan asustanut joutsenia.

Nähtäväksi jää, tuleeko lammelle ensi keväänä uudet asukkaat".

 

 

 

 

 

 

                                            ******************

 

 

"Herranen aika, nyt ne juoksoo nuo jouhtenten poikaset tuonne raalle ja justiisa tulloo Helsingin juna. Lähtekee äkkii avuks hättyyttämmään ne tuolta raalta poikkeen!"

 

Ja sinne törmäsi talon väki hameen helmat hampaissa ja housun puntit läpättäen ratapenkalle huitomaan ja huutamaan kolmelle joutsenen poikaselle ja junalle, joka tuli Helsingin suunnasta.

Kova oli huuto ja meteli. Siinä karjui ja voivotteli ukot ja akat ja kaakatti ja toitotti linnut. Emojoutsenetkin kerkesivät paikalle ja huitoivat siivet levällään poikasiaan palaamaan takaisin lammelle.

 

Juna jarrutti kiskot kirskuen ja kipinöiden ja onnistui pysähtymään täpärästi ennen tasoristeystä.

 

"Hittoako te ukot ja akat siinä ratapenkalla melskaatte ja vaarannatte valtion junan kulkua."

 

 

"Etkö sinä kuskin tohelo niä, mitä meinas tapahtuva? Olit vähällä ajjaa koheltaa luontokappaleihen piälle!"

 

"Minkä täytisen kappaleihen, eihän tässä ole paikalla kun Kaarneikon kylän alkuasukkaita!"

 

"Elä sinä rataherra ala pilikkoomaan kunnon ihmisiä. Myö tiällä on asuttu ja oltu jo ennen kun koko sinun rattoos olj olemassakaa. Eikä mahtas olla vieläkkään, jos ei ois ollunna pakko sovan takkii rakentoo kiertoreitiks sotaväen tarpeisiin".

 

"Hitostako se sota tähän nyt piti vetää mukaan, mutta onpas tuolla lammen rannalla komea joutsenperhe. Asuuuko ne tuossa lammessa"?

 

"Assuuhan ne nyt, kun eivät jiännä sen sinun junas allek! Ja on ne asunna jo muutaman miespoloven ajan ennen tämän raan tekkoo. Enempi niillä tiällä on olemisen oikeus kun Suomen valtiolla ratoneen".

 

"Hetkinen, olikos se tilanne semmoinen, että te olitte hätistämssä noita lintuja pois tästä radalta?"

 

"No ihan justiisa. Poikaset olj tiijä minkä tähen karanneet pesästä kun emot olj ehtimässä sapuskoo ja tuapertivat justiisa tähän ratapenkalle. Onnekseen huomattiin ja hyökättiin myö tänne hättiin. Ja tuljhan nuo emottii sitten jo savottaan mukkaan."

 

"Vai semmoinen tapaus tämä aluilleen olikin. Minäpäs perun kaikki aikasemmat äsköset puheeni ja pyydän anteeksi. Ja hyvä oli että tuli puheeksi ja tilanne tällä kertaa selvisi näin onnekkaasti. Minä yritän vastedes näillä kohdin varoa, ettei pääse tulemaan semmoista vahinkoa  joka tässä oli tyrkyllä. Varottelen toisiakin veturimiehiä. Onhan se joutsen niin jalo ja komia lintu, että kyllä sen soisi elävän luodut päivänsä päähän asti ilman onnettomuuksien tuomaa turmaa.

Kiitoksia varoituksesta ja hyvää kesää".

 

"Ka sitäpä sammoo, ja myö sitten vilikutellaan tässä aina kevvään korvalla kun huomataan, että poikaset alakaa olla liikekannalla. Ja sitä kesän jatkova vuan itellennehhii."

 

Niin säilyi joutsenperhe sinä kesänä.

 

Niiden kaitseminen oli jäänyt nykyiselle talon väelle sen jälkeen, kun paikalle asutetut siirtolaiset olivat muuttaneet muualle. He olivat aikoinaan rakentaneet talonsa lammen rannalle. Sitä olivat nykyiset asukkaat sitten korjanneet ja laajentaneet.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

LIENUKKA

 

 

 

 

 

Mikkeli

 

 

"Tässä sitä on jo vuosikaupalla johotettu asemasodassa. Jätettiin Leningrad valtaamatta. Olikohan tuo nyt sitten etu vai haitta ? Kaikki sodat loppuu aikanaan. Loppui 30-vuotinen sota ja loppui jopa satavuotinenkin sota. Loppuuhan se tämäkin. Ja johan tässä ammattimiehen silmällä arvioiden lopun oireet alkaa näkyä. Lopputuloshan oli selvä jo silloin, kun hunnit jäi Moskovan eteen liejuun makaamaan. Sitten niiltä jäi miehiä mottiin sadoin tuhansin. Siinä se kulminoi. Ainahan se hyökkäys jossain vaiheessa teränsä taittaa, ellei pääse perille asti. Eikä päässyt.

