LÄÄKINTÄBISNEKSEN RAJOITTAMISESTA<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

 

 

Jos kuuntelee lääkintäbisneksen edustajia, niin kohta koko yhteiskunnan varat olisi sijoitettava sen tuotantoon.

Lääkintäbisneshän voi käyttää ainakin kahta tehokasta peloketta, ihmisten kivun pelkoa ja kuoleman pelkoa. Ja näiden lisäksi on keksitty vielä ihmisten turhamaisuuden ovela hyväksikäyttö plastiikkakirurgiassa ”ikuisen nuoruuden ja kauneuden” tavoitteluna.

Kun näitä aina sopivasti vilautellaan, niin rahaa irtoaa, yksi tuore esimerkki on tämä hoitotakuuhumppa.

Mutta ja mutta.

Onko tuo nyt ihan välttämätöntä ?

Se tuo ihmisen keho/ruumis on näköjään kuitenkin suunniteltu vain yhtä rajallista elinikää varten, maksimissaan kaiketi nykyäänkin hilkun alle sata vuotta /henkilö.

Olisko tuolla tolkuttomalla rahan menolla jotain muutakin järkevää käyttöä, kuin äärimmäiset tehohoidot ?

Ja mihin nuo hoidon rajat pitäisi asettaa ja kuka nuo päätökset tekisi ?

Muutamia ehdotelmia.

Asetetaan tolkulliselle elinajalle yläraja, ennen kuin luonto sen asettaa, ja kovalla kädellä.

Rajan määrittäisi kaksi muuttujaa, elinikä vuosissa ja henkilön terveydentila.

Eli tämänhetkisen lääketieteellisen tiedon perusteella varmuudella esim. lähimmän kolmen vuoden aikana kuoleman johtavaa sairautta hoidettaisiin  vain saattohoidon periaatteiden mukaisesti kunnon ylläpitona ja kipulääkityksellä.

Ääripäissään esim. 500 gramman keskosta ja yli 90 vuotiasta vanhusta ei ryhdyttäisi hoitamaan lainkaan lukuun ottamatta vanhuksen osalta saattohoitoa.

Ketkä sitten tekisivät nuo rajauksia koskevat päätökset ?

Mistä löytyisi se puolueeton ja asiantunteva taho ?

Lääkintähenkilöstö, poliitikot ?

Molemmilla olisi asiassa omat edut valvottavina.

Humanistit, papit, imaamit, gurut ?

Tervejärkiset maallikot ?

Kaikista edellä mainituista muodostettu päätöselin ?

Vai lainattaisiinko homman hoitoon Aldous Huxleyn ajatelmia teoksesta Uusi uljas maailma ?

Jotain tarttis varmaan alkaa kohta tekeen.