 

Nyt on sitten jahkattu ja kuhkattu, että mitä tästä tulee. Tulee helvetinmoinen rysähdys. Sitä ennen tästä revohkasta pitää päästä irti. Mutta sitähän ne ei usko pojat puoletkaan. Yleinen mielipide. Uudet aseet. Moskova kerralla tuhkaläjäksi. Ja Lontoo. Kun näkis vaan. Jotainhan siellä ilmeisesti ollaan kehittelemässä. Tuskin kuitenkaan ehtii enää näihin hötinöihin vaikuttamaan. Pitäis olla käsillä ja äkkiä. Toinen rintama Euroopassa. Silloinhan se on hunni litskussa. Historia toistaa kuulemma itseään, ensin ensimmäisen kerran, sitten toisen kerran.

Vaan pirukohan se meidät nokkii ?

Irti tästä on päästävä.

Tiedustelu väitää, että naapuri suunnittelee suurhyökkäystä Kannaksella.

Totta helevetissä se sitä tekee, tekisin minäkin. Tämä höskä kasaan, pääsy Ruotsin malmikentille ja siitä sitten Atlantille. Totta jumaliste, sitähän se yritti jo kertaalleen. Vaan eipähän onnistunut !

 

Miten nyt ?

Se yleinen mielipide. Ja hunnit on vielä voimissaan kuitenkin. Ne voi heretä hankaliksi, jos tässä yritetään karata hukkuvasta laivasta. Sitäkö lie ollut se synymäpäivillä käynti ? Eihän se kouhottaja juuri ole bunkkeristaan pullistellut.

Saatana kun tämänkin hommat ois saaneet sielläkin hoitaa ammattilaiset eikä kaikenkarvaset hihhulit. Olis erillisrauha Venäjän kanssa tai hittoko se nyt taas tällä kertaa on, no ei nyt kuitenkaan enää Bysantti eikä Novgorod. Kun ei ole.

Tajuaakohan ne meidän poliitikot tämän tilanteen ? Ehkä jotkut, tuskin kaikki kumminkaan.

Pirullako sitä niihen pään saa kääntymään, kepillä vai porkkanalla ?

Hymmhhh. Porkkanat on syöty jo aikaa sitten, keppiä se on koitettava.

No se hyökkäys nyt tulee se on varma. Ja se on raju. Sillä on rojua roipetta kun sitä on huollettu lännestä käsin, saatana.

 

 

 

 

Siihen myllyyn ei parane jättää kovin paljoa miehiä jauhautumaan turhan päin. Se tulee painollaan läpi sen minkä tulee. Ainahan ne linnoitukset yleensä on lopulta vallattu. Ja tarvitaan niitä ukkoja rakennushommiin tämän sodan jälkeen. Kukas se muukaan tämän paskasavotan jälet selvittelee.

Sinne jätetään tulijyrän alle vain viivytysporukkaa, jos se minusta on kiinni. Vaikka voihan se joku sotahullu ruveta hillumaan että ei tuumakaan suomalaista maata ryssälle. Eipä niin, sitä saapi sitten moni mies pari metriä nokkansa päälle, jos ketkä nyt hautaamaan pystytään.

Se muuttuu kyllä helevettiläinen se yleinenkin mielipide kun ryssä päästetään tarpeeksi pitkälle.

 

Reservi on kyllä pidettävä hollillaan. Mitenkäs sitä nyt sanottiinkaan, että reservin oikea-aikaisesta käytöstä mestari tunnetaan.

Tunnetaan, ymmmhh.

Onkos se nyt se yksi saatanan rata lopultakaan valmis? Jotta pitää tehä silta kun on joki !!

Totta helevetissä sillon pitää tehä silta.

Että ei muka ole tarpeita, voi perkeleen perkele!

Mitä se muka metsä kasvaa niilläkin kulmilla.

Että sen ja sen isoherran metsiä!!

Ei ole kohta metsiä eikä isoherroja.

Tukkia nurin ja silta kuntoon vaikka verta pierren.

Ei se reservi ja huolto konttaamalla korpia myöten niihin hätiin kerkeä kun rytinä alkaa.

Ihtesäkö tässä pitää jumalauta joka paikkaan revetä ja vielä bygmestariksi ruveta.

Sille ukolle tästä tuskin kannattaa kummemmin mesota, mutta nyt minä kyllä soitan niille saatanan pohatoille, jotka makaa rakennustarpeitten päällä. Mitenkähän kovilla noita vois kurmuuttaa, jotta ei homma menis kuseks !"

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lienukka

 

 

 

Kesäkuussa pääsi helvetti irti Kannaksella.

Yksi toisen maailmansodan suurimmista maataisteluista räjähti päälle.

Jatkuva pölypilvi leijaili ilmassa tukkien vetäytyvien miesten hengityksen, silmät ja korvat.

 

Joukkue, tai se mitä siitä oli jäljellä, oli asemissa peltoaukean reunassa.

 

"Usot sie Pekka, tuolt metän reunast hyö koht sillään tulloot. Sitä enne hyö taas tietyst ampuut keksityksen pellol, pelkäävät miinoloi. Sit tuli siirtyyp tänne meijän niskaan. Ja sit hyö törmäjäät tänne. Ja sinne jääp taas miun talloin, toisen kerran. Niinko mie sit eukkoin kans kaik lommain raajoin ja rakensin. Vaan jottain ilikeyttä mie heil siit hyväs kyl järjestän."

 

"Sinä elä ala Johannes hupsuammaan. Sulla on akka ja lapshii. Hyö tarvihtoo sinnuu tään sovan jäläkeen enemmän kun tuota talloos. Pysytään myö vuan näissä käsketyssä asemissa ja irtauvuttaan hyvässä järjestyksessä aikanaan kun käsky tulloo."

 

Lähtölaukaukset kumisivat vihollisen selustassa. Edessä oleva pelto möyhentyi kuopille ja mullikolle.

Tuli siirtyi eteenpäin ja jalkaväki lähti hyökkäykseen.

 

"Vie sie Pekka miun eukollein terveisii jos miul miten käyp ja ota vaikka omakseis jos kelpoop, suat tytön kaupanpäällisiks. Mie lähen nyt."

 

"Elä helevetin hullu ryntee sinne pellolle yksinäs konepistoolin kanssa. Ethän sinä yks mies tuommoselle laumalle mitä maha. No nyt se mänj, ei sitä pijelly mikkään.  Hiän minut kertaalleen henkhieveristä pelasti vuan en minä kerennä häntä tässä avittamaan. On se tuo Jussi niin ruttoliikkeinen mies. Ja nyt tuolta sivulta tulloo vielä panssarloita."

 

Sinne katosi Johannes. Yksi kentälle jääneitä.

Pekka kotiutettiin haavoituttuaan kenttäsairaalaan kautta.

 

Evakot olivat vaeltaneet katkeran tiensä. Väliaikainen sijoittelu oli saatu tehtyä.

 

Lienukka äitinsä kanssa asusti vielä tilapäismajoituksessa kylän vanhalla koululla.

 

"Päivee talloon. Outtako työ sen Johanneksen leski ?"

 

"Herra Jumala, millee vieras haastaa ! Kukas sie oot ? Mites sie minnuu leskeks kutut, säikyttlet viel miun tyttöseinnii. Vastha mie männä viikol Jussiltain kirjeen sain. Mikä hänet nyt on tappant ?"

 

"Ka minä oon vuan yks Pekka. Myö sen Johanneksen kanssa yhessä sitä sottoo käytiin. Se kirje voep olla hyvinnii Jussilta, vuan siitä on jo aekoo, kun se on sen kirjuttanna.

Minä kun sain siltä Jussilta semmoset terveiset vietäväks, jotta jos hänelle miten käyp niin käy kuitennii jalan syten kertomassa asijasta minun eukollen.

Ja kyllä se silleen on, jotta minä ite näin, kun se Jussi yhen äkin pitelemäti ryntäs siinä teijän pellolla yksinään vihollista päin, vaikka vasiten olj komennettu, jotta pittää pyssyy käsketyissä asemissa. Sinne se teijän pellolle sitten jäi.

Mulla mänj tässä tiejon tuomisessa näin pitkään sen tahi, kun ite huavotun ja jouvun sairaalareissulle. Ja olj teissä melekonen ehtiminennii, ennen kun löysin, jotta missäkä työ kaiken häläkän jäläkeen oikein ootta."

 

"Ottaap syvämmest, pittää istuu, Lienukka tuu sie miun sylliin. Myö ollaan nyt kaksistaan maalimas. Ei oo miul miestä eikä siul issee.

Elkee vieras silleen pois lähtee. Kohan mie täs vähän tokenen, niin keitänhän mie teil kahvit vaik korvikkeithan nää nykysellään on. Kerrotta sit juurt jaksain, miten miun Jussillein käi."

 

Korvikkeet juotiin.

 

"Eiks häl sit mittää muut ennää olt sanottavaa ku hään ryntäjämmää läks, hää ko ol ain niin pikapäinen mies. Vaik siks kai mie hänen kanssaan viihynnii, ei käynt millonkaa aika pitkäks. Ja äkkisseehän hää minuttii sillon viimesen rauhankesän otti. Vaa yksikseinhän mie nyt oon, kerkesin mie kuitennii tuon Lienukan hältä saamaan. Nii jot sanokos hää mittää muuta. Kakase kakse, mie halluun tietee kaiken. Se meijän yhes elo ko nyt jäi niin lyhköseks."

 

"Mitenkä tuota nyt oikein ossois sannoo. Sanohan se siinä pellonreunassa jottai silleesä, jotta jos hiä tuonne pelolle jiäp, niin ota se minun eukko akakses, suat vielä tytön kaupanpiäliseks."

 

"Vai sillee sano miun Jussin. Hyvvee hää sill vissii tarkotti. Ootkos sie, Pekkakos sie olit, ees poikamies ?"

 

"Ka enpä tuota kerennä ennen sottoo akottummaan ja sittä se aika mänj siellä rintamilla, jotta akatonhan minä oon.

Vuan en minä sillä, vuan silleesä se kyllä siinä lähtiissään sano, liekö miten totta tarkottanna."

 

"Jussin puhheis ol ain tos peräs. Minkä joskus humalassa saatto hupsutella, vaan harvohan hää viinaa otti.

Katohan nyt tarkkaan, minkälaisen akan oot saamas. Ja viel lapsen saman tien. Vaan siunphan se on asjas, tiet mitä tiet. Enkähän mie sinnuu Jussin puheihe tähen ahistammaan käy. Ymmärränhä mie, jot siul voip olla muutai mielessäis, ko ottaa tämmöin siirtolaisleski lapsineen riesoksesj."

 

"Ka enpähän minä nyt niinkään, vaan eihän se nyt ihan sillenkään vuan jos minä tuossa jonnii ajan piästä pistäyvyn uuvestaan ja mitenkä nää minunnii olot asettuut. Niin mitteekä mieltä ootta työhii ja pittäähä sitä tämmösii asijoita kuitennii jonnii verran sotata, arvoo ihan äkkiseltään perin naimaan heretä. "

 

Pekka sottasi ja tuli uudestaan. Sai lesken ja Lienukan. Ja toimekashan Jussin perintö kaikissa töissään oli.

Toista lasta ei vain perheeseen tullut. Lie ollut syynä se Jussin haavoittuminen.

 

 

 

                                         ****************

 

 

 

 

"Äiti,äiti, ollaaks myö jo koton Karjalas, ko tääl on ihan samanlaisii jouhtenii tuol lammel?"

 

"Myö ollaan meijän uuves kovis, Karjalas myö ei olla ennää koskaan, semmoseks se on tää maalima muuttunt, Lienakultain.

Vaan hyvän koenhan tuo siun uus issäis on meil rakentant. Uushan siul nyt on niin koti ko isäkii. Kyl meijän elo täst varmaan alkaa järjestyy.  Uuras mieshän se on tää miun Pekkain. Talon työt tekköö ja sit hää aikoo viel männä tuonne kaivoksel työhön kohan se aikanas avataan. Paljon hyö ihmiset puhhuut, et siit levviip leipä meil tavan ihmiselhii, ko se käyntiin lähtöö."

 

Näin asettuivat Lienukka ja äitinsä elämään ja olemaan uuteen kotiinsa Kaarneikkolammelle.

Talon paikan oli uusi isä Pekka saanut rintamamiestilana.

Paikka oli sodan jälkeen jäänyt autioksi.

Seudulla olleen talon asukkaat olivat desantit surmanneet viimeisenä sotakesänä. Olivatpa vielä polttaneet rakennuksetkin mieletöntä tekoaan joko peitelläkseen tai täydentääkseen. 

 

Kaivos avattiin aikanaan. Pekka alkoi tosiaan kulkea töissä kaivoksessa. Työläisvuoro kiersi kahdesti vuorokauteen reittiään ja kokosi miehet maan alle kaivamaan sen uumenista valtakunnalle vaurautta ja maalle menestystä.

 

Lienukka kasvoi ja meni kouluun.

 

"Äiti, äiti, ollaaks myö ryssii, ko koulus toiset sillee nimittelliit ?"

 

"Voi hyvä laps, tämmönenkö sen pittää maaliman meille olla. Mites myö ryssii oltas. Niitä pakkoohan meijä just pit meijän omast Karjalast pois lähtii. Vaa erilaisiiha myö tietyst ollaa ko nää täkäläiset. Hyö niin verkkasest haastaatkin, jot siin toisnans ihan jo ehtii pitkäymään, ko ei siit puheest taho tulla mittää. Hyö vaan jahkajaat ja kuhkajaat.

Vaan eiköhän myö kuitessii pärjätä ko jaksetaan vaan olla rauhas kaikkii kans. Kyl näit sottii on ihan tarpeeks olt.

Jos hyö täkäläiset meihin kuiteskii ajan myöt tottuut. Ja myö heihin.

Siekö kasvat nii sie opit tään seuvun tavoil. Miul se jääp oppimati. Jos mie kuiteskii ossaisi tehä siul sisko tahi veljen niin olis siul rattosamp tääl koton.

Vaikk kohtha sie saatat oppii ehtii oman seuras. Nuorii pittää olla nuorii kans."

 

Ja oppihan Lienukka. Ja löysi pojankin. Aikansa kulki pojan kanssa. Sitten väleihin tuli jotain.

 

Äiti huomasi, ettei Lienukan olo ollut kohdallaan.

 

Miten sie Lienain ruotsis kera oot ja elät ? Tullooks teistä mitä ? Onks hää sinnuu miten pijelt, onkos kusoittimehen koskent ?"

 

"Ka kopral kouras jonkun kerran, pitemmäl ei ehtint, meil ko aloko tulla allaisee riitoo jos mistäi.  Näist miun joutsenistainki alko moittimaan. Miekö muka niijen kans aikain enemp käytän ko hänen."

 

"Paremphan siun sitten on sannoo sille ruotsilleis, jot siul on muita mietteit omalt kohaltas. Kyl hää siitä sit tapans näyttää, onko hää tosissaan. Jos ei oo, niin palajaap ruotsi ruotsin luo. Mittee sie täl assiil ihtiäis tämän enempee kiusoomaan. Pittääphän sen ruotsinnii miehen tietee mitä hää tahtoop. Ei meil Karjalas miehet kopral kourasuun jättänt, jos hyö tyttöö tosissaan tahto. Ei issäis ainakaan. Hää olhii uljas mies. Vaan sotahan hänet miult ja siultai vei. Eihä tää miun nykkyinen mieskään mikkään paha oo. Uutterast hää työjelöö vaan vähän on hittaise sorttinen. Eikä oo hää miul lasta saanut laitettuu, vaik mie hänt oon asiassa taitoin mukkain avitelluhii.

 

Vuan niin kai se olj, jot se siun issäis se olj se miun oikia miehein, jolle mie osasin lapsenhii tehä.

Tämmöst se on meijän elämä. Vaan eletäänhän myö, Lienukkain."

 

Ei tullut kylän ruotsista Lienukalle miestä. Eikä Liena koko ikäänsä joutsenia paimentanut.

Maailmalle ja työhön piti tytön lähteä, varsinkin kun isäpuoli kuoli kaivoksessa tapahtuneessa onnettomuudessa.

Äiti elätti itsensä ja tyttärensä yhtiön eläkkeellä ja tekemällä käsitöitä ja viljelemällä peltotilkkuaan.

Leskeneläkkeen turvin muutti sitten aikanaan kirkonkylään.

Lienukka hankki itselleen ammatin ja muutti kaupunkiin töihin. Löysi sieltä aikanaan miehen, joka ymmärsi muutakin kun kouraista.

 

Talon paikka meni myyntiin. Sinne muuttivat uudet asukkaat.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

ALEKSI

 

 

 

 

 

Moskova

 

 

"Sota ratkeaa Berliinissä. Niinpä niin. Siihen vain menee vielä oma aikansa. Nyt olis sopiva aika tehdä lopullinen ratkaisu tuosta Leningradin turvallisuudesta ja Suomen kysymyksestä. Siellähän ne on sitten hollillaan Ruotsin malmikentät ja Atlantin rannikko. Tuli tehtyä virhe silloin syksyllä 1939. Kun sotaa aletaan käydä siinä on oltava tappamisen meininki. Paraatijoukot kelpaa vain paraateihin.

Vaikka oli siitä sodasta se hyöty, että kerettiin tuo armeija organisoida liki uudelleen ennen tuon hunnin hyökkäystä. Alkusoitto ja johdanto.

Nyt tulee sitten nousu ja finaali.

 

Ne kuvattelee nuo tsuhnat olevansa sotilaita. Aika ilkiöitähän nuo on olleet. Rautaa ne tottelee nekin. Ja sitä lajia on nyt tarjolla. Muurmanskin saattueet on tuoneet osansa, lyhin vaikka hankalin reitti, tappioita, raskaita tappioita. Ja tsuhnien radiotiedustelun aikaan saannoksia. Se ukko pitää sodan jälkeen värvätä tänne meille. Ammattimies on ammattimies ja niitä tässä tarvitaan ja varsinkin tulevaisuudessa. Ei ne sodat tähän lopu. Politrukit on politrukkeja. Ne on eri miehet, kun saavat jotain aikaan.

 

Länsi on antanut vapaat kädet hoitaa homman tällä kulmalla. Tokkopa nuo olis sillon talvella 1940 tulleet Etelä- Ruotsia kauemmas. Näin ne ainakin arvelee nämä meidän ammattilaiset. Hitto kun tuli tuhottua silloin ennen sotaa liian paljon ammattimiehiä. Niillä olis nyt käyttöä. Vaikka tiedäpä häntä olisinko tässä enää mitään jahkailemassa. Salaliittoja kun on aina ollut ja tulee olemaan. Yrittihän ne saada sen hunninkin hengiltä tai niin ainakin huhutaan. Hmmhmmmh.

 

No niin, pannaanpas pojat suunnittelemaan se hyökkäys.

Mitä jupisivat, että tsuhnien reservit on saatava eliminoitua.

 

Ettäkö tsuhna on rakentanut huoltoa varten uuden rautatien, joka tulee kiertäen sotatoimialueen tuntumaan.

 

No ottaakoot selvää mikä siellä on. Jos nyt eivät kerran usko lentotiedusteluun niin laittakoot sinne partion ja semmoisen joka hallitsee hommansa.

Helsingin pommitustuhot muka olivat todellisuudessa olemattomat siihen nähden mitä ilmavoimat itse kehui saaneensa aikaan. Jotta niin sanoo paikan päällä oleva tiedustelija, joka omin silmin on käynyt katsastamassa tuhotuksi väitettyjä kohteita. Jotta pommittivat kaupungin ulkopuolelle rakennettua valekaupunkia ja palavia halkopinoja.

Jos näin kävi onpa syytäkin ottaa opiksi.

 

Partio matkaan. Sieltähän löytyy semmoisiakin miehiä jotka osaavat tsuhnain kieltä. Semmonen mukaan.

Onhan sieltä tullut väkeä tänne Äiti- Venäjälle jo vuossataisten sotien aikana.

Ei tässä ensi kertaa olla rytistelemässä.

Vaan jospahan olis viimeinen.

 

Se oli pakkotila silloin Tarton rauhassa luopua näistä Balttian ja Suomen alueista.

Bumaaka bumaakaa ka praktika praktikaa.

Korjataanpa virhe nyt, kun siihen on sopiva rakonen.

Hunnit haraa vastaan lännestä tulevalle hyökkäykselle.

 

Mitäs se sanoo kartta ?

Jhaammh.

Jos se rata tosiaan kulkee suurin piirtein tuolta noin, niin sehän on saatava ehdottomasti poikki ennen suurhyökkäystä.

Siinähän on iso virta ja siinä tietysti silta. Partio räjäyttää sillan. Ei sitä ilmasta käsin kuitenkaan saada täydellä varmuudella tuhottua.

Onhan siellä  tietysti vartiot ja ilmatorjunnat.

Mutta kun tuho tuleekin maalta käsin niin sitähän ei estä piru eikä edes tsuhna.

Sen partion johtajalle vois myöntää vaikka minkälaisen Suuren isänmallisen sodan kunniamerkin, jos se retkeltään palaa.

 

Toisaalta vois olla parempi ettei palaa. Liian suuret kansan suosikit ja sankarit voi ajan pitkään heretä hankaliksi.

Vaikka opettaahan se Siperia nekin, niin kuin  monet muutkin."